Enfant perdu

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Enfant perdu.

Kirjoittanut Heinrich Heine


Asemaa hyljättyä taisteluissa
Ma kolmetoista vuotta puolustin.
En voittoon luottanut ma tuonen suissa,
En koskaan tiennyt, jäänkö henkihin.
Yöt päivät valvoin, – nukkua en saanut,
Ma leiritelttasessa kumppalein, –
Ja unenkin myös vei, jos oisin maannut,
Tuo vankka kuorsaus näiden sankarein.
Yön aikaan usein huoliin sorruin viimein,
Myös pelkoon – houkka vain on peloton –
Ja karkoittaaksen’ nuo, ma riettain riimein
Taas vihelsin jo herjalaulelon.
Niin, valpas olin, – pyssy, missä tuumat! –
Ja ilmestyipäs epäiltävä ken,
Ma ammuin oikein, lähetin jo kuumat,
Tulikuumat luodit ruojan ruumiisen.
Mut toisekseen myös sattua voi vielä,
Ett’ inha ruoja tää, hän samoinkin,
Ties oikein ampua, – ja, oi, en kiellä,
Mun vuotaa haavat, – verryn kuivihin.
On avoin vartio! – Mun vuotaa haavat. –
Yks kaatuu, toiset työtä jatkamaan! –
Mut voittaen ma kuolin, aseet saavat
He ehjät multa, – sydän särkyi vaan.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.