Emile Zola

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emile Zola

Kirjoittanut Eino Leino


Hänen nimensä, joka on ollut niinkuin sotahuuto,
tahi niinkuin suuren kevätvirran pauhu,
kun se jäänsä särkee, kahleet katkoo
ja suo-murasta mustana, voimakkaana
lyö ylitse rantojen
kuohuen,
se kaikuu nyt kuin kaunis joululaulu,
se huminoi kuin honka kankahalla,
se huulilta huulille käy,
se uppoo nuorihin sydämiin
kuin kevätsade kuiville kedoille.
Hän, joka on ollut niinkuin suuri silmä,
tahi niinkuin suuri meren ulappa,
jonka yli käyneet ovat kaikki purret,
pienet, suuret,
mustapurjeiset,
purppuraiset,
hän salamoi nyt niinkuin ukkospilvi,
hän nousee nyt kuin meren aavan Ahti
ja kättä kohottaa ja näyttää voimaa
ja nostaa aaltoja
harteillansa
ja uhkaa surmaa ja kuolemaa.
Hän, joka on ollut niinkuin maansa peili,
tahi niinkuin oman kansansa vuorikaiku,
mi kulki metsiä, vaelsi maita
ja kertoi kaikki,
min kansa kertoi,
hän häveten äkkiä poispäin kääntyy,
hän huutaa itse ja vaativi vastausta –
ja vuoret vastaa,
mut kansa ei.
Hän, joka on näyttänyt maataan maailmalle,
sen katuja, kaupungeita, sen lokaa, likaa,
sen pahat paljastanut, sen tuhot ilmituonut,
mut itse vaiti, ain’ äänetönnä
kuin kohtalo,
kuin tuomio –
hän taltan heittää nyt ja tarttuu miekkaan,
hän hylkää siveltimen ja sivaltaa.
Syy? Mikä silmän salamoimaan saattoi?
Miksi peili peittyi, miksi meren ulappa nousi?
Hän näkikö jotain, jot’ ei näyttää voinut?
Hän kuuliko, jot’ ei voinut kuuluttaa?
Niin, niin. Omassa maassansa, maassa vapauden
hän näki poljetuksi pyhimmän,
lain ensimmäisen, ihmisyyden lain,
mi vaatii oikeutta jokaiselle
ja veljet vertaisiksi julistaa,
hän näki loukattavan julkisuutta
ja sanan vapautta saarrettavan,
hän näki vaarassa kaiken sen,
min eestä maat oli verta juoneet,
min eestä kansat ol’ eläneet –
ja siks hän nousi!
Ja siksi vaikka hän miekkaa heiluttaa,
hänen nimensä kaikuu nyt kuin kaunis joululaulu,
se laulaa rintoihin rakkautta,
se rauhan suurta sanaa julistaa,
ja siksi vaikka hänt’ ympäri rahvas kiljuu,
hänen nimensä huminoi yli korven kaiken
ja huulilta huulille käy
ja uppoo nuorihin sydämiin
kuin kevätsade kuiville kedoille.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.