Eetun uni

Eetun uni. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

«Lähtölaulu päässeen vangin

valopilvelt’ yön nyt soi.

Sinne pitäis seuraamankin,

nähdä, min hän nähdä voi.

Sinne syntiin langetessa

nostettihin Eedeni,

niinkuin ruusun vaaletessa

tuoksu siitä haihtuupi.»

Unissaan on katsomassa

Eetu Fannyn lentoa,

kuin hän virran hopeassa

käy ja kultahiekassa,

keveä kuin ruusunlehti,

tähtikirkas, kastetaan,

aamuruskoon liitelehtii

pyhästä hän pesostaan.

Rauhan kyyhky onneiselle

nyökkäyksen rakkaan suo,

hänet elon lähtehelle

valon enkeli kun tuo.

«Juo ja katso lähteen pintaan:

kuvas taivainen on tuo –

Luojan kuva: sulle rintaan

itse Jumala sen luo.

Juo! Sä niin saat voimaa yhä.

Mitä olet miettinyt

hyvää, ihanaa ja pyhää,

elää, kukkii täällä nyt.

Katso, lehdot sua varjoo

(multaa maan ei kaipaa ne),

kukkii, hedelmiä tarjoo,

hajahtavat hyvälle.

Kieltä osaa ihaninta

kukat nuo ja lehdetkin.

Kuule! Mitä tuntee rinta,

soittaa ne ja laulaakin.

Niiden lemu selittääpi

sulotunteet povessas.

Käske: luonto totteleepi

kuten kätes tahtoas.

Vielä juo, niin kokonansa

elosi käy selväksi;

takaisin saat kerrassansa,

mitkä sulta pakeni.

Kukin kyynelees maan päällä,

voittaessas itsesi,

taivaan kuvastain on täällä

helmi seppeleessäsi.

Lempimäsi luokses palaa:

halaa, niin se saapuukin;

Eetun itkevän luo halaa,

niin jo siellä seisotkin.

Seuraa häntä korpeen vielä,

niin tok’ olet autuas,

Eedeni kun loistaa siellä

puhtahasta sielustas».

Heräs Eetu: suloksensa

Fannyn tunsi läsnään hän;

maisin kaihoin riemuksensa

taivaisen sai ystävän.

«Ollos enkel’-armahani,

lupaukses mukahan,

lohtua tuo rintahani

hengen kuolemattoman!»

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.