Baikal-järven ballaadi

Baikal-järven ballaadi Kirjoittanut Eino Leino

Yö yltyy aavan järven jään;

tuo mies Trans-Baikalin

palailee kaupat tehtyään

toreilla Tobolskin.

Taas muistaa naisen, nuorikon,

hän, mies Mongolian,

syvimmän alta avannon

tuon valjun vainajan.

Hän hyräilee, hän hymyilee,

hän hiljaa laulelee:

»Jään alla armas lymyilee

tai nuorna nukkunee?

Ei, ei, hän katsoo. Katsokoon!

Ma hänet kohtasin

kanss’ sulhon, jonka kainaloon

tuon kurjan kuristin.

Ol’ yö kuin nytkin, pakkas-yö;

kuin nytkin, ajoin näin,

taa hämyyn häipyi talven työ,

eteenpäin elämäin.

Ma aaveilin, ma haaveilin,

mun liekkui kotilles.

Hän petti. Hänet surmasin.

Hän elää, kukaties?

Hän huuruaa kuin hurmeeni,

kuin suuni henki tää,

miss’ istun, istuu, astuvi

kuss’ astun, askar jää.

Jos hänet sainkin sammumaan,

hän myös mun sammutti,

mieskuntoni vei kuollessaan

ja rinnan raukaisi.

Kas, Baikal-järven syvimpään

ma paikkaan paiskasin

tuon Herran päivän helmipään

kuin yöni tähdenkin.

Suin kelmein, silmin suurin nyt

hän katsoo alta jään

kuin lempi loppuun kärsinyt;

käyn häntä etsimään.»

Palavat tähdet, pakkas-yö

on tyyni, hirmuinen;

hän tuuran tempaa, jäähän lyö

kuin kuolonteräksen.

Hän iskee, itkee, sytee syyn

pään päältä impensä,

ja vaipuu valjuun syleilyyn

luo ensilempensä.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.