Elias Lönnrot’in juhlassa Haminassa 18 17/IV 82
| Elias Lönnrot’in juhlassa Haminassa 18 17/IV 82. Kirjoittanut Olli Wuorinen |
I.
[muokkaa]- Oli ennen onnen tuova
- Sampo saatu Suomellemme,
- Kirjokansi kaunokainen
- Tehty Väinölän väellä,
- Vaan se murskaksi mureni,
- Ve’en valtahan vajosi,
- Tuulen tuu’iteltavaksi,
- Aaltojen ajeltavaksi;
- Sirut lensi sinne tänne,
- Pirstat pitkin rannikoita,
- Niitä kätki Suomen kansa
- Olevaksi onneksensa.
- Oli myöskin ennen ollut
- Kanteloinen kansallamme,
- Soitto Suomella sorea,
- Ilonantaja ihana,
- Väinämöisen veistelemä,
- Tenholaulajan tekemä;
- Sekin piili pirttisessä,
- Nokiseinällä nojasi,
- Unholassa uunin luona,
- Kivikiukahan takana,
- Aika kulki arvollehen,
- Vieri vuodet verkallehen,
- Silloinpa herätti Herra,
- Kaikkivaltias valitsi,
- Antoi maallemme asehen,
- Suomellemme suuren miehen
- Sepä maita kulkemahan,
- Saloja samoamahan,
- Kesät kulki, talvet kulki,
- Kulki kerkeät kevähät,
- Kulki synkät syksyaiat,
- Etsiskellen entisiä,
- Kansakunnan kätkemiä,
- Muinaisia muistelmia,
- Uljahana uupumatta,
- Vaivoja valittamatta.
- Kansa kätkönsä avasi,
- Heitti hengentuottehensa,
- Isoiset naurua hymyten,
- Miehetki hyvillä mielin,
- Kuka kantoi katkonaisen,
- Kuka toikin täysinäisen.
- Täten tulvasi tukulta,
- Karttui paljon kappaleita,
- Kullalta kumottavia,
- Hopealta hohtavia,
- Vaan ne arvolta olivat
- Kahtamointa kallihimmat.
- Niitä suuri Suomen miesi,
- Harras aartehen hakia,
- Liittelevi, laittelevi,
- Yhtehen yhyttelevi,
- Pani synnyt syitä myöten,
- Luottehet lomia myöten,
- Toimi työtä suunnitteli,
- Into kättä käännytteli,
- Siitä syntyi uusi Sampo,
- Kalevala kansallemme,
- Uu’en onnen lähteheksi,
- Uu’en turvan tuottajaksi,
- Uu’en aamun alkajaksi,
- Uu’en päivän päästäjäksi,
- Isänmaallemme iloksi,
- Ihmiskunnan ihmeheksi.
- Harras aartehen haltia
- Löysi löytöjä enemmän,
- Väinölän väen seasta,
- Sariolan salmen suusta;
- Synnytteli, suunnitteli,
- Lajitteli, laa’utteli:
- Siitä kasvoi Kanteletar,
- Soiton hengetär suloinen;
- Pääsi kannel kaikumahan,
- Sulokielin sointumahan,
- Pääsi suurten, pääsi pienten,
- Pääsi keskinkertaisien
- Laulu-innon laskiaksi,
- Soitannon sujuttajaksi.
- Vielä muitakin muruja
- Poimi hän povesta kansan,
- Väinämöisen kyyneleitä,
- Nyt jo muuksi muuttuneita,
- Helmiksi heristyneitä,
- Simpukoiksi siintyneitä;
- Niist’ on meillä Loitsulaulut,
- Sananlaskut laitettuna,
- Arvoitukset annettuna
- Kansakunnan kunniaksi.
II.
[muokkaa]- Mitä Suomi riemuitseepi, iloitseepi isänmaa!
- Mistä yli kansakunnan juhlan henki tuulahtaa?
- Tuntuu niinkuin pyhä into sydämiä sytyttäis,
- Niinkuin kevään päiväpaiste rintojamme lämmittäis.
- Onhan juhla-, nimipäivä maamme miehen mainion,
- Joka vuosikymmeniä kahdeksan jo nähnyt on,
- Joka vielä, kiitos Luojan! tervehenä työskelee,
- Isänmaamme alttarille lahjojansa uhrailee.
- Eipä hän, Elias Lönnrot, leiviskäänsä kätkenyt
- Eikä valonkynttiläänsä vakan alle peittänyt,
- Vaan on aivan alttihina pannut kaikki kasvamaan,
- Kansallisen hengen kasvu siitä nyt jo korjataan.
- Kansallisen valon voiman vakavaks hän vartutti,
- Kun hän kansan itsentunnon kehitti ja kartutti,
- Kun hän esivanhempamme perinnön on valvonut,
- Korottanut kansan kielen, arvohon sen auttanut.
- Vakahana, vaappumatta, tyynesti hän työtähän
- Tehnyt on ja tekee vielä varsin yhtämyötähän;
- Mont’ on jättiläisteosta päästänyt hän kädestään,
- Nepä miehen mainioksi tekis kukin yksinään.
- Niinpä koko Suomi hälle yksin suin ja sydämin
- Kiitosta ja kunniata kantaa juhlatuntehin;
- Onnea ja terveyttä, elon-iltaa ihanaa
- Toivoo hälle taivahasta hartahasti isänmaa.
- Suokoon Luoja, että kauan vielä luonamme hän ois!
- Vaan kun luonnonsäännön mukaan hänkin kerran menee pois,
- Eip’ ei miehen työ ja maine multaan mahdu milloinkaan,
- Hänen nimeänsä aina Suomessamme siunataan!
Lähde: Ilmarinen 22.4.1882.