Debora

Debora. Tuom. 4; 5. Kirjoittanut Antti Mäkinen

I.

Taas Israel pois luopui Herrastansa

Ja synneillänsä kirouksen saatti

Itselleen: joutui sortovallan alle

Jabinin, julman kuninkaan, mi heitä

Rautaisilla sotavaunuillansa

Aika ajalt’ ahdistellen nylki.

Jo kaksikymment’ ajast’-aikaa kärsi

Israel’, eik’ ollut auttajata.

Mutt’ ahdistettu kansa tuskissansa

Rukoillen kääntyi Jumalansa luokse,

Joit’ yksin apu ain’ on saatavana.

Ja armostansa Jumala taas auttoi.

II.

Siimeksessä palmupuunsa

Vuoristoss’ Efraimin

Istuvi Debora hurskas

Äitinä Israelin.

Herralta sanoma hälle

Kuuluu:»Pelastus on

Joutunut kansalle, riennä

Kutsuos taistelohon!»

Barakin Debora kutsuu,

Päällikön Israelin:

»Aseihin kutsuos kansa

Kukista Jabinin

Valta: Se Herran on käsky,

Kisonin rantahan

Herra sun vastahas’ tuopi

Sankari Siseran.»

Kanssansa Barak pyysi

Uljahan Deboran;

Lähetti airuet työhön,

Pelastus-sotahan

Kokosi tuhannet – riensi

Taborin vuorelle,

Linnoitti leirinsä, kunnes

Rientäisi saaliille.

III.

Herra on jo kukistanut

Ylpeyden pakanain;

Rautavaunut musertanut;

Miekan sekä vasamain

Kautta perin hävittänyt

Sotajoukon Siseran;

Hänen päänsä lävistänyt

Kautta naulan, vasaran.

Silloin kansa riemusuulla

Ylistystä laulelee;

Debora nyt kanneltansa

Jumalalle soittelee:

Jumalasta tahdon laulaa

Herran suurta kunniaa

Kirkastaa – Hän väkevällä

Hengellänsä sulattaa

Vuoret – itse Sinainkin;

Pilvet vettä pisaroi,

Vapis maa ja metsä itki –

Taivas tulta salamoi.

Herra antoi kansallensa

Armon, voiton, kunnian:

Vihollisten häpeäksi

Nainen surmas Siseran,

Jonka äiti odotteli,

Istui vieress’ ikkunan;

Kysyi:»miksi viipynevät,

Voittovaunut Siseran?

Aina ennen eellimmäisnä

Kotihin hän ennätti.»

Mutta hälle vastatahan:

»Saalista hän jakavi.»

Käyköön niinkuin Siseralle

Herran vihollisille!

Hyvin käyköön uskoville

Häntä rakastaville!

Olkoot he kuin aurinkoinen

Voimassansa nouseva,

Jonka tiehyt ylenevä

Kirkkautt’ on uhkuva!»

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.