Epigrammeja

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Epigrammeja.

Kirjoittanut F. F. Brummer


Sisällysluettelo

I.[muokkaa]

”Niin runsaasti kuin merten rannalla
On santaa, syntiä on tunnolla
Myös meidän pastorin”, näin hoetaan.
Se parjausta on, sill’ eihän hällä
Oo omaatuntoa, näät, ollenkaan.

II.[muokkaa]

On Pirjo-eukolla taas hampahat,
Näät ihko uudet, vaikka – irtonaiset.
Tää hyvin kyllä ois, mut vahinko
Vaan siitä, ettei enää hampaissansa
Nyt kukaan taida pysyä. Voi toki!
On Pirjo-eukolla myös tukkakin,
Näät pulska, paksu, vaikka – irtonainen.
Tää hyvin kyllä ois, mut vahinko
Vaan siitä, ettei enää tukassansa
Nyt Jonas-vaari pysykkään. Voi toki!

III.[muokkaa]

Ma tuot’ oon usein miettinynnä, miten
On ”pitkät kynnet” tullut varkahalle.
Nyt Darvin-ukon opista se selvä
Kuin päivä onkin, mitenkä ja miksi
Ne ovat muodostuneet sellaisiksi:
Näät, ”taistelussa olemisesta.”

IV.[muokkaa]

Morsiant’ ystävyksen älä moiti sa sulhonsa kuullen.
Nurjaa mieltäpä tää i’än kaiken kohtaasi kantaa:
Sulhona suuttuvi hän, parjanneen syyttä sun luullen,
Naineena sen vuoks, ett’ olit lausuillut hälle totta.

V.[muokkaa]

Liisa.
”Ma pelkään, – luulen”....
Pekka.
”Mitä?”
Liisa.
”Jos ... vaan .... te .... suutelette.”
Pekka.
”Oi, pelkäättekö sitä?”
Liisa.
”En tiedä...... Koetelkaatte!”

VI.[muokkaa]

Se ihme oli meidän Pertin vai:
Hän viinaa joi, vaan vesitaudin sai.

VII.[muokkaa]

Niin.... Aini-ryökinällä soitantoon
On oivat lahjat synnyinnältänsä;
Ja kykyänsä myöskin jokapäivä
Hän paremmaksi saada koettelee:
Hän suutansa, näät, yhä soittelee.


Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1882: Runoelmia. II. Jyväskylä.