Siirry sisältöön

Asetus Suomen—Viron matkakortista (1939)

Wikiaineistosta

Suomen asetuskokoelma 258/1939.


A s e t u s
Suomen—Viron matkakortista.
Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1939.
_______________


  Sisäasiainministerin esittelystä säädetään:

1 §.

Suomen kansalainen on oikeutettu matkustamaan Viron paitsi ulkomaanpassin myöskin Suomen—Viron matkakortin nojalla.

2 §.

Matkakortin antaa Suomen kansalaiselle, joka on tunnettu tai muutoin voi tyydyttävästi selvittää henkilöllisyytensä ja joka henkilökohtaisesti sitä pyytää, sen paikkakunnan poliisiviranomainen, jossa asianomainen henkilö vakinaisesti asuu, taikka Suomen Virossa oleva lähetystö. Älköön matkakorttia kuitenkaan annettako henkilölle, jolle Suomen kansalaisten ulkomaanpasseista 16 päivänä kesäkuuta 1938 annetun asetuksen mukaan ei ole lupa antaa esteettömyystodistusta ulkomaanpassin saamista varten.

3 §.

Suomen—Viron matkakortti on voimassa yhden vuoden kortin antopäivästä lukien, eikä sen voimassaoloaikaa saa pitentää.

4 §.

Jos Suomen—Viron matkakortin haltijan vaimo ja viittätoista vuotta nuoremmat lapset haluavat matkustaa matkakortin haltijan mukana, on heidän nimensä merkittävä matkakorttiin.

5 §.

Matkakortissa tulee olla tiedot sen haltijan nimestä, ammatista tai toimesta ja syntymäajasta. Lisäksi tulee siinä olla haltijan ja, mikäli hänen vaimonsa nimi on merkitty matkakorttiin, myöskin tämän valokuva.

6 §.

Suomen kansalaisten ulkomaanpasseista annetun asetuksen 8 §:n säännöstä poliisiviranomaisen esteettömyysmerkinnästä ei sovelleta Suomen—Viron matkakorttiin.

7 §.

Viron kansalaiset ovat oikeutetut saapumaan Suomeen paitsi ulkomaanpassin myöskin Suomen—Viron matkakortin nojalla.

8 §.

Edellä 7 §:ssä tarkoitettu matkakortti oikeuttaa enintään kolmen kuukauden yhtämittaiseen oleskelun Suomessa. Jos matkakortin haltija haluaa viipyä maassa pitemmän ajan, tulee hänen hankkia itselleen oleskelukirja siinä järjestyksessä kuin ulkomaalaisten Suomeen tulosta ja oleskelusta maassa 1 päivänä huhtikuuta 1938 annetussa asetuksessa on säädetty; oleskelukirjaa älköön kuitenkaan annettako pitemmäksi ajaksi kuin matkakortti on voimassa.

9 §.

Työlupaa älköön myönnettäkö ulkomaalaislle, joka oleskelee maassa Suomen—Viron matkakortin tai siihen perustuvan oleskelukirjan nojalla.

10 §.

Mikäli tässä asetuksessa ei ole toisin säädetty, ovat Suomen kansalaisten ulkomaanpasseista sekä ulkomaalaisten Suomeen tulosta ja oleskelusta maassa annettujen asetusten säännökset vastaavasti sovellettavat Suomen—Viron matkakorttiin; ja ovat myöskin mainittujen asetusten rangaistusmääräykset, mikäli tästä asetuksesta ei muuta johdu, edelleen noudatettavat.

11 §.

Matkakortteja antavien viranomaisten tulee pitää antamistaan matkakorteista luetteloa.

12 §.

Suomen kansalaiselle annettavan Suomen—Viron matkakortin muodon vahvistaa sisäasiainministeriö, joka tarvittaessa myös antaa tämän asetuksen säännöksiä täydentäviä määräyksiä.

13 §.

Tämä asetus tulee voimaan 10 päivänä syyskuuta 1939, ja sillä kumotaan Suomen—Viron matkakortista 18 päivänä heinäkuuta 1930 annettu asetus. Ennen tämän asetuksen voimaantuloa annettu matkakortti on pätevä 15 päivään syyskuuta 1939 Suomesta matkustamista varten. Jos Suomen kansalainen viimeksi mainittuna päivänä matkakortin nojalla oleskelee ulkomailla, on hänen matkakorttinsa tämän asetuksen estämättä voimassa 10 päivään lokakuuta 1939, ellei sen voimassaoloaika sitä ennen ole päättynyt tai siihen ole merkitty oleskelulupaa pitemmäksi ajaksi.


Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1939.


Tasavallan Presidentti
KYÖSTI KALLIO.


Sisäasiainministeri Urho Kekkonen.


Katso myös

[muokkaa]