Edesmenneen muistoxexi
| Edesmenneen muistoxexi. (*) Kirjoittanut Jaakko Juteini |
| Muistoruno on omistettu 16. maaliskuuta 1804 kuolleelle, ”koko maan ikävöimälle opettajalle” Henrik Gabriel Porthanille. |
- Mies on ollut, mies on mennyt!
- Ah! kuin rintan ahdistuupi!
- Täst on täynnä tuhannetkin
- syystä syngiät sydämmet:
- koska kuolema kovasti
- kutsui täältä tuonelahan,
- unehen kuuluisan kylissä,
- kaupungeisa kuuluisamman,
- valtakunnissa valitun,
- tähden oppinsa tukevan,
- ylimmäisen ymmärryxens,
- toimens tarkan ja tulisen
- ilman järjen järkähdystä.
- – Sanall yhdellä sanottu,
- puhuin puolella puheella:
- eipä vertaista vedetä
- joka ajan antimista,
- eipä saada sadoissakan
- vuotten vuosissa tapaista.
- Tämä yxin yhtyänsä
- oli kaikki kaikillengin.
- Oli siellä, taikka täällä,
- aina oikaisi asiani
- sekä tiesi, että taisi,
- sekä pyysi, että pysty
- tehdä tempungin todella
- selkiäxi syvimmängin,
- varsin viisalla tavalla.
- Aina omians opetti,
- ohjais viellä outojakin
- taidon tielle tasaisesti
- valmisteli vakaisesti,
- johdatteli joukottaisin,
- ymmärryxen ystävixi.
- Teki työtä työllähintä,
- ahkerasti aikanansa.
- Tämän tiettävän totuuden
- taitaa Turku todistella;
- johon kaukaakin kokoili
- muistomerkit mainittavat,
- kirjahuonet hyvät täytti
- kaunehilla kappaleilla;
- yli merten, yli maitten
- saatti sadat viisaudetkin,
- lukumiehille lujille
- Auran Akademiassa.
- Jonga oli Isä itse,
- itse tuki, itse turva:
- jonga etsi etuu aina
- lähteisänsäkin lepohon,
- jolt on kovin kaivattava
- rauhan majoin mentyänsä.
- – Näimpä nääntyisi elosta
- niinkuin ruoko runneltuna,
- töiden tämmöisten, tekiä!
- Jo on jättänyt hyvästi,
- ylimmäiset alammaiset,
- matkustavat mailmasta. –
- – Pois on mennyt Porthanimma!
- Eipä pojat Pohjanmaalta,
- yli suuren Suomenmaankan,
- taida suullansa sanella,
- murhettansa mainitakkan,
- koska saattavat surulla,
- mustan murheensa sumussa,
- särjetyillä sydämmillä,
- sielun parhan puetusta,
- maaxi jälle maatumahan,
- jost on koottu kokohon –
- – Mutt ei muutu nimi maaxi,
- pojes muistosta pakene:
- vuodet tähän voimattomat
- ovat ajatkin alati;
- sill ei kuollut kuolemassa
- sangen hyvä sanomansa,
- vaikka ruumis raukenepi
- mustan mullan muotoisexi:
- vaan se eläpi elossa
- sydämmissä syntyneitten;
- ehk on sielu siirtynynnä
- tygö ystävän ylemmän
- tähden töiden taitavitten
- kruunattuna kunnialla.
- – – – – – – –
- Edesmennyt Mestarimme!
- oikia opin Isämme!
- ole nyt siis onnessasi
- Taivaan ilossa ijäti!
Hämäläinen.
(*) Sekä todellisena kunnianosoituksena koko maan ikävöimälle opettajalle, joka oli pian kuolemassa olevan suomalaisen runoustaiteen suojelija, sekä ilahduttavana näytteenä runollisista lahjoista, joiden pohjalta tulevaisuudessa voidaan toivoa saatavan useita onnistuneita kaunokirjallisia yrityksiä: suomalaisen lukijan tulisi ottaa nämä tässä esiin tuodut säkeet ilolla vastaan ja niidenkin, jotka eivät ensimmäistä kieltä ymmärrä, suhtautua suopeasti ja tunnustaa niiden ansiot.
Lähde: Åbo Tidning 31.3.1804.