Betaniassa
Ulkoasu
Betaniassa. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
I.
[muokkaa](Illalla; Martha ja Maria istuvina Latsaruksen sairasvuoteen ääressä).
- Martha;
- Jo sairas kuumeessa hourii
- Ja heikommaks’ yhä käy,
- Mutt’ yhä Mestari viipyy;
- Ei mäen rinteellä näy
- Etäältäkään sulohaamu.
- Oi, Maria, eiköhän lie
- Sanaamme saattaja vienyt,
- Vai liian pitkäkö tie?
- Maria:
- Saattaja sanan on vienyt,
- En muuta uskoa voi;
- Viivykki outo on enne;
- Koht’ armahin veljyt – oi!
- Jo kalman on kynnyksellä –
- Miksikä Mestari nyt
- Viipyvi, sieluni sitä
- Epäillen on kysellyt.
- Martha:
- Epäillä Herraa en tahdo,
- Ma uskon: Hän auttaa voi;
- Mutt’ oi, täm’ odotus kalvaa,
- Kuin maksaa jäytävä koi;
- Ja aatteit’ uusia nousee,
- Kuin, aaveit’ ijäisen yön –
- Ja toivoni sammuvi, kuolee –
- Ma rintaa tuskasta lyön.
- Maria:
- Latsarus hourii, kas kuule,
- Hän lausuvi innoissaan
- Mestarin nimen taas kalliin:
- Se selvänä, houreissaan
- Kallihin hänelle – meille; –
- Tän’ yönä, ma pelkään vaan,
- Käy kuolema vieraanamme –
- Ma veljytt’ itkeä saan.
II.
[muokkaa]- Äänetönnä, hiljallensa
- Ruumissaatto kulkee;
- Bethanian porttikujan
- Kansajoukko sulkee.
- Martha astuu kalpeana
- Kuni unelmoiva;
- Tyyni otsa korkeana,
- Katse salamoiva.
- Maria käy alla mielin,
- Kuni hento kukka,
- Jonka päähyt kumartuvi –
- Otsan peittää tukka –
- Kuni kukka heltehellä
- Nääntyväinen taipuu,
- Odottaen kastetta, kun
- Aurinkoinen vaipuu.
- Hauta kaunis kalliohon
- Hakattuna peitti
- Tomuverhon Latsaruksen,
- Öinen varjo heitti
- Pimentonsa oven yli,
- Sisaret kun hiljaa,
- Astuskellen kotihinsa,
- Kasti kyynelliljaa.
III.
[muokkaa]- Martha nousevi,
- Ulos rientävi
- Tielle vastahan
- Rakkaan tulijan,
- Sillä verraton
- Vieras tullut on.
- Martha seisahtaa,
- Alas istahtaa
- Herran etehen:
- Kyynelkarpalon
- Pyyhkinyt hän on
- Herraa läheten.
- Ylös katsahtaa
- Herraan, lausahtaa:
- »Herra, veljyein
- Ei ois’ kuollunna
- Jos Sa tullunna
- Oisit ennemmin.»
- »Veljes nousevi,
- Kuollon voittavi
- Elo ihana» »Herra,
- uskon sen,
- Päivän viimeisen
- Nousee aamulla».
- »Ylösnousemus
- Olen, valkeus
- Elo ijäinen.
- Minuun uskova
- Myöskin kuolossa
- Elää voittaen.»
- »Ja, ken uskovi
- Minuun, ijäti
- Elää – kuolemaa
- Eipä ikänään
- Tule näkemään
- Ikikamalaa.»
- Martha nousevi,
- Sydän sykkivi
- Uusin tuntehin:
- Povi aaltova
- Täynnä valoa,
- Taivas ihanin.
- Nyt hän kiiruhtaa,
- Kutsuu Mariaa,
- Joka vieraineen
- Istui kodissaan,
- Itki suruissaan
- Karvaan kyyneleen.
- »Nouse, Maria,
- Herra tullunna,
- Sua kutsuvi».
- Kuni janoten
- Vesi ojillen
- Peura juoksevi;
- Kuni tuulonen,
- Iltakastehen
- Laskiessa, lentää,
- Niinpä Maria,
- Kuullen kutsua,
- Herran luokse entää.
IV.
[muokkaa]- Haudalla seisoo Mestari –
- Ja itkevi!
- Ja Juutalaiset lausuu:
- »Kas, kuinka häntä rakasti!
- Mutt’ eikö voinut tehdä niin,
- Ettei hän kuollut oisi?»
- Taas Mestaria kauhisti –
- Värisytti
- Tää suuri epä-usko.
- Hän rukoili ja ylisti,
- »Poistakaa kivi»! lausahti,
- Vaan Martha hämmästyvi,
- »Oi, Herra», niin hän huudahti,
- »Jo haisevi;
- Sill’ onhan päivää neljä
- Jo haudassa hän levännyt
- Ja varmaan aivan mädännyt
- On ruumis veljyemme».
- »Jos uskoisit», niin Mestari
- Nyt vastasi,
- »Niin varmaan saisit nähdä
- Sa kunnian nyt Jumalan».
- – Samalla paaden liikkuvan
- Näkevät haudan suulta.
- »Jo tullos ulos Latsarus!»
- Tää huudahdus,
- Mestarin sulosuusta
- Hämmästyksellä kuullahan –
- Ja kuollut nähdään liikkuvan!
- Latsarus nousi ylös.
- Oi, hurmaavaista iloa,
- Ja autuutta
- Marian sydämessä!
- Ja Martha itkee ilosta,
- Ja häpeästä, surusta
- Sydämen kovuuttansa.
- On nähty Herran kunnia.
- Ja Jumala
- On Pojan kirkastanut.
- Ken uskovi, saa katsella
- Nyt avoimilla kasvoilla
- Jumalan kirkkautta.
V.
[muokkaa]- Oi, rauhaisa Bethania,
- Öljypuulehdon suojassa,
- Notkelmass’ Öljymäen!
- Sun siimehesi suloinen
- Vilvoitti päivän heltehen
- Iloisen juhlaväen,
- Mi oli tullut viettämään
- Hetkisen täällä, näkemään
- Latsarust’ elävänä.
- Siin’ oli ryhmä kiihkoisa
- Oikeita fariseuksia
- Puhellen, miettivänä.
- Tuoll’ oli toinen seurue,
- Mi seisahtuvi loitolle
- Tuon silkkiäis-puun alle.
- Siell’ innokkaasti väitellen
- He puhelevat, suuttuen
- Oudolle asialle.
- Mutt’ itse juhlareurue
- On sijoittunut sisälle
- Pöytähän Latsaruksen:
- Siin’ itse Herra Jeesus on
- Opetuslapsi-joukkion
- Keralla keskustellen.
- Iloa mielet hehkuvat,
- Kiitollisuutta lausuvat
- Katsehet kaikkialla;
- Ja parahia herkkujaan,
- Kuin kunniaksi kuninkaan,
- Tuo Martha tulvimalla.
- Niin Herran puhe kiinnittää
- Ja ihastuttaa, jännittää
- Nyt mielet kuulevitten,
- Etteivät huomaa Mariaa,
- Jok’ äänetönnä seisahtaa
- Taakse vierahitten.
- Ken nähdä voisi sydämmeen
- Niin autuudesta iloiseen,
- Samalla surulliseen,
- Kuin silloin sydän Marian,
- Hän kompastuisi ankaran
- Tuntehen taistelukseen.
- »Oi, miksi taasen vavahdan,
- Kun Mestarihin katsahdan?
- Hän, suuri Vapahtaja,
- On voittajana kuoleman,
- Ei vihollisen katalan
- Nuolien sorrettava.
- »Oi, autuin on ilo tää!
- Kuink’ ihanasti säihkyää
- Latsarus-veljen katse!
- Meill’ ompi Herra korkea,
- Ihminen sekä Jumala –
- Ei pahat Häneen koske!
- »Kuitenkin sieluin vapisee
- Kun Mestaria katselee
- Silmäni – outo tunne
- Niin sykähyttää sydäntä,
- Ikäänkuin pelkäis käärmettä,
- Mi pistää – koska? kunne?
- »Voi, käärme inha väijyvi
- Nyt Mestaria, hiipivi
- Jälessään kaikkialla:
- Taas fariseukset vakoilee,
- Tuhoa katse uhkailee
- Tuon silkkiäis-puun alla.
- »Oi, sydän tahtois haljeta
- Täst’ autuudesta suuresta,
- Kun Herran saamme nähdä
- Tääll’ oman pöydän ääressä,
- Ja Latsaruksen tervennä! –
- Sen voipi Herra tehdä!
- »Oi, kuinka suuri auvo on
- Ett’ olen kurja, avuton
- Häneltä armon saanut!
- Tää Vapahtaja korkehin
- Nyt aih’ on ilon’ ihanin –
- On sieluntuska laannut.
- »Kuitenkin taasen aavistus.
- Kamala, synkkä vavistus
- Lävistää sieluani:
- Kuin viime kerran levähtää
- Sais’ täällä tämä kallis pää,
- Oi – mun Vapahtajani!»
- Näin tuntehet käy riitaiset:
- Iloiset, surumieliset,
- Marian sydämmessä;
- Näkyvi syvä rakkaus
- Ja kiitollinen uhraus
- Kasvojen ilmehessä.
- Nyt alabaster-astian
- Kallihin, jalon, kirkkahan
- Hän käsillänsä nosti –
- Voidetta hyvän hajavaa,
- Kallista ylen, vuotavaa
- Sen täyden eilen osti.
- Kas, äkisti hän särki sen,
- Vuodatti jalon voitehen
- Herramme päälle kaikki:
- Kuin suloisena sauhuna
- Mirhami-tuoksu ihana
- Nyt huonehesen laski.
- Marian aatett’ ylevää
- Ei Juudas voinut käsittää,
- Vaan moitti nurkumielin.
- Mutt’ itse Herra ymmärsi
- Ja Mariata puolusti –
- Se Marialle kyllin.
- Hän oli Herran voidellut
- Ja rakkaudest’ uhrannut
- Mik’ oli kallihinta:
- Se oli paras palkinto,
- Kuin taivahinen soitanto,
- Sielulle autuinta.
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.