En sure kansan elämää
| En sure kansan elämää Kirjoittanut Eino Leino |
- En sure! Kansa kärsikään,
- se outoa ei liene!
- En sure kansan elämää,
- vaikk’ ei se iloon viene.
- Muut kärsinynnä ompi myös,
- siis kärsi, kansa, vuota,
- ja menköön tyhjiin toimes, työs
- sa luojahasi luota.
- Myös pettyköhön toive sen
- ja rauetkohon usko.
- Jo sammu, valo päivyen,
- jo haihdu, huomenrusko!
- En huolis tuosta! Käynyt on
- niin kansoillekin muille,
- siis kärsi, kansa onneton –
- ja huokaa honkapuille!
- Vaan kuoloasi suren ain’,
- kun kuolet taivasalla,
- vain kuiske kuusten huojuvain
- sen kertoo huminalla.
- Sun kuoloasi suren ma,
- kun kuolet mieron tiellä,
- on päälläs taivas tuikkiva
- ja allas hanki siellä.
- Muut kansat kuoli taistohon,
- kun puunti tannermulta,
- kun nousi ilmat raivohon
- ja säilät säihki tulta.
- Mun kansain kuolee korpehen,
- kuin teiri alle ansan –
- eloa kansan sure en,
- vaan suren kuoloansa.
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.