Siirry sisältöön

Ei ou yksin elänyttä

Wikiaineistosta
Ei ou yksin elänyttä

Kirjoittanut Pietari Makkonen


»Yksin laulan, yksin soitan
Runoja jo ruostuneita,
Lauluja lakastuneita,»
Näitä lausui laulajamme,
Kuuluisa runon kutoja,
Virren seppä selvänlainen,
Valitellen vaivojansa,
Yksinään yrittävänsä:
»Ei mua Suomi soitattane,
Omat lapset laulattane,
Miellytä nykyiset miehet.»
Vaan ei vielä virret kaikki
Gottlunnin kotona käynyt,
Eikä kielellen kerinnyt:
Viel’ on lauluja Lapissa,
Karjalassa kanteleita,
Savossa runon sanoja,
Viel’ on vanhan Väinämöisen
Laululuonto liikkehellä
Monen poikasen povessa,
Monen vaimon vartalossa;
Suomi syytääpi sanoja,
Savon lapset lausehia.
Viel’ on soittoja somia,
Kanteleita kaunihia
Monen neitosen näpissä,
Kaunokaisen kainalossa;
Rakkahalla rinnallansa,
Ihanalla innollansa
Sekä soittaapi somasti,
Lauleleepi lempiästi,
Niinkuin alli aallon päällä,
Pensahassa pieni lintu.
Kansa suuri Suomenmaassa,
Euroopa sitä enämpi,
Eipä liene leipäsuussa
Yhen miehen kylvännällä,
Ei seula satoja kasva,
Kourantäysi kymmeniä,
Vaikka onnikin olisi,
Menestyskin mieltä myöten.
Jopa lauluni lopetan,
Rumasti runoni päätän.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.