Babelin maassa

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Babelin maassa.
(Psaltari, 137.)
Kirjoittanut Oskar Uotila


Meit’ ahdisti ikävät Babelin
Ja sen kyynelpajuiset puistot.
Kuin Cainia ajeli Abelin
Löi meitä nyt Zionin muistot.
Me istuimme Babelin vankeina.
Suru murjoa meilt’ oli tajun.
Pois kantelet laskimme ankeina
Me oksille murhepajun.
Pahantekijän pannaan hartio
Ilosaatossa viemään hirttään,
Niin vankeinkin käski nyt vartio
Ilomielin veisata virttään.
Viel’ itkeissämmekin veisata vaan,
Kotikannelta soittaen auvoin!
Voi teitä, te ilkkujat isänmaan! –
Oi Jumalani, kuinka kauvoin!
Sinun yksin on sieluni, synnyinmaa!
Sinull’ annan riemuni takeen,
Jos muille, niin käteni käyrtyä saa
Ja kieleni tarttua lakeen.
«Jerusalemi repikää juuriltaan»,
Edomiitat huusivat kerran;
Mut kerran se Zionkin muuriltaan
On huutava kostoa Herran.
Tytär häviön, Babel! Autuas on,
Joka runnellun ruumiis raiskaa,
Sukus surmaa ja kovaan kalliohon
Sinun piskuiset lapsesi paiskaa.


Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.