Appassionata
| Appassionata Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
- Oi nostaos silmäsi lintuun tuolla,
- kuninkaallisen suureen, siipeen laajaan.
- Se loitolla liitää jo ilmojen puolla,
- sen potkurit pieksivät sineä taajaan.
- Se on minun rakkauteni, mi lähti,
- minun intohimoni ilmalaiva.
- On määränä nyt sen utuisin tähti,
- sitä loputtomin ei säikytä vaiva.
- Ei kuunaan pyörrä se takaisin enää,
- ei missään maahan se laskea saata.
- Tulimyrskyt ja tuulet jos tekevät tenää,
- yhä tähyää tähtiä, ei enää maata.
- Se on tottunut jäihin ja yksinoloon,
- on siipeen sattunut kiveä, nuolta.
- Ikihaikeat haavat on viilletty poloon,
- on tuhannentuhatta kokenut huolta.
- Se on ilmojen Lentävä Hollantilainen,
- sen ylpeys uljain on tähtien jata.
- Ei huulilta huou sen valitus mainen.
- Se ylhäällä odottaa salamata!
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.