Elämän Juoksu
Ulkoasu
Elämän Juoksu. Kirjoittanut Jaakko Juteini |
- Syndymä on ihmisellä suloinen ja suuri,
- jonga kautta kuljetahan tuonen tielle juuri;
- Mutta maassa matkustus,
- vanhan, nuoren vaellus,
- muotoansa muutellen harhailee.
- Itku ombi ensimmäinen elämämme tiellä;
- harhaukset, huokaukset vuoroilevat vielä;
- riemuttoman ruikutus,
- tuskallinen turmelus
- surkeasti sydändä liikuttaa.
- Harvoin ombi onnellinen meno muuttuvainen,
- harvoin täällä täydellinen lahja loppuvainen.
- Tytyväisen tunnossa
- vasta löytyy levossa
- onni, jota jokainen noudattaa.
- Mutta myös on muistettava hämmästys ja huoli,
- koska varsin viatongin kauheasti kuoli,
- joka murha-miekalla,
- tulisella tuskalla,
- viivytellen vaivoissa piinattiin.
- Kuka tätä kauhistusta tutkistella tainne
- ilman, ett’ ei sydän veri värise kuin laine?
- surkea on surmaus,
- pois on lepo, lohdutus.
- Tästä sydän särjetty tuskailee.
- Kolme lahjaa kuitengin jo hävittävät huolet,
- lohduttavat, lepyttävät, taittain tuskan nuolet:
- kallis kärsivällisyys,
- kaunis kanssa-kärsimys,
- toivo, joka taivaita tarkoittaa.
Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1833, 16. helmikuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 22.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1833. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1833_rdf.xml.