Eddan lauselmia

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eddan lauselmia

Kirjoittanut anonyymi
Suomentanut Eino Leino. Katkelma on ilmestynyt Sampo-joululehdessä 1913.


Ällös käy
yli kynnyksen minkään,
ennen kuin vaanit ja väijyt,
näät tiedä ei, istua missä
voi vihamiehesi
lautsoilla laajan salin.
Tarpeen on äly
sille, ken pitkälti samoo;
vapaus sulla on koissa.
Mut silmiä isketään
sille, ken nolo on
ja talossa tuhmuuden tekee.
Älä suullasi loista,
älä koe olla sukkela;
ole ennemmin varovainen!
Mies viekas ja valpas
kun vierailun tulee,
hälle harvoin vaurio koituu;
näät vilpittömämpää
et toveria tapaa
kuin mies-älyn mittaa äijä.
Juomapöydissä
valpas vieras
on vaiti, kuin kuiskeen hän huomaa.
Hän korvin kuulee,
hän silmin seuraa;
näin viisas väijyy ja vaanii.
On onnellinen,
ken kunniaa voittaa
ja maineen mahtia niittää;
sentään se horjuu,
min omata voimme
vain muiden mielistä etsein.
On onnellinen,
kell’ elämässänsä
on äly ja kunnia oma;
näät juonia paljon.
on pahoja nähty
nousevan mielistä muiden.
Kanna et kuormaa
kaunihimpaa
kuin mies-älyn mittaa äijä;
enemmän kuin talo
tai tavara turvaa
se outoa, harhautunutta.
Ei ole niin hyvä
kuin hyväksi sanotaan
ihmisheimolle olut;
mitä enemmän juot,
sitä vähemmän älyät,
minne sun älysi menee.
Juovuin kerran,
vahvasti juovuin
luona Fjalarin viekkaan;
pidot on parhaat,
kun vieras kukin
käy kotiinsa selvin aistein.
Narri tuijottaa
pitoihin tullen
tai tuhmasti mumisten kuhnii;
mut selvemmin päivää
ens siemauksella
koko luonteensa kaikille paistaa.
Hän yksin tietää,
ken kauas kulkee
ja paljon maailmaa matkaa,
miten lujasti kukin
luonteensa ohjaa,
ken älyää, mitä on äly.
Älä juovu, mutta
juo kohtuullisesti,
puhu viisaasti tai ole vaiti!
Sua siitä syytä
ei kukaan, että
sa varhain vuoteesi etsit.
Ahmatti ahnas,
jok’ ei tapoja tunne,
syö sairaaksi itsensä;
usein seurassa
sukkelassa
saa pilkkaa tuhmurin vatsa.
Tuhma mies
kaikki yönsä valvoo,
kaikesta vaivaa kantaa;
väsynyt on,
kun aamu koittaa,
mut murhe on eelleen sama.
Tuhma mies
ystäväks uskoo
jokaista, hälle ken hymyten haastaa;
mut huomata saa hän,
kun käräjille tulee,
hänt’ että vain harvat puoltaa.
Tuhman miehen
muiden seurassa
vaieta visusti sopii;
ei aavista kukaan,
kuinka vähän hän tietää,
jos hän harvoin haastaa;
mut älytön nauta
ei älyä itse,
kun hän puita heiniä puhuu.
Jo älystään korska
hän on, kun kysyä,
vastata valmista osaa;
mut salata voida
ei virhiä mitään,
mi maan päällä mataa.
Pitkä on polku
luo vihamiehen,
tien varrella vaikka hän asuis;
mut luo hyvän ystävän
on oikoteitä,
hän vaikka kaukana kulkis.
Paras on oma pirtti,
vaikk’ ois mäkitupa;
kukin kotonansa on herra.
Maja olkikatto
ja kaks vuohta omata
on keveämpää kuin kerjuu.
Aseistansa
älköön väistykö
mies matkalla askeltakaan;
näät ei tiedä, milloin
voi teillä noilla
hän tarvita kärkeä keihään.
Ystävällesi
ystävä ole
ja lahja lahjasta anna,
pilkka maksa
pilkalla takaisin,
vilppi viekkaudella!
Ystävällesi
ystävä ole,
hälle ja hänen ystävälleen;
mut vihollisensa
ystävän kanssa
mies älköön ystävä olko!
Lahoo tunturin
lakkapää honka
jota turvaa ei kuori, ei havut;
näin myös käy miehen,
jot’ ei rakasta kukaan,
hän kuinka vois elää kauan?
Pienet hiekkasärkät,
pienet hyökylaineet;
pienet on ihmisten mielet.
Ei kaikk’ ole vertaiset
viisaudessa;
kukin aika kaikkea kantaa.
Kyllin viisas
kukin olkoon mies,
liian viisas ei kukaan;
näät riemu haihtuu
rinnasta miehen,
mi kaikki viisaana veikkaa.
Tuli syttää tulen,
siks kuin se sammuu,
ja liekki liekistä syttyy;
miesten puheesta
mies oppii,
mut ihmis-arka tuhmaksi tulee.
Viisas mies
suistaa osaa
mahtinsa, suuruutensa;
sotijalojen joukossa
huomaa hän, että
ole kenkään ei kaikista uljain.
Ihmisten lapsille
lieden lämpö
ja auringon paiste on parhain;
kun miehell’ on terveyden
laupias lahja
ja hän paheista loitolla elää.
Ei ain’ ole onneton,
ken on sairas:
on toisilla pojistaan onni
tai sukulaisista
tai tavarasta,
taas toisilla suurista töistään.
On parempi elää
kuin paarilla maata,
mies karski saa karjaa kyllä;
luona rikkaan ja riehuvan
näin tulipalon
ja ovella kuolema seisoi.
Käsipuoli voi paimentaa,
raajarikko ratsastaa,
kuuro taistella kunnolla vielä;
paremp’ on olla sokea
kuin poltettu ruumis;
et kuolleena mihinkään kelpaa.
Karja kuolee,
heimo kuolee,
itse sa kuolet samoin;
yhden tiedän,
jok’ kuole ei koskaan:
maine kuollehen miehen.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.