Babelin maassa
| Babelin maassa. (Psaltari, 137.) Kirjoittanut Oskar Uotila |
- Meit’ ahdisti ikävät Babelin
- Ja sen kyynelpajuiset puistot.
- Kuin Cainia ajeli Abelin
- Löi meitä nyt Zionin muistot.
- Me istuimme Babelin vankeina.
- Suru murjoa meilt’ oli tajun.
- Pois kantelet laskimme ankeina
- Me oksille murhepajun.
- Pahantekijän pannaan hartio
- Ilosaatossa viemään hirttään,
- Niin vankeinkin käski nyt vartio
- Ilomielin veisata virttään.
- Viel’ itkeissämmekin veisata vaan,
- Kotikannelta soittaen auvoin!
- Voi teitä, te ilkkujat isänmaan! –
- Oi Jumalani, kuinka kauvoin!
- Sinun yksin on sieluni, synnyinmaa!
- Sinull’ annan riemuni takeen,
- Jos muille, niin käteni käyrtyä saa
- Ja kieleni tarttua lakeen.
- «Jerusalemi repikää juuriltaan»,
- Edomiitat huusivat kerran;
- Mut kerran se Zionkin muuriltaan
- On huutava kostoa Herran.
- Tytär häviön, Babel! Autuas on,
- Joka runnellun ruumiis raiskaa,
- Sukus surmaa ja kovaan kalliohon
- Sinun piskuiset lapsesi paiskaa.
Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.