Elegia (6)
Ulkoasu
Elegia. 6. Kirjoittanut Erik Johan Stagnelius |
Suomentanut Gustaf Gideon Forsman. |
- Pois paennut suvi on; ajaen tulivaunuissa, päivän
- Loistelias kuningas ain’ etenee etelään.
- Eempänä pilvessä liehuvi lamppusi liekki, Selēne;
- Tähtilöt tuikkivat nyt eempänä holvissa yön.
- Talvea ennustaapi jo tuulten viileä viima;
- Vaahterakin valittain haiveniaan ravistaa.
- Lehdoissa vaiennut valitus satakielisen onpi.
- Laaksoissa illakkokaan ei levitä lemuaan.
- Oi, miten muuttunut oot, sinä luonto, mun äitini armas.
- Ei tähät, ei kukatkaan seppelöi päätäsi nyt.
- Kauemmin mua ei lemuinen sun henkesi hurmaa.
- Jalkani et etehen kylvele kukkia sie.
- Kunnes syntyvi taas kevät, uinaelet väritön, ja
- Maasta, mi kuihtunut on, katselen taivohon päin.
- Sieltäpä kirkkahammasti kuin suvi-iltoina muinoin,
- Kuu avaruuksia nyt paistehellaan valistaa.
- Taivolla kiiltelevät tiheämmässä kultaiset tähdet;
- Nuo ylös onnelahan viittovat sielua mun.
- Oi toki, koskahan murtuvat raskahat maalliset kahleet?
- Milloinka leijaelee lentimin loistelevin,
- Onnen lapsena, henkeni henkien seurahan, kussa
- Palmut leyhkäelee, kultaset kantelot soi?
- Kas, kesä mun meni pois; kuvatuksen kukkaset ennää
- Kaunistamassa ei oo kenttiä mun elämän.
- Lehdossa latvoista ei unet lempeät kuiskuta, ei soi
- Lintujen laulussa, ei kuohussa lainehien.
- Kuitenkin sydämein tyven on, alas toivehen tähdet
- Sallimuksen hämärään taivaista tuikkaelee.
Lähde: Forsman, Gustaf Gideon 1882: Pohjolan puolukoita: keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä, sepinnyt G. G. F. G. W. Edlund, Helsinki.