Epistola IX, katkelma

Epistola IX, katkelma. Kirjoittanut Nicolas Boileau

Suom. Kaarlo Sarkia.

– – –

– – –

Jalolle sielulle on kyllin omassaan,

ei toisten avuilla hän pyri loistamaan.

Mua imartelijan mit’ auttaa liehakointi,

ken kehuu muotoain, kun huono mull’ on vointi,

kun hetki tuskainen vereeni hehkun loi,

kun silmä kapinaa ja tulta salamoi.

Vain tosi kaunist’ on, suloista, muu ei mikään,

se kaiken hallitkoon, myös sadun, iäst’ ikään.

On kuvitelmien ja valheen tarkoitus

vain näyttää selvemmin totuuden kirkkaus.

Miks minun säkeeni on tutut näille maille,

niit’ etsii kansan mies, ne kelpaa ruhtinaille?

Ei, että rikkaus ja sointu poljennon

ain’ antais korvalle suloisen nautinnon

tai mittaa milloinkaan ett’ ajatus ei haittais

ja sanaa toisinaan ei tahtilepo taittais;

vaan että totuus sees käy valheen voittaen

niist’ ilmi silmälle ja valtaa sydämen;

ne hyvän punnitsee ja pahan arvon mukaan

ja sijaa kunnian niiss’ ei saa konna kukaan;

ett’ tunne vilpitön ain’ ohjaa aatostain,

min puhui itselleen, sen muille kertoo vain;

ain’ ajatukseni ett’ täyttä päivää janoo,

jos hyvät, huonot lie, säkeeni jotain sanoo.

– – –

– – –

Mut kenties, kuisketta kun runottaren kuulen,

jo liikaa, Seignelay, näin itsestäni luulen.

Pois imartelu siis. Miss’ on niin suora mies,

ken kaiken teennäisen ja vilpin jättää ties?

Jokainen toisinaan pois luonnollisen heittää

ja tarttuu naamioon, sen alle kasvot peittää.

Siks usein katkeraa on totuus verhoton.

Vain harvoin uskaltaa mies olla mitä on.

Tuot’ ikiharmia hyvinkin etkö tunne,

ken kintereilläs käy, jos pakoon riennät kunne:

hän vaill’ ei henkeä, mut raskas, iloton

ja kelmin, veitikan eleitä täynnä on;

lain iloisuudestaan hän itsellensä laatii,

hän ei voi miellyttää, sit’ itseltään kun vaatii.

Pakotta viehättää voi kaikki koruton.

Niin täynnä suloa olento lapsen on:

Kun kieli, siteistään mi tuskin viel’ on vapaa,

sopertaa, viaton, se sanat aidot tapaa.

Kaikk’ epäaito ain’ on rumaa, äitelää,

vain luonto tosi on.

– – –

– – –

Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.