Ensimmäiset uhrinsa

Wikiaineistosta

Ensimmäiset uhrinsa tämän sulaveden aikana vei Enonselkä Hämeenkyrössä viime sunnuntaina, tämän kuun 4 päivänä. — Mainitun päivän iltana olivat nimittäin sorvarimestari Isak Grönfors Hämeenkyröstä, sahanasettaja Viktor Virta ja työmies Taavetti Taavetinpoika Mouhijärven pitäjäästä sekä torpparinpoika Kaarl Pohja Suoniemen kappelista vähäisellä, kiikkerällä venheellä lähteneet Grönforsin kodin rannasta, mennäkseen erääseen selän toisella puolella olevaan torppaan. Päästyänsä noin 100 sylen paikkeille rannasta, oli Taavetti Taavetinpoika ruvennut lakkaristansa kaivamaan tupakkia ja siinä tehnyt niin kömpelön liikkeen, että venhe kallistui ja, kun vettä syöksi laidasta, meni venhe yhtämittaa kumoon. — Miehet saivat kuitenkin kaikki kiinni venheeseen. — Virta ja Pohja sen kokkaan ja perään ja Grönfors ja Taavetti Taavetinpoika keskelle. Kaikin olisivat voineet pelastua, ellei Taavetti Taavetinpoika olisi ruvennut kapuamaan venheen päälle, — venhe nimittäin rupesi tästä kiertämään, vetäen mukanansa Grönforsin, joka takistansa oli takertunut kiinni venheen hankatappiin ja siinä tukehtui veteen; — Taavetti Taavetinpoika taas oli venheen päältä syöksynyt järveen ja sen tien hukkunut. — Kovin oli Virtaa ja Pohjaakin jo ruvennut väsyttämään ja epätietoista on, miten heidänkin olisi käynyt, vaan silloin tuli heille avuksi Isak Grönforsin poika, joka noin virstan päähän oli kuullut hätääntyneitten huudon ja pelasti heidät. — Grönforsin vaimo oli rannalta seurannut tapahtumaa ja arvata voi hänen tuskansa, kun ei voinut tehdä mitään auttaaksensa miestänsä ja hänen kumppaniansa.

Isak Grönfors oli noin 55 vuoden vanha ja syntyisin Siikaisten pitäjästä. Jo nuorena oli hän muuttanut Hämeenkyröön ja siellä harjoittanut sorvarinliikettä. Hänen pinnatuolinsa ja keinutuolinsa olivat yleensä tunnetut soman muotonsa ja lujuutensa tähden. Paljo niitä näkee omassa maassa, erittäinkin Helsingissä, ja useoita tuhansia on niitä viety Venäjälle ja muualle ulkomaille. Muutenkin oli Grönforsilla huomattava taipumus kaikenlaisiin mekaanillisiin töihin. — Työhuoneessaan, joka on rakennettu vähäisen puron varrelle, hän veden voimalla itse tekemillään koneilla sorvasi, puleerasi, purasi reikiä j. n. e. ja sen ohessa hän joutohetkinä sommitteli ja tuumaili jos jonkinlaisia uusia koneita; varattomuuden tähden täytyi niitten toki häneltä jäädä toteuttamatta.

Toinen hukkuneista, Taavetti Taavetinpoika oli 30 vuoden vaiheilla ja syntyisin Hämeenkyröstä.

Lähde ja huomautukset[muokkaa]

  • Lähde: Aamulehti 7.5.1890 sivu 2
syli = 1,7814 metriä
lakkari = tasku
virsta = 1068,8 metriä
purata = purastaa = kaivertaa