Baikal-järven ballaadi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Baikal-järven ballaadi

Kirjoittanut Eino Leino


Yö yltyy aavan järven jään;
tuo mies Trans-Baikalin
palailee kaupat tehtyään
toreilla Tobolskin.
Taas muistaa naisen, nuorikon,
hän, mies Mongolian,
syvimmän alta avannon
tuon valjun vainajan.
Hän hyräilee, hän hymyilee,
hän hiljaa laulelee:
»Jään alla armas lymyilee
tai nuorna nukkunee?
Ei, ei, hän katsoo. Katsokoon!
Ma hänet kohtasin
kanss’ sulhon, jonka kainaloon
tuon kurjan kuristin.
Ol’ yö kuin nytkin, pakkas-yö;
kuin nytkin, ajoin näin,
taa hämyyn häipyi talven työ,
eteenpäin elämäin.
Ma aaveilin, ma haaveilin,
mun liekkui kotilles.
Hän petti. Hänet surmasin.
Hän elää, kukaties?
Hän huuruaa kuin hurmeeni,
kuin suuni henki tää,
miss’ istun, istuu, astuvi
kuss’ astun, askar jää.
Jos hänet sainkin sammumaan,
hän myös mun sammutti,
mieskuntoni vei kuollessaan
ja rinnan raukaisi.
Kas, Baikal-järven syvimpään
ma paikkaan paiskasin
tuon Herran päivän helmipään
kuin yöni tähdenkin.
Suin kelmein, silmin suurin nyt
hän katsoo alta jään
kuin lempi loppuun kärsinyt;
käyn häntä etsimään.»
Palavat tähdet, pakkas-yö
on tyyni, hirmuinen;
hän tuuran tempaa, jäähän lyö
kuin kuolonteräksen.
Hän iskee, itkee, sytee syyn
pään päältä impensä,
ja vaipuu valjuun syleilyyn
luo ensilempensä.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.