Bertrand de Born
Ulkoasu
Bertrand de Born Kirjoittanut Ludwig Uhland |
- Autafort on raunioina,
- suitsuu vuorenhuipullaan;
- linnanherra kahleiss’ seisoo
- eessä läänikuninkaan:
- »Sainpas sun, mi miekoin, lauluin
- nostit kansat kapinaan,
- hurjapään, mi saatoit lapset
- isiänsä uhmaamaan.
- »Eikö kerskaillutkin aina
- uhkaylväs röyhkeytes,
- että puolet neros voimaa
- riittää joka hankkeeses?
- Nyt ei puolet riitä: – huuda
- koko henkes avukses,
- jotta linnas jälleen nousis,
- katkeaisi kahlehes!»
- »Sait mun, kuningas ja herra, –
- niin, Bertrand de Bornin näät!
- tuon min laulut liekkiin sytti
- rajamaittes kaikki päät,
- hänet, jolle valtiaana
- syystäkin sä vihaan jäät,
- jonka tähden lapses kantoi
- isän vimman raskaat säät!
- »Tyttäres hän saliss’ istui
- morsiona herttuan;
- vei jo soittajani hälle
- lauluviestin uljahan:
- lauloi immen ahtaat aatteet,
- kaihot neiden laulajan,
- kunnes kyynelhelmet kirkkaat
- peitti hunnun loistavan.
- »Varjost’ öljypuun hän nousi,
- paras poikas pystypäin,
- kun toin tuimat sotalaulut,
- meltomieltä terästäin.
- Joutuin satuloi hän ratsun,
- lippu liehui kädessäin:
- Sortuvan Montfortin luona
- surmanuoleen hänen näin.
- »Veriin syliini hän vaipui,
- vaan ei haava poltteellaan, –
- kuolo kiroukses alla
- tuotti tuskaa eroovaan.
- Ojentaa hän sulle tahtoi
- kättään yli veen ja maan:
- Ei sua kohdannut, ja niin hän
- tätä kättä painoi vaan.
- »Silloin, kuten Autafortin,
- voima multa murtui, oi!
- Eipä koko, eipä puolta
- jäänyt, eikä laulut soi.
- Vangiks miehen sait, min henki
- murheessaan ei mitään voi;
- surulauluun vain nyt enää
- siipensä se lentoon loi.»
- Kuningas hän päänsä painaa:
- »Poikani sa viettelit,
- hurmoksiin sait tyttäreni,
- nyt myös minut liikutit.
- Vainaan veikko, käsi tänne,
- jolla häntä hoivasit!
- Kahleet pois! Nyt henkes tunnen,
- nerossas sa ilmenit.»
Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.