Siirry sisältöön

Bertrand de Born

Wikiaineistosta
Bertrand de Born

Kirjoittanut Ludwig Uhland


Autafort on raunioina,
suitsuu vuorenhuipullaan;
linnanherra kahleiss’ seisoo
eessä läänikuninkaan:
»Sainpas sun, mi miekoin, lauluin
nostit kansat kapinaan,
hurjapään, mi saatoit lapset
isiänsä uhmaamaan.
»Eikö kerskaillutkin aina
uhkaylväs röyhkeytes,
että puolet neros voimaa
riittää joka hankkeeses?
Nyt ei puolet riitä: – huuda
koko henkes avukses,
jotta linnas jälleen nousis,
katkeaisi kahlehes!»
»Sait mun, kuningas ja herra, –
niin, Bertrand de Bornin näät!
tuon min laulut liekkiin sytti
rajamaittes kaikki päät,
hänet, jolle valtiaana
syystäkin sä vihaan jäät,
jonka tähden lapses kantoi
isän vimman raskaat säät!
»Tyttäres hän saliss’ istui
morsiona herttuan;
vei jo soittajani hälle
lauluviestin uljahan:
lauloi immen ahtaat aatteet,
kaihot neiden laulajan,
kunnes kyynelhelmet kirkkaat
peitti hunnun loistavan.
»Varjost’ öljypuun hän nousi,
paras poikas pystypäin,
kun toin tuimat sotalaulut,
meltomieltä terästäin.
Joutuin satuloi hän ratsun,
lippu liehui kädessäin:
Sortuvan Montfortin luona
surmanuoleen hänen näin.
»Veriin syliini hän vaipui,
vaan ei haava poltteellaan, –
kuolo kiroukses alla
tuotti tuskaa eroovaan.
Ojentaa hän sulle tahtoi
kättään yli veen ja maan:
Ei sua kohdannut, ja niin hän
tätä kättä painoi vaan.
»Silloin, kuten Autafortin,
voima multa murtui, oi!
Eipä koko, eipä puolta
jäänyt, eikä laulut soi.
Vangiks miehen sait, min henki
murheessaan ei mitään voi;
surulauluun vain nyt enää
siipensä se lentoon loi.»
Kuningas hän päänsä painaa:
»Poikani sa viettelit,
hurmoksiin sait tyttäreni,
nyt myös minut liikutit.
Vainaan veikko, käsi tänne,
jolla häntä hoivasit!
Kahleet pois! Nyt henkes tunnen,
nerossas sa ilmenit.»


Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.