Eräissä kultahäissä
| Eräissä kultahäissä. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Tää jalo juhla, mistä saa
- kultaisen nimen tuo?
- Kullasta siitäkö, min maa
- vain hikiotsin suo,
- mi tuottaa vihaa, riitoja,
- vie rauhan rinnasta?
- On kultaa arvokkaampaakin
- kuin tuo, mi koristaa
- istuimen itämaisen, min
- sai miekat valloittaa.
- Mökissä, linnass’ sit’ on, vaan
- ei miekoin saadakkaan.
- Et sitä sulje lukon taa,
- et laske, punnitse.
- Sen rikas ja sen köyhä saa
- ja sitä nautitsee.
- En orjaks uuvu mammonan,
- jos sitä omistan.
- Se perhosta ja kukkasta
- ihmeesti koristaa;
- sit’ enin aamurusko ja
- aurinko omistaa:
- se sillä laskiessahan
- kaunistaa ulapan.
- Se sairaan tuskat huojentaa
- ja lapsen hiljentää.
- Se köyhän ihastuksiin saa
- ja vangin miellyttää.
- Taivaasta tullen, sinne tää
- sielumme ylentää.
- Pyhimysloiston lailla se,
- laskeissa päivyen,
- vanhuksen päähän laskeikse
- hopeahapsisen.
- Juhlalle tälle kulta tuo
- nimensä kauniin suo.
- Niin kauan harva elää saa.
- Vaan muistakaamme tää:
- on kultaa vielä kalliimpaa,
- ei silmin näkyvää.
- Valossa, jonka Sana suo,
- uskolla nähdään tuo.
- Itkeissäs paarten ääressä
- elosi kumppanin,
- iloitse: tuolla ylhäällä
- saat rakkaas takaisin.
- Siell’ yhteen teidät taivainen
- luo templi kultainen.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.