D. E. D. Europaeus (runo)

D. E. D. Europaeus.^[1]

Kirjoittanut Irene Mendelin

Mies muinen kulki, kulki erämaita,

Samoili salomaita laajoja.

Hän etsi aartehia arvokkaita,

Mut aikaa sitten unhotettuja.

Hän kulki, kulki kauas kotimaasta

Aloille entisille kansansa;

Nyt osa siitä siellä toimii, raastaa,

On alle mahtavamman sortua.

Ja muukalaisena hän kulki siellä,

Aarteita kadonneita etsien,

Vaivansa unhottaen ihamiellä,

Kun etsittäviään sai ilmoillen.

Ja tunne lämmin poltti povessansa,

Kun käsissään hän piti aarteitaan;

Oi, niissä ilojansa, surujansa

Soi mennyt aika vielä haudoistaan.

Ja mailla syrjäisillä heimokansa

Hänelle kertoi ihmetarinat;

Syvästi tenhos hänen sieluansa

Kullervo-laulut jylhän ihanat.

Niin, runoja hän etsi, lauleloita,

Taruja etsi aikain menneitten,

Ja löysi paljon, löysi ihanoita,

Kalleita perintöjä isien.

Ja synnyinmaahansa ne sitten tuoden

Jakeli löytöjänsä muille hän,

Ja täysin käsin niitä muille suoden,

Soi myöskin kunnian hän löytäjän.

Hän teki työtä hiljaa, uutterasti,

Vaivaansa nurkumatta milloinkaan;

Palkatta työskennellen loppuun asti,

Ei palkaks’ saanut kiitossanaakaan.

Ja nyt hän poissa on, on Tuonen mailla –

Mies paljon työtä tehnyt poissa on –

Mut hautansa on kukkasia vailla,

On vallan unhotettu, hoidoton.

Näin usein käypi – mailma unhoittaapi

Työmiehen uutteran ja hiljaisen,

Mut hänen työnsä tuotteet kukoistaapi,

Ne elää kautta kaikkein aikojen.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.