Elinan surma/Toinen kuvaelma
| Ensimäinen kuvaelma | Elinan surma Toinen kuvaelma Kirjoittanut Gustaf von Numers |
Kolmas kuvaelma |
TOINEN KUVAELMA.
[muokkaa]Katolilainen sakaristo. Jumalanpalveluksen jälkeen. — Rovasti panee pois messupuvun ja ottaa toisen puvun, lukkari auttaa rovastia. Heidän vieressään seisoo kuoripoika ja itkee.
lukkari.
— — Olenhan sanonut hänelle — ja monta monituista kertaa olen hokenut samaa asiaa: kuules sinä, Pietari Iisakin poika, minä kantelen herra rovastille. Mutta hän ei välitä siitä. »Salve Reginan» aikana pistelee vaan toisia peräpuoleen suurilla neuloilla. Kas tällaisilla! (Panee yhden neulan pöydälle.) »Ora profundis»-messussa hän vääntelee suutaan ja irvistelee naurattaakseen muita sekä panee pikiä ja tervaa minun penkilleni. Tahtookos arvon rovasti kurkistaa tänne? (Näyttää takapuoltaan.) Se poika on pirujansa täynnä yöt päivät —
rovasti.
Vai niin — lukkari menee palmikoimaan vitsoista hyvän ja tukevan patukan ja tuo sen tänne iltamessun jälkeen, niin koetamme karkoittaa tuota pahaa henkeä sinusta. Ellei se auta, niin panen sinut yöksi tuonne alas, kirkon kellariin — näetkös, tässä on luukku. — Ja — ja — no (Poika ulvoo.) olkoon nyt tämä kerta. Mutta lukkari pitäköön huolta, että hän kahteentoista kertaan lukee rukousnauhansa — ja jos hän kangertelee välillä, niin alkakoon kaikki taas alusta. — Sitä paitsi saa hän
tehdä yhden päivätyön kaalimaassani. Saat mennä nyt. Mutta muista että perkele jonakuna pimeänä yönä voi akkunasta pistää sisään hiilihankonsa ja paistaa sinut helvetissä — —
(Poika menee vasemmalle.)
lukkari.
Oh, hoh! Tämän ajan suuri turmelus on tarttunut lapsiinkin.
rovasti.
Niin — no! Olemmehan kaikki kerran olleet poikia. Onko kirkko tyhjä?
lukkari
(kurkistaa ovesta).
Muutamia vaimoja seisoo vielä pyhän Pirkon vieressä, ja Suomelan neiti on neitsyt Maarian luona.
rovasti.
Lukkari menee sitten lippoja tyhjentämään!
lukkari.
Sen olen jo tehnyt. Tässä pyhän Henrikin, pyhän Pirkon — neitsyt Maarian — pyhän Magdalenan — (Ravistelee muutamia ropoja joka lippaasta.) Yhä vaan huononee! En tiedä enää millä pyhimyksellä koettaisinkaan. — Mutta kohta alkaa muikunkalastus — minä olen maalannut pyhän Pietarin kuvaan muikun — suvaitseeko arvon rovasti, että ripustan sen näkösälle? Meiltä loppuu pian kynttilät, tali ja viini — ja kohta on juhlatkin käsissä.
rovasti.
Vouti on ilmoittautunut ripille tänään.
lukkari.
Laukon vouti!
rovasti.
Ja Kirsti neiti Vääksystä on myöskin tänään luvannut antaa lahjan kirkollemme.
lukkari.
No mutta siitähän tulee hyvä kauppa!
rovasti.
Niin, Herramme armossaan kyllä löytää keinoja köyhän kirkkonsa hyväksi.
lukkari.
Meidän voudilla mahtaa olla kalliita syntejä, — ja Vääksyn neiti tulee hänen kanssaan — hm! Sellaisilla synneillä on kai suuri taksa — hm! Vääksyn neiti on rikas.
rovasti.
Niin on, — Jumala katsoo ainoastaan katumukseen, mutta kirkon täytyy saada jotain näkyväistä synninpäästönsä vakuudeksi.
lukkari.
Niin — ainahan ajan pahuus on kirkon hyväksi. — Unohdin sanoa, että Suomelan nuori neiti tahtoo tehdä synnintunnustuksensa.
rovasti.
Vai niin — jaa — jaa! se viaton lapsi alkaa jo saavuttaa neito-iän, jolloin kaikenlaisia ajatuksia kasvaa. — Anna neidin tulla sisään.
lukkari.
Ja tuon pirun lähettämän kerjäläisen, joka kulkee ympäri pitäjätämme saarnailemassa, olen otattanut kiinni, kuten arvon rovasti käski. — Hän istuu nyt ruumishuoneen sillalla, minä panin haudankaivajan vartioimaan häntä.
rovasti.
Vai niin — hyvä! Tuon vääräuskolaisen Hussin epäsikiöt, joita nykyään tulvaa maailmaan, ovat aikamme ilkeimpänä haittana. Meidän kaukainen maamme on tähän asti, Jumalan kiitos, ollut niistä vapaa, mutta tuo kerjäläinen on todistuksena siitä, että ajan turmelus nyt on tännekin löytänyt tiensä. — Pyydä Elina neitiä tulemaan sisään!
lukkari.
Niin on — hoh, hoh. (Menee.)
(Rovasti istuu ajatuksissaan. Elina tulee.)
rovasti.
Tervetullut, tyttäreni! Rauha sinulle! Istu lapseni! — Sinä tahdot avata sydämesi vanhalle rippi-isällesi?
elina.
Isä, en voi sitä sanoa.
rovasti.
Sinä et tule tänne sanomaan sitä minulle, vaan pyhälle neitsyelle. — Sinä olet sanonutkin sen jo hänelle tuolla kirkossa, ja hän on kuiskannut sydämessäsi: ripitä itsesi, tyttäreni! — Polvistu, rohkaise mieltäsi. Mikä ahdistaa sinua, lapseni?
elina.
Minä olen — — minä en voi sanoa sitä. (Äänettömyys.)
rovasti.
(on tarkastanut häntä).
Tahdon auttaa sinua. Olet ehkä antanut jonkun nuorukaisen tarttua käteesi, olet tietänyt hänen katseensa tarkastavan sinua, olet katsonut häneen ja — — sen jälkeen et ole enää samanlainen kuin ennen.
elina.
Isä! onko se suuri synti?
rovasti.
Ei. Tuo nuorukainen on kai Uolevi Frille?
elina.
Uoleviko? — Uolevi on lapsuuteni leikkitoveri. Leikissä hän kutsui minua morsiamekseen. Silloin ajattelimme, että leikistä ehkä kerran tulisi totta. Oliko se synti?
rovasti.
Ei.
elina.
Mutta nyt — nyt tahtoo vieras kuva tunkeutua väliimme.
rovasti.
Kuka se on?
elina.
Ritari Kurki.
rovasti.
Laukon herra?
elina.
Niin.
rovasti.
Rakastatko ritaria?
elina.
En tiedä. Minä pelkään häntä, enkä kuitenkaan voi olla ajattelematta häntä. On ikäänkuin hän tenholla vetäisi minua luokseen. Oi, hän on niin suuri, niin voimakas ja niin uljas. Kun hän ratsastaa Suomelan ohitse, tervehtii hän minua ystävällisesti hymyillen. Mutta kirkossa hän näyttää niin synkältä. Oi, kun hän katsoo minuun kysyvillä, surullisilla silmillään, unohdan kaiken muun, ja kuitenkin minä niin pelkään häntä. Minä tahdon vaan itkeä, ja kuitenkin olen niin onnellinen. Isä, onko se synti?
rovasti.
No, ja ritari —? Rakastaako hän sinua?
elina.
Niin sanovat isä ja äiti. He tahtovat minun unohtamaan Uolevin. Ja minun turhamainen sydämeni tekee usein heille mieliksi. Onko se synti?
rovasti.
Ei. Sinun pitää kunnioittaman isääsi ja äitiäsi, ettäs menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.
elina.
Mutta Uolevi —! Joskus ajattelen kuitenkin, ettei kukaan ole minulle rakkaampi kuin Uolevi. Hän on niin uskollinen, niin hyvä.
rovasti.
Oletko antanut hänelle mitään lupauksia?
elina.
En sanoilla — mutta kyllä mielessäni.
rovasti.
No, sellaisia lupauksia, joita mielessäsi olet ajatellut, ei voi ottaa lukuun. Ne ovat vaan lihan viettelyksiä, joita sinun täytyy paeta. Ne johdattavat syntiin.
elina.
Isä, minun pitää siis — —
rovasti.
Kuule minua! Pyhät ovat varmaankin valinneet sinut pelastamaan ritari Kurjen sielun suuresta vaarasta ja synnistä. Jos menet hänen puolisokseen, teet Jumalalle totisesti otollisen työn. Sinun hurskautesi voi johtaa ritarin mielen hyvään. Tuhannet tulevat kerran siunaamaan sinun nimeäsi. Benedicta tu!
elina.
En ymmärrä sinua, isä! Minäkö voisin pelastaa ritarin sielun? Minä vähäpätöinen, oppimaton tyttö?
rovasti.
Pyhät valitsevat usein mitättömiä välikappaleita suuriin kutsumuksiin. Tahdothan sinä totella rippi-isääsi — totella isääsi ja äitiäsi ja pelastaa ritarin sielun?
elina.
Pelastaa hänet, sen tahdon.
rovasti.
Tyttäreni, kirkko on kuullut tunnustuksesi ja antaa sinulle anteeksi. Miseretur tui omnipotens Dominus et dimittat tibi omnia peccata tua! Ab omni malo custodiat nos omnipotens Dominus! Herramme olkoon kanssasi nyt ja iankaikkisesti.
kurki
(tulee).
Te täällä, jalo neiti! Mikä suloinen kohtaus!
rovasti.
Neiti on synnintunnustuksella. (Elinalle.) Mene rauhaan, olet puhdas synnistä! — Siinä, ritari Kurki, hurskas sydän, luotu levittämään onnea ja siunausta!
kurki.
Totta sanoitte, arvoisa isä! Luotu levittämään siunausta ja sovintoa.
elina.
Te pilkkaatte yksinkertaista tyttöä.
kurki.
Pyhät varjelkoot! Jos minä huomenna tulen Suomelaan — olenko silloin tervetullut teille, ihana neiti?
elina.
Isä ja äiti ihastuvat varmaan tulostanne.
kurki.
Mutta myöskin te — sanokaa yksi sana — olenko minä teidänkin mielestänne tervetullut? Vastatkaa! Minä en kysy ilman aikojani.
elina.
Tulkaa! (Rientää ulos.)
kurki.
Minä voin siis vielä tulla onnelliseksi!
rovasti.
Hänen kanssaan — voitte.
kurki.
Hänen kanssaan ja hänen kauttaan.
rovasti.
Painakaa puuta, jalo ritari! Siitä on kauan kun viimeksi näin Laukon voudin tässä huoneessa. Mutta kirkko on oppinut odottamaan.
kurki.
Elina neiti on ripittänyt itsensä teille? Mitä hän on sanonut teille?
rovasti.
Poikani — rippi on kirkon! — Mitä on sinulla mielessä?
kurki.
Minä tahdon päästä vapaaksi raskaasta synnistä — minun täytyy! Pyydä mitä tahdot — mutta sen täytyy tapahtua vielä tänään.
rovasti.
Kadutko sitä syntiä?
kurki.
Kadun. Kyllä minä kadun sitä — olen kauan katunut
— mutta nyt se on käynyt minulle tuskallisemmaksi kuin ennen. Minä tahdon rauhaa kirkon kanssa — itseni kanssa — rauhaa elävien ja kuolleitten kanssa.
rovasti.
Polvistu! Nöyrrytä mielesi! Ilmoita syntisi minulle, kirkon palvelijalle. (Äänettömyys.)
kurki.
Sitä minä en saata. Mutta minä ilmoitan muita syntejä, joista voitte ottaa kahdenkertaisen maksun. — Viimeisellä veronkantomatkallani sisämaassa, pakanallisten lappalaisten luona, poltin vihapäissäni parven naisia ja lapsia kotaansa muille varoitukseksi, sillä veronahat eivät olleet hyviä. Sittemmin olen huomannut, että kantomieheni ja Turun kauppiaat olivat salaa vaihtaneet ne huonoiksi.
rovasti.
Sen te teitte lain valvojana, ja se voi olla heille terveelliseksi kauhuksi, sillä kirkollakin on heiltä saamatta vuotuiset oravannahat. Ovathan he ainoastaan niskoittelevia pakanoita, siis kirkon armosta osattomia. Mutta olisihan voinut tapahtua, että joku heistä tai heidän lapsistaan olisi nauttinut kasteen siunausta; sentähden täytyy minun sakoittaa sinua. En voi kuitenkaan vaatia enempää kuin yhden tukholmalaisen kultarahan.
kurki
(ottaa kukkarostaan yhden kolikon).
rovasti.
Oh! — ihan oikea flanderilainen kultakolikko! Ne ovat harvinaisia näillä mailla. Turustako olette saanut tämän?
kurki.
Ei, ne ovat Wisbysta.
rovasti
(leikittelee kultarahalla).
Onko sinulla useampia sellaisia pieniä syntejä?
kurki.
Humalapäissäni löin kerran kuoliaaksi yhden Laukon alustalaisen, mutta minä olen luvannut pitää torppaa hänen vaimolleen ja pojalleen.
rovasti.
Minä olen kuullut siitä — suuri synti, sillä mies oli samana päivänä ollut kellotapulissa soittamassa messuun ja on säännöllisesti maksanut kirkon veron. Siitä rikoksesta täytyy minun vaatia sinulta viisi kokonaista, oikeata kultarahaa.
kurki
(panee ne pöydälle).
rovasti
(sysää lukkarin jättämät kuparilantit syrjälle).
Rakas poikani, minun on vaikeata sanoa kaikkea, mutta tätäpaitsi täytyy sinun tehdä vaellus jonkun pyhän haudalle — no — jaah — Nousiainenhan on lähinnä.
kurki.
Siihen minulla nyt juuri ei olisi aikaa. — Pirkkalan kohta alkavat käräjät — minulle tulee suuri tappio, jos lähetän sinne lainlukijan.
rovasti.
Niin — niin — menoja teillä on paljon nykyään — no — no — voittehan saada luvan lähettää edestänne
jonkun toisen. Sellaista myöntää kirkko, mutta ottaa siitä myönnytyksestä kaksi kultakolikkoa.
kurki.
Sepä hyvä — minä käsken murhatun miehen pojan viipymättä paastoamalla ja avojaloin vaeltamaan pyhän Henrikin haudalle. — Hän on isänsä kuoleman jälkeen velkaa kartanoon kymmenen päivätyötä, ne hän saa tehdä pappilaan — tässä yksi kolikko.
rovasti.
Kiitos — ehkä riittää jo. — Kyllä me siitä sovimme. Eteenpäin!
kurki.
Viime matkallani sisämaassa loppuivat ruokavaramme. — Minä käskin sotamiesten etsiä jonkun lappalaiskylän ja ottaa sieltä viisi kelpo porohärkää. Siten tulimme toimeen Orihvedelle asti. Sittemmin huomasin, että se oli paastopäivä.
rovasti.
Ai, ai, ai — — ja mikä paastopäivä?
kurki (hämillään).
— — pitkäperjantai — —
rovasti.
Poikani! Poikani! se oli hirmuinen synti — hirmuinen synti — lihaa sellaisena paastopäivänä! Sinun muut syntisi eivät ole tämän rinnalla minkään arvoisia. Minä en voi rauhoittua sielusi puolesta alle viidentoista — ei, en alle kahdeksantoista kolikon. (Kurki maksaa. Rovasti laskee rahat.) Ja väkesi edestä vielä kaksi — hyvä! — ja eteenpäin!
kurki.
Minulla ei ole muita. —
rovasti.
Mutta tuo suuri synti?
kurki.
Hm — enkö minä voi maksaa sitä mainitsematta?
rovasti.
Hm — se voi käydä laatuun, mutta sellaisissa tapauksissa laskemme kahdenkertaisesti — sanoithan, että kadut sitä —
kurki.
Niin, minun täytyy päästä siitä — —
rovasti
(selailee erästä kirjaa).
Se maksaa sitten kolmekymmentä oikeata lyybekkiläistä kultakolikkoa. Mutta kuten sanottu, silloin on se etu, ettei tarvitse mainita sitä.
kurki
(maksaa).
rovasti
(laskiessaan).
Etköhän vaan ole unohtanut jotain pikku syntiä? Onhan parasta selvittää kaikki tyynni nyt samalla kertaa — 21, 22, 23, 24 — —
kurki.
Kyllä ne ovat siinä kaikki.
rovasti.
— 25, 26, 27, ajattelepas sentään, 28, 29 ja 30 — hm, aivan oikein. — Vai niin, vai ei enää. — (Latinainen
rukous, kuten edellä.) Kirkko on kuullut synnintunnustuksesi ja antaa sinulle anteeksi.
kirsti
(tulee oikealta).
Tulen ehkä sopimattomaan aikaan — ?
rovasti.
Ei ollenkaan, Kirsti neiti — olemme ihan selvillä keskenämme, vouti ja minä. Mene rauhaan, olet vapaa synnistäsi. — Tervetullut ja — istukaa — tähän, oikein piispan tuoliin. Se varmaankin ihastuttaisi hänen korkeaarvoisuuttansa, jos jalo neiti Fleming tahtoisi istua piispan tuolilla, hihihihi!
kirsti.
Uskotteko, isäni, että herra piispa on yhtä hieno mielistelijä kuin hänen hyvä rovastinsa täällä Vesilahdella? Mutta jos kaikki on totta mitä kerrotaan, niin on pappiherroilla hyvä esimerkki ylhäältä, aina pyhästä isästä alkaen. Vai niin! — täällä on ollut suuri pyykinpesu! Ja nyt Klaus on puhdas kuin vastasatanut lumi. Jospa minäkin yrittäisin. — Tunnenkin itseni oikein katoliseksi tässä mukavassa nojatuolissa. (Kurki tekee lähtöä.) — Jää sinä vaan, Klaus, äläkä pelkää —
rovasti.
(vähän terävästi).
Noin nuorella, viattomalla neidolla ei varmaankaan
ole vaarallisia syntejä.
kirsti.
Uskokaa sitä! — Tiedättehän, rakas rovasti, etten juuri ole teidän pyhimyssatujenne ystävä. Todellisuudessa auttavat pyhät huonosti. Kaikissa tapauksissa on kuitenkin hyvä olla varma, koska täällä nyt kerran tehdään
kauppoja Jumalan kanssa. Sanokaapas minulle ihan suoraan, isäni, eikö teidänkin mielestänne synninpäästö ole sovitettu varsin mukavasti meidän rikkaitten syntisten ja kirkon välillä? No, en minä tahdo olla häijy, enkä saattaa teitä hämille. — Mutta työntäkää tuo kultaläjä pöytälaatikkoon, se vaivaa minua. Se muistuttaa minua Juudaasta, joka myi mestarinsa kolmestakymmenestä hopeapenningistä.
rovasti
(pyyhkii rahat laatikkoon).
Ehkä se myöskin muistuttaa teitä suuresta verisynnistänne!
kirsti.
Minun verisynnistäni! Mitä se maksaa sitten?
rovasti.
Nöyrän ja katuvaisen mielen.
kirsti.
Nöyrän ja katuvaisen mielen? Hoo, kauan saatte odottaa, ennenkuin maksan sitä hintaa.
rovasti.
Kirkko kyllä voi odottaa, jos vaan te voitte.
kirsti.
Katua syntejäni en voi, enkä tahdokaan. Sentähden tahdon niistä maksaa. Antakaa minulle esimerkiksi joku pyhän Pirkon hyvätyö. Hän oli pyhimys jo nuoruudessaan ja eli kuudenkymmenen vuoden vanhaksi — pitäisi siis olla hyvä varasto tarjona.
rovasti.
Hm — se on kuitenkin vähän vaikeata.
kirsti.
Saatte vuoden korot Vääksystä —
rovasti.
Kokonaisen vuoden —! Tyttäreni — teidän lahjanne on ruhtinaallinen.
kirsti.
Senpätähden istunkin piispan tuolilla.
rovasti.
Kirkkomme on köyhä ja —
kirsti.
— — saatte pari torppaa Sääksmäeltä lisäksi.
rovasti.
Hyvä. — Kirkko kiittää teitä ja antaa synninpäästön, kun on saanut lahjoituskirjan.
kirsti.
Tässä. (Antaa hänelle paperin.)
rovasti.
Valmiina jo — — ja — hm, vouti on mennyt takaukseen — siis kaikki on selvillä.
kirsti.
Ja kauppa tehty — onko se pyhän Pirkon?
rovasti.
On — minä kuittaan syntinne hänen laskuunsa. (Kirjoittaa.) Siis on tämä asia selvillä.
kurki.
Aiomme muuten kysyä, ettekö tahtoisi tulla meille päivälliselle. Kirsti tarjoo syöttöhanhea ja oikeata lyybekkiläistä.
rovasti.
Kiitos, mutta minulla on vielä pieni toimi tuon kerjäläis-lurjuksen tähden, joka kuljeksii pitäjässämme. (Huutaa.) Hoi, lukkari! (Lukkarille, joka tulee.) Tuokaa mies sisään!
kirsti.
Onko se tuo parannusta saarnaava kerjäläinen?
rovasti
(panee pois paperit ja kirjat).
Olkoon mikä tahansa, kyllä hänestä selvän otan.
kirsti.
Tuo mies miellyttää minua. — Hän on Vääksystä kotoisin, siis minun alustalaisiani.
rovasti.
Tietysti en minä sellaisen kanssa antaudu mihinkään väittelyyn. Hänet tutkitaan vaan ja lähetetään piispan luo — jos se edes maksaa vaivan. Luultavasti se vekkuli on päästään vialla.
kurki.
Voimmehan sitten lähteä yhtä matkaa.
(Kerjäläinen tulee lukkarin ja haudankaivajan seuraamana.)
rovasti.
Tuossa hän on! Vai niin —! Minulle on kerrottu, että sinä kuljeskelet ylt'ympäri, peljättäen ihmisiä puheillasi viimeisestä tuomiosta, käyttämällä tukenasi pyhän uuden testamentin kirjoja. Myös kerrotaan sinun halveksivalla tavalla puhuvan pyhän kirkon papistosta. Sinä olet repinyt rikki yhden minun allekirjoittamani synninpäästökirjan kutsuen sitä perkeleen aarnihaudaksi. Sinä olet Mikonpäivänä saarnannut Rekivuorella suurelle kansajoukolle ja samassa tilaisuudessa sanasta sanaan lukenut pyhän vuorisaarnan, joka ei suinkaan sovellu oppimattomille ihmisille, vaan herättää ainoastaan kapinallisia ajatuksia heissä. — Kuka sinä olet ja mistä?
kerjäläinen.
Minä olen kaikkein vähäpätöisin herrani ja mestarini häävieraista.
rovasti.
Mikä nimesi on?
kerjäläinen.
Maailmallista nimeäni en enää muista. Kaksikymmentä vuotta takaperin kohtasi mestari minut ja sanoi: anna omaisuutesi köyhille ja seuraa minua. Minä tein niin ja menin korpeen. Vuosi takaperin tuli mestarini taas luokseni ja sanoi: mene ulos maailmaan ja ilmoita, että aika on tullut. Minä otin kerjuusauvan ja lähdin.
rovasti.
Sillä mestarisi varmaan tarkoitti, että menisit kirkon palvelukseen. Kuka se oli — varmaan joku ulkomaalainen teini? Oletko ehkä ollut Roomassa pyhän isän luona — vai kuulutko kukaties johonkin luostariin Venäjän puolella?
kerjäläinen.
Minä en kuulu mihinkään kirkkoon, sillä jokainen kirkko on väärä. Meidän ei pidä palveleman Jumalaa temppeleissä, vaan sydämissämme. Meidän ei pidä tunnustaman syntejämme papille, vaan Jumalalle. Meidän ei pidä koristaman kuolleita pyhäinkuvia, vaan kuolemattomia sielujamme. Meidän ei pidä — —
rovasti.
Riittää! Riittää jo! Minä olen kuullut tarpeeksi. Nyt tiedän, minkä hengen lapsia sinä olet! Poltetun Hussin kerettiläisyyttä. Anathema sit! Sinun kerettiläisyytesi on julkista. Se huutaa taivaan kostoa. Totta on että kirkko ei janoo verta, mutta tuollaisesta herjaamisesta ei roviolava ole ankara rangaistus. Huomenna lähetän sinut Turun tuomiokapitulin eteen. Minä luotan teidän avuliaisuuteenne, herra vouti!
kurki.
Sehän on luonnollista. Lähettäkää mies Laukkoon, minä lukitsen hänet kuoppaan — ja annan huovejani saatoksi Turun matkalle.
rovasti.
Sitokaa hänet ja kutsukaa tänne väkeä kuljettamaan häntä Laukkoon. (Lukkari ja haudankaivaja sitovat kerjäläisen.) Lukkari saa mennä! (Lukkari menee.)
kirsti.
Sinä sanoit kirkkoa vääräksi, mitä sillä tarkoitat?
(Äänettömyys.)
kerjäläinen.
Sanoin kirkon vääräksi, sillä se on väärentänyt mestarini opin.
kirsti.
Mitä sitten opetti mestarisi?
kerjäläinen.
Sinun pitää rakastaman Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
kirsti.
Siinäkö kaikki?
kerjäläinen.
Kaikki.
kirsti.
Luuletko ihmisen tässä maailmassa voivan tulla toimeen niin yksinkertaisella opilla?
kerjäläinen.
Koeta! niin näet, että voit.
(Lukkari joukon kanssa.)
kirsti.
Siihen mieheen te ette koske!
rovasti.
Mutta, neiti Fleming!
kirsti.
Hän on Vääksyn kartanon suojassa. — Mies parka! — Sinä näytät väsyneeltä ja sairaalta. Mene ja unohda unelmasi! (Leikkaa auki hänen nuoransa.) Mene Vääksyyn!
Kukaan älköön siellä hätyyttäkö häntä! Hän on minun suojeluksessani. Mene rauhassa!
kerjäläinen.
Minä olen levollinen, sillä minä olen herrani ja mestarini suojeluksessa. Hän yksin päättää, milloin minun hetkeni on tuleva. Nyt hän vielä minun kauttani tarjoo teille armoa, jos parannutte. Mutta jos hänen armonsa hylkäätte, tulee tuomion enkeli kuin varas yöllä liekissä ja salamassa. Hän punnitsee teidän syntienne kuorman, te maailman mahtavat! Ja hänen vaa'allansa ovat kaikki kirkkonne synninanteet höyhentäkin keveämmät. Ja voi teitä silloin, te vihan, hekuman ja itaruuden orjat.
rovasti.
Varo itseäsi, kerettiläinen.
kerjäläinen.
Varo sinä itseäsi, Baalin pappi! Sinun ja sinun kirkkosi päivät ovat luetut. Te olette juurruttaneet kansaan kaiken tämän väkivallan, kaiken riettauden ja kaiken jumalattomuuden. Te myytte Kristuksen murhaajille ja portoille. Vaan hänen pyhänsä te poltatte. Minä sanon teille, ennenkuin tämä vuosisata iäisyyteen vaipuu, kohoaa pyhimysten tomusta Herran sankari ja hän hakkaa pois paavikunnan pään. (Menee.)
kirsti.
Ken hän oli! Houkkioko? Vai tietäjä?
rovasti.
Noita!
kurki.
Tai ehkä tuomion enkeli itse.
Esirippu.