Elias Lönnrotin muistolle
Ulkoasu
Elias Lönnrotin muistolle. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Käy Väinön kankahia kulku miehen
- niin määrätietoisen ja ryhdikkään.
- Hän olla tahtoo kansanlapsen tuttu,
- siks on hän virsujalka, rohdinnuttu,
- vaan innoituksen tuli silmässään.
- Hän pelvotonna painuu sinisaloon,
- ja aarnihongat hälle humajaa.
- Hän louhikkoja samoaa ja soita,
- hän etsii runon ruusutarhastoita,
- ne hälle kirkkahina kangastaa.
- Niin aukee hälle savupirtin ukset,
- ja Väinön kannel hälle helkähtää,
- ja sankarlaulut hälle lauletahan,
- ne vaipumassa on jo unholahan.
- Hän lumottuna kuulemahan jää.
- Hän mukana on maailman luomistyössä,
- hän pajaan astuu seppo Ilmarin.
- Saa kuulla Vipusen ja Väinön virret,
- ja paukkuu paaet, kohoo kurkihirret
- kuin muinen soittaessa sankarin.
- Hän yöpyy nokisilla nuotioilla,
- hän poikkee kurjimpahan kotahan.
- Ja tarun taikamaailmat hälle aukee,
- ja Pohjan vaskivaaran lukot laukee,
- kun käydään suureen Sammon sotahan.
- Ja heimon oman on se hengen luomaa,
- se kudos runon, kirkkaan kuulakkaa.
- Ja etsijässä aatos suuri herää:
- hän helmivyöksi kuulemansa kerää,
- niin Kalevalan syntymähän saa.
- Hän löytää arvoitukset, sananlaskut
- ja virret vienot Kantelettaren.
- Näin pelastaa hän aarteen antoisimman,
- isien perinnön sen kallihimman.
- Ei muisto mureta voi miehen sen.
1930.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.