Elinan surma/Kuudes kuvaelma

Viides kuvaelma

Elinan surma Kuudes kuvaelma Kirjoittanut Gustaf von Numers

Seitsemäs kuvaelma

KUUDES KUVAELMA.

Näyttämö sama kuin 3:ssa kuvaelmassa.

Ilta. Pöydällä on oluthaarikka ja lamppu. Kurki ja rovasti istuvat oikealla ja pelaavat shakkia. Pelipöydällä on juoma-astioita. Lattialla Kurjen vieressä on pergamenttikääry. Elina istuu nojatuolissa pöydän oikealla puolella ja neuloo koruompelua. Uolevi edempänä, vasemmalla, kantele kädessä. Kirsti seisoo tulta korjaamassa. Kuusi palvelustyttöä istuu rukkeineen perällä ja takan ympärillä.

kuljeksiva laulaja
(laulaa).

Uljas ritari Horn oli synkkä katseeltaan. —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
Ja kamar-impi Inga istui hänen polvellaan. —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

Ja Bertil tallurille lausui viekas tyttö tuo: —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
»Käy linnan kamariin nyt heti Signild rouvan luol» —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

Jalo Signild rouva istui murhe mielessään. —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
Ja Bertil tallirenki astui luokse äkkiään. —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

Vaan Inga täynnä kavaluutta telkee kamarin. —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
Hän ritarin luo kiiruhusti rientää salihin. —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

Nyt rengit, piiat näkevät, ett' yhdess' ovat nuo. —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
»Siis vihkivuoteesees vie minut, vaan nuo polttaa suo!» —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

Myrsky-syysyönä poroksi he poltti kartanon. —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
Niin Bertilin kanss' Signild rouva läksi kuolohon. —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

elina.
Huu! sepä kamala laulu!

rovasti.
Ja vielä kamalampi sen kautta, että siinä kerrotaan tositapaus. Ritari Ebbe Horn, Vuorentaan herra, poltti yhdessä jalkavaimonsa kanssa laillisen puolisonsa, rouva Signild Pastellin. Hän oli Sääksmäeltä, eräs piispa Hemmingin kaukainen sukulainen.

elina.
Se on siis totta. Semmoista saattaa siis tosiaankin tapahtua maailmassa. Nukkuivatkohan pyhimykset, kun semmoista sallivat!

rovasti.
Tuon syntisen tekonsa tähden tuomittiin ritari Horn paljain polvin ryömien vaeltamaan piispa Henrikin haudalle. Joka kohtaan, missä hän väsyi, piti hänen rakentaa kirkko. Niin Syntyivät Halikon ja Uskelan kirkot, mutta kun hän ennätti Pyhän Pärttylin kohdalle, armahti eräs enkeli häntä ja kantoi hänet hänen nukkuessaan Pyhän Henrikin pyhyyteen, joka silloin oli Nousiaisissa.

elina.
Armahtavatko enkelit sitten semmoisen ilkityön tekijää?

uolevi.
Se enkeli olikin itse Signild rouva.

elina.
Niin, hän saattoi sen tehdä — hänellä yksin oli oikeus antaa anteeksi. (Kehrääville tytöille.) Nyt, tytöt, olette kehränneet tarpeeksi tänäpäivänä. Sanokaa mestari Baltasarille, että hän jouduttaa illallista.

rovasti.
Ei minua varten, jalo rouva, sillä minun pitää joutua kotiin illaksi.

kirsti
(rovastille ja Kurjelle).
Kuka voittaa pelin?

kurki.
Hän sen voittaa! Meidän rovastimme osaa kyllä pitää huolta piispanhiipastaan.

rovasti.
Niin — piispanhiipasta — niin —

kirsti.
Pyhimykset suokoot, että ennustuksesi kävisi toteen, lanko! Sille toivotukselle juomme maljan espanjalaista, eikö niin, kunnianarvoisa rovasti? (Täyttää maljan.)

rovasti
(juo).
Ja nyt samalla kun kaikesta sydämestäni kiitän vieraanvaraisuudesta, tahdon myöskin mainita käyntini pääsyyn. Minä olen kuullut, että se saarnaava kerjäläinen, joka on herättänyt niin suurta levottomuutta paikkakunnalla, oleskelee Laukossa.

kirsti.
Niin — hän alkoi käydä kovin levottomaksi. Minä toin hänet tullessani ja jätin hänet Klaus ritarille.

kurki.
Nyt hän on hyvässä tallessa lukkojen ja telkien takana.

elina.
Mutta päästäthän sinä hänet irti taas, eikö niin, Klaus? Ihminen, joka ei ole tehnyt pahaa kellekään, joka vaan parantaa sairaita ja lohduttaa surevia. Niinhän nekin hurskaat miehet ovat tehneet, joista pyhimystaruissa kerrotaan.

rovasti.
Suuri erehdys, jalo rouva. Pyhimystarujen pyhät miehet paransivat sairaita sillä voimalla, jonka he saivat kirkolta. Mutta tämä kerjäläinen on pikemmin susi lammasten vaatteissa. Hän kulkee vääräuskoisuuden leveätä tietä ja on saanut voimansa saatanalta. Hänet on lähetettävä Turkuun tutkittavaksi. Ja jos hänet havaitaan syylliseksi — joka on minun varma vakaumukseni — niin saa hän siellä ansaitun palkkansa.

kirsti.
Niin — polttorovio!

elina.
Ei, Klaus, sinä et saa jättää häntä niin kauhean kohtalon varaan!

kurki.
Niin, mitäs minä sille voin!

elina.
Päästä hänet irti. Minun tähteni!

kurki.
No niin, sinun tähtesi! Sinulta minä en voi kieltää mitään.

rovasti.
Te ette siis tahdo auttaa minua hävittämään tätä vääräuskoisuuden ruttoa? Hän saa siis vapaasti levittää myrkkyänsä seurakunnan häviöksi ja vanhurskasten pahennukseksi?

kurki.
Laukon vankilan muurit ovat vahvat. Jos hän siellä saarnaa, saa hän huutaa kohti kurkkuansa, eikä sittenkään kukaan häntä kuule.

rovasti.
Minä pesen käteni. Olen koettanut parastani väistääkseni turmiota kirkosta. Minä en voi muuta kuin surkutella teitä, jalo rouva, kun noin annatte hyvän sydämenne eksyttää itseänne. — Ei, kyllä minun nyt täytyy ruveta ajattelemaan kotiin lähtöä, (Nauraa.) ennenkuin Beata neitsyt sulkee minut oven taakse.

elina
(hymyillen).
Onko Beata neitsyt niin kova teille?

rovasti.
Hän on yhtä vanha talossa kuin minäkin — ja pelkää kauheasti rosvoja ja ryövärejä.

kurki
(eräälle rengille).
Katso, että rovasti saa hevosen.

rovasti.
Eihän toki — eihän toki — nyt on kaunis kuutamo.

elina
(vilkkaasti).
Ai — niin — me tulemme kaikki ajelemaan — saattamaan teitä ja katsomaan, kuinka tuo hyvä Beata neitsyt toivottaa herraansa tervetulleeksi! —

rovasti.
Olen hyvin kiitollinen suuresta ystävällisyydestänne.

kurki.
Niin, sinä voit varsin hyvin mennä ajelemaan — sinä ja Kirsti. — Minun täytyy tarkastaa tätä pergamenttia, jonka hyvä rovastimme on minulle toimittanut tänä iltana. Niilo Matinpojan täytyy huomenna päivän noustessa ratsastaa viemään se herra Juhana Eerikinpojalle Hämeenlinnaan.

elina
(rupeaa pukemaan päällensä, Uolevi auttaa häntä).
Tuletko, Kirsti? Ajetaan pikimmältään edestakaisin.

kirsti.
Hyvä ystävä, minä olen juuri kävellyt edestakaisin kuutamossa tätä kartanon ja rannan väliä — siellä on tosiaankin ihana ilma. Mutta voihan Uolevi tulla teitä kyytiin ja tuoda sinut sitten takaisin. Minua vähän väsyttää ja tahtoisin sillä aikaa hiukan jutella Klaun kanssa — Vääksystä. — Sinä voit varsin hyvin mennä kyytimieheksi, Uolevi. Elina tuntee itsensä kumminkin turvallisemmaksi sinun suojassasi.

elina.
Niin teenkin! Me olemme kyllä ennenkin ajelleet kuutamossa, me. Tule, Uolevi! (Lähtevät.)

kurki.
Etkö tahtoisi tallirenkiä mukaasi?

elina.
En, kiitoksia! Kyllä Uolevi minusta huolen pitää. (Menee Uolevin kanssa.)

kirsti.
Pikku Elina luulee yhä olevansa Suomelassa, jossa sopii noin vain kahden kesken haaveksia kuutamossa. Hän ei ole vielä oppinut olemaan Laukon linnan emäntänä.

kurki
(tyytymättömänä menee ikkunan luo ja huutaa ulos).
Elina!

elinan ääni.
Mitä sinä tahdot?

kurki.
Jahka minä tulen alas sitä sanomaan. (Menee.)

kirsti
(yksin).
Fincken vaakuna! Se paikka on taas tuleva Flemingin vaakunalle. Hänen kuolemaansa en tahdo, mutta väistyä hänen täytyy! Klaun täytyy tulla minun omakseni, ainoastaan minun. Mutta miten? Minä tiedän vaan sen, että minun lapseni ei saa syntyä äpäränä. Mutta verta minä en tahdo. Oh, — kyllä se muutenkin käy päinsä. Sen täytyy käydä. (Klaus tulee.) No, nuoret läksivät?

kurki.
Niin tekivät. Minä lähetin Matti rengin heitä saattamaan.

kirsti.
Vai niin!

kurki.
Suo anteeksi, Kirsti — pari hetkistä — minä silmäilen hiukan näitä ukon pergamentteja. Yksi päätös Maunu piispalta — niin — ja toinen Kristian kuninkaalta — hm — — ja aivan vastakkaiset — tämäpä vasta on tukalaa. — — (Lukee edelleen. — Kirsti on vetäytynyt salin nurkkaan, josta hän lakkaamatta väijyy häntä silmillään. Klaus katsahtaa vähänväliä ylös huomaten sen ja näyttäen olevan hiukan hämillään. Kirsti vetää Uolevin kanteleen luoksensa ja lyö silloin tällöin hiljaisen säveleen.) Ei, tämä on jotenkin kuivaa, minä sanon, että piispa on oikeassa — ja sillä hyvä. (Heittää taas paperit pöydän alle.)

kirsti.
Hm — — (Hyräilee hiljaa.)

kurki.
Mitä kehtolauluja sinä siellä hyräilet?

kirsti.
Kehtolauluja — niin — niin — kehtolaulupa se taisi ollakin — (Istuu.)

(Lyhyt äänettömyys.)

kurki.
Mitä sinä naurat?

kirsti.
Muuten vaan, tämän maailman meno on toisinaan niin lystikästä. Eikö sinusta tunnu vähän hullunkuriselta, kun me kaksi näin istumme ja juttelemme kaikessa rauhassa, sinä pergamenttiesi ääressä, minä neuloen, juuri kuin olisimme vanha nainut pariskunta?

kurki.
Niin, vähänpä me ihmiset tiedämme, kuinka meidän kohtalomme mukaantuu.

kirsti.
Oletko sinä onnellinen, Klaus?

kurki.
Olen, minä olen saanut rauhan.

kirsti.
Rauhan kaikista myrskyistä ja intohimoista, rauhan kaikista valtaavista tunteista, rauhan Kaarinan askeleista yöllä!

kurki.
Kaarina lepää nyt rauhassa haudassaan. Hän on sovitettu.

kirsti.
Hm — minä kuulin kuitenkin hänen kulkevan viime yönä.

kurki.
Kaarinan?

kirsti.
Vai lienevätkö olleet rotat — mistä minä tiedän?

kurki.
Mitä sinä neulot?

kirsti.
Kurjen vaakunaa Laukon tulevalle perilliselle.

kurki.
Laukon tulevalle perilliselle?

kirsti.
Niin. Eikö Elina ole sanonut sinulle, että Laukko voi odottaa perillistä?

kurki
(hiukan hymyillen).
No — no — se taitaisi vielä olla kovin aikaista.

kirsti
(ryhtyy koruompeluunsa).
Mutta niipä se on kuitenkin.

kurki
(hypähtää ylös).
Kirsti — mitä — sinä — tarkoitat —?

kirsti
(ärsyttävän levollisena).
Vai niin — vai ei Elina ole sitä sanonut, ja tässä istun minä ja neulon peitettä sinun lapsellesi — näetkös, Kurjen vaakuna — eikös ole kaunis? — Sinä nyt et huomaa mitään, Klaus kulta. — (Nauraa, levittää työnsä pöydälle.)

kurki
(työntää sen kiivaasti syrjään).
Kirsti — älä nyt jaarittele joutavia — vaan sano — kuuletko. —

kirsti
(hymyillen).
No oliko se nyt niin kovin hauskaa kuulla — hyvä ystävä —?

kurki
(poissa suunniltaan).
Se on siis totta — Kirsti — totta — mutta — mutta Elina ei ole sanonut siitä sanaakaan!

kirsti.
Hm — Klaus kulta — eihän nuori rouva noin vain juokse semmoisia asioita kertomaan — miehille.

kurki.
— omalle miehelleen!!

kirsti.
No niin — minä tarkoitan heti ensi silmänräpäyksessä — sitten tietysti — —

kurki.
Kirsti — miksi piti sinun sanoa se minulle ensin —?

kirsti.
Siinä tein tyhmästi — ymmärrän varsin hyvin, että minä myrkytin sinun ensimäisen suloisen ilosi — sinun täytyy antaa minulle anteeksi, rakas ystävä, että minä näin tulin sinun ja vaimosi väliin — siinä tein tyhmästi — hyvin tyhmästi —

kurki.
Oi — jospa Elina olisi saanut kuiskata sen — mutta minkätähden hän ei ole sitä tehnyt — — joko hän on kauankin sen tiennyt?

kirsti.
Pari päivää. — Ehkäpä vähällä Elinalla on omat pienet lapselliset syynsä.

kurki.
Syynsä — Herran nimessä, mitkä syyt?

kirsti
(hymyillen).
Sanoithan sinä itse, että se olisi kovin aikaista —

kurki.
Aikaista — —

kirsti.
Aikaistapa kyllä — ethän sinä vielä ole ollut naimisissa kuin pari kuukautta — mutta heikoille nuorille rouville saattaa semmoista varmaankin tapahtua — arvelen minä. —

kurki.
Oletko hullu?

kirsti.
Mikä sinulle nyt tuli?

kurki
(lyhyesti).
Onko Elina — raskaana?

kirsti
(miettii vähän, levollisesti).
On.

kurki.
Ja — se on — kovin aikaista —?

kirsti
(kylmästi).
Aikaistapa kyllä —

kurki
(äänettömyyden jälkeen).
Ja sinä väität siis, ettei lapsi olekaan minun!

kirsti.
Sinun taikka Uolevin —

kurki.
Uolevin! Sinä tarkoitat, että Elina ja Uolevi —!

kirsti.
Minä tarkoitan, että Elina ja Uolevi olivat kihloissa, ennenkuin lapsen vanhemmat möivät hänet rikkaalle ja mahtavalle Laukon herralle.

kurki.
Kirsti, sinä valehtelet!

kirsti.
Valeh . . . Saattoihan se olla valhettakin. Totta ainakin on, että viiden kuukauden perästä Laukon oikea perillinen syntyy.

kurki.
Viiden kuukauden perästä! Sinä valehtelet! Elinan lapsi —

kirsti.
Kuka puhuu Fincken halpasukuisesta äpärästä! Minä puhun Laukon oikeasta perillisestä, Klaus Kurjen ja Kirsti Flemingin jalosukuisesta pojasta.

kurki
(tuijottaa Kirstiin, joka taas soittaa pari säveltä).
Kirsti —

kirsti.
Niin, nyt tiedät sen! Ja totta sanoit: vähän me ihmiset tiedämme, kuinka meidän kohtalomme mukaantuu. Me olemme tempautuneet irti toisistamme — me luulimme olevamme vapaat — ja me olemmekin sidotut toisiimme kahleilla, jotka ovat rautaakin vahvemmat.

kurki.
Mitä aiot tehdä?

kirsti.
Älä huoli minusta. Kun ollaan rikkaita, niinkuin me, niin ostetaan helposti, mitä tarvitaan. Ostithan sinä itsellesi »valkoisen enkelin»! Minä ostan kai itselleni miehen — Uolevin esimerkiksi. Vaihtokauppaa, näetkös. Sinä sanot Uolevin lasta omaksesi, ja hän sanoo sinun lastasi omakseen. Sittenhän valinne on kuitti.

kurki.
Kirsti, minä tunnen vastustamattoman halun kuristaa sinut!

kirsti.
Kurista vaan. Tapa lapsesi, niinkuin tapoit vaimosikin. Ymmärrätkö nyt, minkä tähden Kaarina taas vaeltaa öillä?

kurki.
Syvässä ovat ne kynnet, joilla synti pitää meitä kiinni. Ne palaavat siis takaisin, nuo synkät hetket, joista jo luulin iäksi päässeeni! Tunnonvaivojen unettomat yöt, jolloin kaikki syntiset muistot heräävät ja todistavat. — — Kuuletko — kuuletko! Siellä hän kulkee taas! Kaarina! Kirottu! Elina, Elina — pelasta minut — joudu tänne, niin hän katoo!

kirsti.
Elina haaveksii lapsuutensa ystävän kanssa kuutamossa. Oh! Kyllähän me kaksi sen muistamme, kuinka ihania nuo rakkauden unelmissa vietetyt kuutamoyöt voivat olla!

kurki.
Mutta Elina on viaton, teeskentelemätön läpsi! Hän ei olisi voinut salata — —

kirsti.
Pitäisihän Klaus Kurjen tietää, kuinka helppoa on valehdella. Kun puhuit hänelle lemmensanojasi, polttivat minun suudelmani vielä huuliasi. Näkikö hän niitä? Ei! Miksi sinä sitten olisit nähnyt Uolevin suudelmia hänen huulillaan! Nuo pyhimykset voivat olla hyvinkin taitavia.

kurki.
Sinä valehtelet — minä tiedän että sinä valehtelet. Ja kuitenkin sinun sanasi pistävät aivoihini kuin kyyt. (Raivokkaasti.) Tuo vanha tuska taas! Sukuni Kainin-perintö! Ilmaa — — tukehdun — — Jos saisin nähdä Uolevin verta, tuntuisi helpommalta. Sano, että he ruoskivat kerjäläistä kellarissa — hänet on saatana lähettänyt — hän uhkasi tulla liekissä ja salamassa. — Sytyttäkää tuleen nuo lappalaiskodat — repikää ne alas —. (Raastaa auki takkinsa.) Ulos kaikki perkeleet, jotka palavat täällä sisässä. (Vaipuu tainnoksiin.)

kirsti.
Hänen vanha kohtauksensa — Kurkien Kainin-perintö. Nojaa päätäsi minuun. Noin. Kyllä se menee ohi. Niinkuin aina ennenkin. Valoisat hetket ovat Elinaa varten, mutta minun luokseni täytyy sinun tulla, kun mielesi käy kovin raskaaksi. Tuntuuko sinusta nyt paremmalta?

kurki.
Tuntuu — vähän!

kirsti.
Klaus parka — yhden naissydämen minä tiedän, jossa ei ole ollut kenenkään muun kuvaa kuin sinun. Sen sydämen sinä hylkäsit. — Kun ajattelen, kuinka kaikki olisi voinut olla toisin! Minä olisin ollut sinun puolisosi. Poika, jonka synnytän, olisi ollut vapaasukuinen päällikkö. Väkevä kuin Kurki, kaunis kuin Fleming! Hän olisi sovittanut kaikki, hän olisi tehnyt meidät hyviksi ja viattomiksi. Hän olisi ollut uljas, rohkea, ylevämielinen sankari! Onhan minun sukulaiseni Kaarle Knuutinpoika vain suomalainen ritari, ja hänestä on kumminkin tullut Ruotsin kuningas. Mitä hän on saavuttanut, sen saattaisi meidänkin poikamme saavuttaa.

kurki.
Minä olen rikkonut sinua vastaan, Kirsti, minä tunnen sen! Mutta sinun poikasi — minä tahdon kasvattaa hänet — se on minun oikeuteni.

kirsti.
Oikeutesi sinä menetit sinä yönä, jona annoit minun yksinäni maata tuolla ovella sairaana, mielipuolena. — Klaus, matkusta pois pariksi päiväksi, rauhoittuaksesi — tahdotko, että minä jään tänne siksi kuin sinä tulet takaisin?

kurki.
Niin — jää — mutta Uolevin täytyy lähteä —

kirsti.
Hän lähtee — Vääksyyn. Katso minuun nyt — kas noin. — Nyt menemme heitä vastaan. Ole levollinen ja vahva — minähän tässä kuitenkin raskaimman kuorman kannan. — He tulevat. (Elina ja Uolevi tulevat.)

elina.
Oi, mikä ihana matka meillä on ollut yhdessä!

kurki.
Sinulla ja Uolevillako?

elina.
Niin. Me olemme kiitäneet niinkuin siivillä. Se on ollut ihanaa. Aivan kuin Suomelassa ennen. Mutta hyvissä ajoinpa me tulimme kotiin, siellä ulkona nousee par'aikaa paha myrsky. — Mutta sinä näytät niin kalpealta — oletko sairas? (Klaus on vaiti.) Kirsti, mitä tämä merkitsee?

kirsti.
Onko tämä sinulle uutta? Oh, kyllä sinä siihen vielä saat tottua!

elina.
Kaikkien pyhimysten nimessä, vastaa minulle.

eräs palvelija.
Mestari Baltasar käskee sanoa, että illallinen on valmis.

elina.
Etkö tule, Klaus?

kurki
(vastaamatta).
Kaksi hevosta on satuloitava. Minä ratsastan vielä ulos tänä yönä.

elina.
Tänä yönä — minne?

kurki.
Kyllä sinä sen ajoissa saat tietää.

elina.
Mutta siellä nousee myrsky. Et saa lähteä nyt! Ja sinä näytät niin synkältä! Klaus! Klaus! Katso minuun!

kurki.
Mene illalliselle! Mene Uolevin kanssa!

kirsti.
Anna hänen olla! Pyytämisestä se vaan pahenee! Tule!

elina.
Kiitos, Kirsti! Oi, mihin joutuisinkaan, jos et sinä olisi täällä!

(Kirsti, Uolevi, Elina menevät.)

kurki.
Vielä tänä yönä tuon papin tänne. Elina saa pyhällä ehtoollisella todistaa, että lapsi on minun. Jos hän epäilee, niin hylkään minä hänet, ja Kirstin poika on tuleva perillisekseni. Mutta jos taas Elina uskaltaa sen tehdä, niin voi sinua, Kirsti Fleming! (Menee kiivain askelin.)

tallirenki.
Hevoset ovat satuloidut. Mihinkä me ratsastamme?

kurki.
Vesilahden pappilaan. Sinä saat jäädä sinne. Rovasti seuraa minua takaisin sinun hevosellasi.

Esirippu.