Siirry sisältöön

Asetus aluksenomistajan velvollisuudesta antaa erinäisiä tilastollisia tietoja

Wikiaineistosta

Suomen asetuskokoelma 6.9.1918/113.


Asetus
aluksenomistajan velvollisuudesta antaa erinäisiä
tilastollisia tietoja.
Annettu Helsingissä, 6 päivänä syyskuuta 1918.
_______________


    Suomen Senaatti on, Kauppa- ja Teollisuustoimituskunnan esittelyssä, hyväksynyt ja vahvistanut seuraavan asetuksen:

1 §.

Aluksenomistaja on velvollinen hänelle kuuluvasta vähintään 19 nettorekisteritonnin vetoisesta aluksestaan antamaan Merenkulkuhallitukselle tarpeellisia tilastollisia tietoja aluksella harjoitetusta kauppamerenkulusta ja sen miehistöstä niitä tilastollisia selvityksiä varten maan kauppamerenkulusta, joita, kuten siitä on erikseen säädetty, mainitun hallituksen on valmistettava.

2 §.

Tiedot, jotka 1 §:ssä mainitaan, ovat annettavat Merenkulkuhallituksen tarkoitusta varten laatimille ja aluksenomistajan saatavilla oleville kaavakkeille ja muutoin niiden osoitusten mukaan, joita Merenkulkuhallitus tämän yhteydessä voi antaa, sekä jätettävät ennen 1 päivää maaliskuuta joka vuosi joko Merenkulkuhallitukselle tai, milloin aluksenomistaja katsoo sen sopivammaksi, lähimmälle merimieshuoneelle, tämän toimesta Merenkulkuhallitukselle lähetettäväksi. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Helsingissä, 6 päivänä syyskuuta 1918.


Suomen Senaatti:
J. K. PAASIKIVI.
E. N. SETÄLÄ.
ARTHUR CASTRÉN.
JUHANI ARAJÄRVI.
OTTO STENROTH.
JALMAR CASTRÉN.
HEIKKI RENVALL.
SAMULI SARIO.


Hj. Enwald.


Katso myös

[muokkaa]