Ensi lemmelle

Ensi lemmelle. (Runeberg.) Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

   Mä kerran kysyin ensi-lemmeltäin:

Eloni koitar, kussa synnyit sä,

Ja mistä saat sä valon vienoisen?

   Ja tähdyt vastaa: Taisit useinkin

   Sä nähdä pilvein peittelevän mun.

Mä sanoin: Pimeyden, päivän syntymänä

On pilvi usein silmäs peittänyt!

Haihtuipa se – sä loistat, lumoen vaan yhtä.

   Ja tähdyt taasen: Näithän useinkin

   Kuin päivän valo minut himmentää?

Mä sanoin: monen päivättären näin

Mä lumo-loistollaan tulest sulkevan,

Vaan illoin sammui se – ja sä et ensinkään.

   Ja tähdyt taas: Luotatko valooni,

   Ja sytytätkö siinä olemus-toivosi?

Ma sanoin: Pilvelöitse tunnen sun,

Ja päivätärten heijastuksen jälkeen,

Ja halki haudan valosi vaikuttaa.

   Ja tähdyt taas: Tunnetko tuikkeeni?

   Mä hempi-huokaus vaan olen sydämesi,

   Mi lentoon lähti rannan toivoilla;

   Mä salama o’on elämääsi vaan,

   Mi kulki – sädehtien – kotomaillensa;

   Mä aurinkoinen olen sielusi

   Ja vienoin valoin sua elähdytän.

–[Fann]y –[Frima]n.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 12.10.1878.