Enfant perdu

Enfant perdu. Kirjoittanut Heinrich Heine

Asemaa hyljättyä taisteluissa

Ma kolmetoista vuotta puolustin.

En voittoon luottanut ma tuonen suissa,

En koskaan tiennyt, jäänkö henkihin.

Yöt päivät valvoin, – nukkua en saanut,

Ma leiritelttasessa kumppalein, –

Ja unenkin myös vei, jos oisin maannut,

Tuo vankka kuorsaus näiden sankarein.

Yön aikaan usein huoliin sorruin viimein,

Myös pelkoon – houkka vain on peloton –

Ja karkoittaaksen’ nuo, ma riettain riimein

Taas vihelsin jo herjalaulelon.

Niin, valpas olin, – pyssy, missä tuumat! –

Ja ilmestyipäs epäiltävä ken,

Ma ammuin oikein, lähetin jo kuumat,

Tulikuumat luodit ruojan ruumiisen.

Mut toisekseen myös sattua voi vielä,

Ett’ inha ruoja tää, hän samoinkin,

Ties oikein ampua, – ja, oi, en kiellä,

Mun vuotaa haavat, – verryn kuivihin.

On avoin vartio! – Mun vuotaa haavat. –

Yks kaatuu, toiset työtä jatkamaan! –

Mut voittaen ma kuolin, aseet saavat

He ehjät multa, – sydän särkyi vaan.

Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.