David paimenena

David paimenena. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Iloisesti paimenpoika

Harppuansa soittelee –

Metsä kaikuu, vuoret vastaa,

Lammaslauma kuuntelee.

Mieli täynnä innostusta,

Silmä kirkas leimahtaa:

Jumalalle kiitoslaulu

Sydämmestä kuohahtaa.

»Suuri Luoja, Jumalani,

Kaikkivoipa, armias!

Maan ja meren aarteillensa

Valmistelit sanallas.

Linnut ilman lentäväiset,

Kalat veden, myyrät maan,

Pedot, karjan kaikellaisen,

Puut ja ruohot kukassaan,

Kaikki maassa matelevat,

Taivon tähtitarhoilleen,

Salamatkin säkenöivät,

Virrat, vuoret lumineen,

Kaikki luonnon ihmevoimat

Taiten laitoit liikkumaan:

Kukan kunkin kohdallensa,

Auringonkin paistamaan.

Pieni siemen synnyttävi

Kasvikunnan kaunehen,

Päivän säde elvyttävi

Luomakunnan kuollehen,

Mutta suurin luonnonihme

Olen itse, ihminen,

Alempana enkeleitä

Kuva Luojan suuruuden.

Kiitos, Herra, armostasi

Ihmislasta luodessas:

Että annoit sieluhuni

Elon omast’ elostas.

Mutta synti saastuttaapi

Ihmissielun langenneen:

Anna armost’ anteheksi

Erhetykset eksyneen!

Kiitos, armos avarampi

On, kuin taivas tähtineen,

Totuutesi korkeampi

Kuni vuoret lumineen».

---

Siten David Harppuansa

Soittelee ja laulelee;

Herran Henki sieluansa

Liikuttaa ja hallitsee.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.