Eräälle arvostelijalle

Eräälle arvostelijalle. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio

Saloit’ oudon äänen kuulen,

Noin se kuului: ”koi, koi, koi!”

Korven laulajaksi luulen,

Mietin: jotain uutta voin

Kuulla – Eipä! korppiraiska

Huutaa vain kun loppuu haaska.

Hurja lintu, tuki suusi,

Katalaa ei kuulla voi!

Kätköön vedä kurjat luusi!

Etkö kuule: suloin soi

Laaksoissamme satakieli,

Siit’ on valpas meidän mieli.

Tääll’ on laakso, lehto hellä,

Jossa varpunenkin saa

Äänellänsä viserrellä;

Tääll’ on maata viljavaa,

Meill’ on sievät yrttitarhat,

Niissä kasvaa herkut parhaat.

Miksi haaskalintu tarhaan

Lennät, koetat myllertää,

Pitkät siipes vie sun harhaan,

Kun ei pyrstöä ensinkään,

Jolla voisit ohjaella,

Liikkeitäsi suunnitella.

Nokka luotu raatelulle,

Kukkain tuoksua tunne ei –

Lennä korpeen, hakopuulle,

Sinne kontio jo vei

Naudan, konin puolikkahan,

Lennä sinne nokkimahan!

Kylän lapset naurusuulla

Sua korpeen seurajaa,

He voi pakinaasi kuulla

Kun sa koikut murkkinaa;

Ihailee he nokkaa moista,

Jonk’ ei vertaa löydy toista. –

Yrttitarhaa nokallansa

Huuhk’ ei raasta kumminkaan,

Metsämiesi, Suomen kansa,

Sitä uhkaa luikullaan:

”Puh!” ja ruunan pirtti heti

Kaunistuksen oivan veti!

Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.