Armas Suomenmaa!

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Armas Suomenmaa!
(Nuotti: Mitt Normandie).
Kirjoittanut Kustaa Killinen


Kun kevät kukka-laumallansa
Pois talven meiltä pakottaa,
Kun taivas kulta loistossansa
Ja leutopäivä helottaa,
Kun käki kukissamme kukkuu
Ja leivo luonnon iloittaa,
Niin rinta riemuellen hehkuu
Vaan sulle, sulle armas Suomenmaa!
On syyski raitis Pohjolamme,
Ja talvi luonnon vahvistaa,
Kun lumi-kuuset kukkii maamme
Ja Pohja liehuin leimuaa.
Ja vaikka kylmä raivoin riehuu
Ja aallot kahleisinsa saa,
Niin suonissani veri kiehuu
Vaan sulle, sulle armas Suomenmaa!
Mä katson Sveitsin kauneutta
Sen vuorten, laaksoin jaloa.
Ja Rooman jätti-muhkeutta
Ja vanhan Kreikan suloa;
Vaikk’ eessän’ mahti-maatki päilyy,
En Pohjolaa voi unohtaa.
Mun muisto rinnassani säilyy
Vaan sulle, sulle armas Suomenmaa!
Oi maata mointa maailmassa,
Ei löytyne niin suotuisaa,
Miss’ lempi niinkuin Pohjolassa
Lumenki loistoss’ leimuaa.
Et onneaan voi kiittää kielin
Ken tällä maalla olla saa,
Mä elää, kuolla aina mielin
Vaan sulle, sulle armas Suomenmaa!

K[ustaa]. K[i]-ll[ine]-n.


Lähde: Satakunta 19.4.1873.