Ens ilta heinäkuun..

Ens ilta heinäkuun.. Kirjoittanut Juhani Siljo

Ens ilta heinäkuun. Ruis tekee terää,

peruna vartta vain, mut aikoo kukkaa.

Yökasteen niitty keltanoihin kerää,

ja kaalimaani – sata taimirukkaa,

joist’ eloon ehkä neljäsosa jää.. –

kuin korviansa salaa ylentää.

Ma siunaan niitä – siunaan niitä syyttäin:

syypäät on iloihini, itkuihini

ne tähkät, varret, taimet – ikävyyttäin

ne illoin ruokkii, kuinka aamuihini

ne lapsen ilomieltä lainaakin.

Ja nyt sen tajuan: nyt nousee hiljaa

maan tunteet juuriin, varsiin, teriin maasta,

öin keinuttaa ne vaikenevaa viljaa,

– ei päivin tähkät salaisuuttaan haasta,

ma vasta verissäni tunsin vain:

maan tuskan myös maan hedelmistä sain.

Ja näen, kuulen nyt: nyt tuska suurin

paraisiin varsiin, taimiin nousee tuolla,

– ne imee vahvoin, vahvenevin juurin,

ne vettä vaatii, saa – ei saa ne kuolla,

mun kasvattini, – – – – – – – –

– – – – – – – – – – – – –

Maan kipein murhe – noin se tähkät täyttää

mun varalleni, kallis kipusisar, – – – –

– – – – – – – – – – – – – –

Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.