Christine Marie
| Christine Marie. Kirjoittanut Konstantin Schröder |
Yli ajan toivon tähti loistaa,
Sehän surun sumun selittää!
Wallin.
- Usein tarjoo kaiho kättään
- Täällä tuonen kauhassa,
- Itku huhtoo hauta-mättään –
- Rakas oot nyt rauhassa!
- Isän-kotoon, tähti-taloon
- Sielus’ riensi sumusta,
- Lensi taivaan lumo-valoon
- Unho-maamme udusta.
- Nero, nöyryys, tunto syvä,
- Siveys ja suloisuus,
- Into hyvään puhdas, pyhä,
- Naisen ihmet-ihanuus
- Hento, hellä vaimollisuus
- Silmissäsi säteili,
- Virhetöinkin viattomuus
- Koko olos’ kaunisti.
- Vainaa! vielä eläissäsi
- Ilon iteet kukoistit;
- Mutta hautaan mentyäsi
- Lauhtuneina lankesit.
- Kukkasia kylvää kaiho
- Suru-raian siimekseen.
- Kyyneleistä kasvaa laiho
- Toivon täydellisyyteen.
- Omaisensa murhet miksi?
- Hillitkätte huolenne!
- ”Älä itke!” sanoi siksi
- Jesus jalo. Mielenne
- Lohdutuksen lupaamille
- Uskovina avatkaat;
- Yhdistyshän uskoville
- Suodaan. Siis jo toivokaat!
- Avionsa, ”älä itke!”
- Taivas otti omansa.
- Isä, äiti, ”älä itke!”
- Autuus on jo osansa.
- Orpo, veljet, siskot, suku
- Kyyneleenne kuvatkaat!
- Rauhan palmu, riemun puku
- Kirkastetun koristaat..
- Tuolla säde-satamassa
- Rauhoitettu riemuitsee,
- Levon-maassa loistavassa
- Enkelinä iloitsee.
- Ikävöitse ijäisyyteen
- Huolessasi helleys!
- Ikuiseenkin yhteyteen
- Yksinäis’nä ystävyys!