En soimaa... (1922)
| En soimaa... Kirjoittanut Heinrich Heine |
| Suom. Aarni Kouta. |
I.
[muokkaa]- En soimaa, vaikka surmaniskun soi
- kadonnut rakkaus! en kapinoi.
- Kimaltaa hohtokivet kulmillas,
- ei lankee säde ainut rintahas.
- Unessa näin ma sinut, onneton,
- sydämes yön näin kolkon, aution,
- kyyn kylmän sydämesi juuria
- näin syövän, näin, kuink’ olet kurja sa.
II.
[muokkaa]- Oot kurja, mut en soimaa kuitenkaan; –
- olkaamme kurjia siis kumpikin!
- Siks kun käy sairaat syämet kuolemaan,
- olkaamme kurjia siis kumpikin.
- Nään pilkan huulillasi värjyvän,
- välkähtää silmäs lieskoin uhmaavin,
- kohoovan näen rintas ylpeän, –
- ja kurja oot mun laillain kuitenkin.
- On huultes pilkka tuska sanaton,
- sa katsees uhman maksat kyynelin,
- kätketty ylvään rintas haava on, –
- olkaamme kurjia siis kumpikin.
Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.