Elämys

Elämys Kirjoittanut Hugo von Hofmannsthal

Jo täynnä hämyn utu-hopeaa

ol’ laakso – pilvistä kuin vuotaneet

ois säteet kuun. Ei ollut vielä yö.

Ja tumman laakson utu-hopeassa

mun hämärtyvät aatokseni häilyi,

pois elämästä hiljaa vajosin

mä mereen huokuvaan ja kuultavaiseen.

Ja monet ihmeelliset kukat näin,

ah, tumman-hehkuvaisin terälehdin.

Näin kasvitiheikön, sen takaa tulvi,

kuin lämmin virta valon keltajuova.

Ja aaltoileva soitto kaiken täytti

niin alakuloisena. Tiesin tämän,

vaikk’ en mä käsittänyt, tiesin sentään:

tää kuolo on. Se muuttui säveleeksi,

mi ikävöi ja tummaan hehkuun syttyy,

tuo alakuloisuuden sisar.

                      Kummallista!

Mun sielussani hiljaa itki, itki

nimetön kotikaipuu elon luokse

kuin itkee mies, min illan tullen laiva

vie purjein keltaisin ja mahtavin

veen tummansinertävää siltaa pitkin

ohitse kotikaupungin. Ja hän,

hän näkee kadut, suihkukaivojen

hän kuulee solinan ja tuoksut tuntee

myös sireenien; itsensä hän näkee

veen partahalla lasna, lapsensilmin,

jotk’ ovat pelokkaat ja itkuvalmiit,

hän näkee valon omast’ ikkunastaan –

mut suuri laiva liukuu hiljaa pois

veen tummansinertävää siltaa pitkin

niin oudoin, keltaisin ja suurin purjein.

Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.