Antinous

Antinous. Kirjoittanut Viktor Rydberg

Hän tuhat vuotta tuossa seissyt on,

vait tuijottaen ajan aaltohon.

On jäsenissä sulo nuoruuden,

näät otsan kaihon, lootosseppelen.

Ja suvut nuoret pitkin jonoin vaan,

pois ajan virtaa liukuu pursissaan,

ja liput liehuu, laulut, soitot soi,

he leikkii, kukkain tuoksuss’ ilakoi.

Mut lähestyin, kun hänet näkee nuo,

jo kautta riemun kaiho hiipii luo,

on lyyrat vait, jotk’ äsken sointuivat,

ja herpoo huulill’ leikit, suudelmat.

Näet iät päivät kukkii ranta tää –

miss’ on hän, hymyy ikikevään sää;

mut ohi kevään pois käy noiden tie,

syysmailman taa se salaan määrään vie.

Hän vesiin katsoin urkkii ongelmaa,

min pulma joka polven tuskaan saa,

mut vielä jäi se selvitettäväks,

kun polvi iltausvan piiriin läks.

Mut miksi katseluun hän kiintyi noin?

Mit’ tietää kaihonpiirre ohimoin?

Oi, kasvot surunvienot lieneekin

juur elon salaisuuden kuvastin!

Ja on kuin tuska rintaa kammitsois.

He avosylin katsoo rantaan pois:

»Oi, herää unestas ja ilmi tuo,

mit’ antaa sinun nähdä ajan vuo!

Suo elon ongelma, jos tiennet sen!

Suo meille kauneuselos ikuinen!» –

Mut ennenkuin hän heräs uineestaan

jo virta heidät pois vei mukanaan.

Lähde: Rydberg, Viktor 1906: Valikoima runoelmia. Suomeksi toimitti Valter Juva. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.