Ei nais-asiasta kysymys

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei nais-asiasta kysymys.

Kirjoittanut Hilja Pärssinen


Vaikka Työmies-lehdessä on tuontuostakin selitetty sitä asemaa, johon nykyinen tuotantotapa on painanut työläisnaisen, sekä valaistu, kysymys, miten hän tästä asemasta voi ainoastaan valtiollisen työväenliikkeen avulla kohota, kuuluu aina viestejä, miten työläisnaiset tavottelevat jonkinmoista naisasian ajamista. Tämä seikka on helposti ymmärrettävissä. Eli kansanluokkain naisilla on sukupuolellista ja yhteiskunnallisista syistä jonkinmoista näennäistä yhteistä. He ovat enimmäkseen perheen äitejä tai tavalla tai toisella lähemmin työskentelevät lastenkasvattajina kuin miehet. Heiltä, niin ylhäisiltä kuin alhaisilta puuttuu naimisissa olevina muutamia täysi-ikäisen oikeuksia. Kaikilta naisilta puuttuu valtiollinen äänioikeus.

Tästä johtuu, että voidaan helposti suositella yhteistoimintaa eri kansanluokkaan kuuluvain naisten kesken edellä lueteltujen oikeuksien saavuttamiseksi. Tällä kannalla näyttävät takavuosina ainakin olleen vielä osittain työläisnaisemmekin.

Katselkaammepa, minkälainen ohjelma ja toimintatapa on yläluokkalaisilla naisyhdistyksillämme, joiden kanssa tässä tapauksessa tulisi siis jonkinmoinen yhteistyö kysymykseen. Nais-yhdistykset, nais-asiaa ajavat seurat jakautuvat meillä Suomen naisyhdistykseen ja Uniooniin. Edellinen on ”vanhoillismielisten naisten” ja jälkimmäinen ”vapaamielisten” muodostama. Molemmat ovat vaatineet naisille opintien avaamista ja ”työalojen laajentamista”. Molemmat ovat yhteiskoulujen puoltajia ja naisen valtiollisen vaikutusvallan vaatijoita. Edellinen toimii suomettarelaisessa, ahdasmielisemmässä hengessä, jälkimmäinen vapaammassa. Heitä eroittaa siis toisistaan maailmankatsantokanta, joka vanhoillisilla muodostuu siihen määriin kristillis-siveelliseksi, että monet nais-yhdistysten naiset nykyään innokkaasti toimivat kristillisessä ”nuorten naisten yhdistyksissä”, vähitellen syrjäyttäen nais-asian alkuperäisen tarkotusperän toisarvoisena. Vapaampaan suuntaan kuuluvista naisista on sen sijaan tullut työskentelijöitä kaunokirjallisuuden, sanomalehdistön y. m. julkisen elämän alalla tämän aatesuunnan palveluksessa. Mutta katsokaamme molempien naisasian ajamista nykyään. He ovat saavuttaneet melkoisia voittoja. Naisten tasa-arvoisuus miesten rinnalla henkisiin kykyihin katsoen on tunnustettu. Opin uria on avattu, virkateitä onnistuttu jo osittain vallottamaan. Valtiolliseen äänioikeuteen lienee vielä matkaa kuljettavissa. Siis osa ohjelmaa on toteutunut, ja tämä laimentaa intoa, sillä nurinkurisuus ei ole enää niin jyrkästi nähtävänä,

Mutta mitä naisasian ajajat ovat voittaneet köyhälistön naiselle? Eivät mitään todellista lainsäädännöllistä parannusta. Kansakoulusivistystä saavat sekä köyhälistön miehet että naisen, mutta tämä ei ole meidän nais-asianajajien työn hedelmä. Ei oppikoulusivistys vielä tänäpäivänäkään tule koko köyhälistön hyväksi eikä siis paranna työläisnaisten asemaa. Eivätkä he siis saa virkoja eivätkä pääse riippumatomaan asemaan.

Valtiollista äänioikeuttaan eivät vallasnaisemme halua kaikille ”samassa järjestyksessä kuin miehille”.

Kysymme siis: parantaako naisasian nykyisen ohjelman toteutuminen työläisnaisten asemaa? Hauska olisi kuulla jonkun etevän naisasianaisen suoraan tunnustavan: ”Ei”. Ei parane työläisnaisen asema vaatimuksilla, jotka eivät kohdistu äänioikeuteen köyhimmillekin ja tuotantotavan muuttamiseen. Ei ole siis mitään syytä työläisnaisilla yhtyä yhteistyöhön missään suhteessa yläluokan naisasian ajajan kanssa, ei äänioikeuskysymyksessäkään. Siten me vaan häviämme, sillä me edistämme oikeuksien saamista vastustajaluokan suurelle ryhmälle: naisille. Että näitä yhdistävät harrastukset luokkaveljiensä miestensä ja perheenjäsentensä kohtaloihin, se on luonnollista. Että he ovat valmiita vastustamaan työpäivän lyhennystä, palkanvaatimusta, suojeluslakeja j. n. e, on selvää. He ovat lakkotaisteluissa vastapuoluelaisiamme. Heidän koko ajatustapansa eroaa meistä, sillä mitään samanlaiseen taloudelliseen asemaan perustuvaa tasa-arvoisuutta he eivät tahdo. Kyllä heillä on meille vieraat erikoisharrastuksensa, joilla on sukulaisuutta sen puolueen kanssa, mihin heidän miehensä kuuluvat. Siitä on ilmeinen todistus tuo Suomettaressa julaistu 6,000:n vastalause, jolla on tarkotus levittää sen puolueen vaikutusvaltaa ”Eevan tyttärien” piirissä.

Jos siis yhtyisimme porvarillisiin ja ajaisimme naisasiaa, niin kuluttaisimme paljon aikaa vastustajaimme palvelukseen. Köyhälistön naista ei vapauta luokkapainon alta muu kuin itsenäinen luokkatietoinen taistelu.

En tahdo sanoa, etteivät monet porvarillisen naisliikkeen naiset suo mielellään kansannaisen kohottamista. Mutta heillä ei ole selvillä, miten kohottaminen on mahdollista. He kuluttavat aikaa käytännöllistä taitoa levittävien kurssien toimeenpanemiseen, hyväntekeväisyyteen j. n. e, mutta tällähän ei voiteta mitään pysyvää.

Toista on herättää työläisnaistemme loukattu ihmisarvon tunto, kiihottaa heitä oikeuksiansa vaatimaan ja näyttää, miten heillä on voitettavana koko maailma ja hävittävänä vain kahleensa, kun työskentelevät sen ohjelman hyväksi, joka on yhteinen kaikkein maiden köyhälistölle.

Kuten alussa sanoimme, näyttää pinnalta katsoen siltä kuin työläisnaisilla ja vallassäädyn naisilla olisi yhteistä voitettavaa, mutta asiaa tarkemmin tutkiessa huomaakin, että yhtäläisyys oli vaan näennäinen. Sen vuoksi eivät työläisnaisemme tietääkseni missään ole liittyneet porvarillisiin, vaikka onkin ennen ollut jotakin vivahduksia siihen suuntaan. Sen sijaan on työläisnaisilla paljon yhteistä luokkaveljiensä kanssa sama taistelu suoritettavana kapitalismia vastaan ja tämä seikka määrääkin heidän menettelynsä.

Mutta siellä missä varsinaisten työläisnaisten liike tai paremmin lausuttuna toiminta ei ole voittanut jalansijaa, siellä haparoidaan vielä. Tällainen epävarmuus on raittius- ja nuorisoseurojen naisilla, jotka luokka-asemaltaan ovat työläisiä, mutta joihin vielä yläluokan naiset vaikuttavat. Meidän olisi siis koetettava saada agitatsiooni ulottumaan heidänkin piiriinsä. Tässä suhteessa olisi ryhdyttävä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, mitä yleensä on agitatsioonin suhteen ollut tapana. Puhujia olisi saatava, kirjallisuutta levitettävä, kysymystä vilkkaasti puoluelehdissä käsiteltävä j. n. e.

Suuresti herättävän vaikutuksen tekisi keskustelu tästä naisten piireissä. Eikö voitaisi sitä herättää vireille kautta maamme? Eikö voitaisi saada naisosastot tästä lausumaan mielipiteitään, että todella vastustajamme tuntisivat kansannaisen valveutuneena?

Kun siis ajattelemme, onko työläisnaisen asema parannettavissa naisasian ajamisella, niin huomaamme;

että työläisnaisen ja yläluolan naisen valtiolliset vaatimukset eivät erilaisen luokka-aseman vuoksi ole yhteisiä.

Sen vuoksi ei tule naisasian ajaminen päämäärään vievänä työläisnaisten keskuudessa kysymykseen vaan työläisnaisten nostaminen luokkataistelun rintamaan koko työläisluolan kohottamiseksi.

H[ilja]. P[ärssinen].


Lähde: Työmies 28.3.1905.