Armon ikivuori
| 10. Armon ikivuori. Kirjoittanut Simo Korpela |
- En etsi, Jeesus, mailman ystävyyttä,
- Kun sun saan ystäväksen nimittää.
- Maailman ystävyys on itsekkyyttä,
- Sun voimaa, autuutta ja elämää.
- Tuo mailman rakkaus on synnin tulta.
- Se loistaa, kimeltää kuin kirkas kulta,
- Vaikk’ olennolt’ on tuulta tyhjempää.
- Siks lumoo laumoja sen kauniit muodot,
- Mut harvat, Jeesus, sua rakastaa.
- Ne on kuin meress’ yksinäiset luodot,
- Joit’ tyrskyt joka puolelt’ ahdistaa.
- Mut aina nostavat he puhtaan rinnan
- Ylitse meren vaahtoavan pinnan,
- Sill’ ikivuoresta he kohoaa.
- Ja Siion on se armon ikivuori;
- Ain’ taivaaseen se nostaa huippujaan.
- Siks sinne kiidän mä kuin kotka nuori.
- Oi pieniks sieltä näyttää puuhat maan,
- Pieniksi vuoret, mataloiksi laksot,
- Lyhyiksi vuosisadat, ajanjaksot,
- Kun kaikki nään mä kokonaisenaan.
- On suloist’ olla siellä, Jeesus, luonas,
- Sä kaiken perustus ja kaiken pää.
- Siell’ uskossa saa lampaasi ja vuonas
- Sylissäs, hyvä paimen, levähtää,
- Hengittäin puhdast’ ilmaa ijäisyyden,
- Puhdasta sumuist’ ajan, itsekkyyden.
- Sua syystä, Jeesus, hurskaat ylistää.
- En mailman ystävyydest’ enää huoli,
- En enää hämmästy sen vihaakaan.
- Ken Herrall’ elää, synnille se kuoli
- Ja kuolee joka päivä uudestaan.
- Ain’ pedon merkkejä siit’ armo poistaa;
- Niin päivä päivält’ ihanammin loistaa
- Jeesuksen kuva uskovaisistaan.
Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.