Asetus sotaylioikeuteen perustettujen väliaikaisten toisen ja kolmannen osaston toiminta-ajan jatkamisesta (1944)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

  Suomen asetuskokoelma 958/1944.


A s e t u s
sotaylioikeuteen perustettujen väliaikaisten toisen ja kolmannen
osaston toiminta-ajan jatkamisesta.
Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 1944.
__________


  Puolustusministerin esittelystä säädetään, että 9 päivänä toukokuuta 1940 ja 27 päivänä elokuuta 1943 annetuilla asetuksilla sotaylioikeuteen perustettujen väliaikaisten toisen ja kolmannen osaston toiminta-aika on jatkuva toistaiseksi, edellisen kuitenkin enintään vuoden 1945 loppuun ja jälkimmäisen enintään saman vuoden maaliskuun loppuun.


Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 1944.


Tasavallan Presidentti
MANNERHEIM.


Puolustusministeri V. Valve.