Eräs taikatutkinto Isonvihan ajoilta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eräs taikatutkinto Isonvihan ajoilta

Kirjoittanut A. V. Koskimies
Aikakauslehdestä Suomen Museo n:o 6-7 vuonna 1894 s. 104-107. Kirjoittanut A. V. Forsman eli Aukusti Valdemar Koskimies (1856-1929).


Ison-Kyrön kirkonarkistosta saatu pöytäkirja, jonka julkaisi A. V. Forsman.

Tuomio julistettu Liisa Laurintyttärelle Ison-Kyrön Tuuralasta muutamista hänen tekemistään taioista, vuodelta 1719. Vahvistanut kuvernööri Douglas.

Vuonna 1719 Kesäkuun 30 p:nä pidettiin ylimääräiset kihlakunnan käräjät Waasan kaupungissa. Saapuvilla olivat nimismies, hyvin uskottu Juhana Rein ja nimismies, kunnioitettava herra Henrikki Haqverin sekä allamainitut kunnialliset Ison-kyrön miehet.

Lautakunta: Matti Reini, Matti Turppa, Juha Arkkolainen.

Nimismies Haqverin antoi taianteosta ilmi Liisa Laurintyttären Ison-Kyrön pitäjän Tuuralan kylän Haikon talosta, näyttäen useita esineitä, joita tämä siihen oli käyttänyt, nim. ensiksi:

Kahdella päreellä olevaa lantaa. Liisa tuotteli, että talon edelliset asukkaat olivat käyttäneet sitä eläimistä poistaakseen kasvannaisia ja ajoksia.

Vielä näytettiin eräs pihlajainen puuristi, jonka toinen puu oli keskeltä halaistu ja toinen pistetty sen läpi. Liisa sanoi panneensa sen lehmän päälle, jota painajainen oli ajanut, ja tunnusti oppineensa sen Kaisa Heikintyttäreltä Minnilästä. Kaisa myönsi Liisalle sanoneensa, että hän oli sen muilta kuullut, mutta ei voinut sanoa keltä.

Edelleen nauhankappale, johon oli pujotettu vanha vuotakenkä ja kolme kuusenlastua, joissa oli oksanreikiä nuoran pujottamiseksi, ja tätä Liisa sanoi käytetyn, kun sonni liiaksi ajoi lehmiä;

Sekä vielä kaksi keppiä, toinen pajusta, toinen tuomesta. Liisa sanoi näitä pannun lehmän päälle painajaisen poistamiseksi. Sitäpaitse kerrotaan Liisalla navetassa olleen aatra, jolla peltoa kynnetään. Liisa sanoi sitä pitäneensä navetassa painajaisen estämiseksi.

Pertteli Eljaksenpoika Klamppu tunnusti valan vannottuansa, että hänen kaksi vuotta takaperin Esivallan toimesta autiomaalla heinää tehdessään, Liisa oli häntä kauheasti seuraavin sanoin noitunut: Perkele vieköön sinut elukkoinesi! karjasi ei ole saapa sitä heinää, jotas korjaat; muista minun sanoneeni. Sitten seuraavana talvena oli Perttelin toinen lehmä puskenut toisen kuoliaaksi. Liisa sanoi että hän, kun olisi tarvinnut tuon heinäsaaliin, oli pikaistuneena mainitun kirouksen lausunut, mutta lehmää hän ei ollut noituudella pilannut.

Matti Eeronpoika kertoi vannottuaan valan, että hän, ollessaan varapastorin, kunnia-arvoisan ja korkeasti oppineen Hra Israel Alfthanin, renkinä, kerran kävi asialla navetassa, jolloin Liisa oli tullut sinne sanoen tulleensa lainaamaan rahaa, ja kun hän oli vastannut olevansa ilman rahaa, oli Liisa mennyt pois. Sillä tavalla sanoi Matti kertoneensa Susannalle, joka on Liisan tytärpuoli, jolloin tämä oli vastannut: Itse piru kai hänelle kertoi lehmän juuri kantaneen. Susanna myönsi todeksi minkä Matti Eeronpoika oli kertonut, siihen vielä lisäten, että Liisa elää perin jumalattomasti: kiroo ja noituu; enempää hän ei tiennyt kertoa.

Olli Yrjänänpoika oltuaan valalla kertoi, että Liisa itkusilmin oli sadatellut niitä, jotka olivat varastaneet hänen heinänsä, toivoen, ettei heidän koskaan hyvin kävisi. - Sen lisäksi kertoi hän Liisan Renkolassa parantaneen Sohvia Matintyttären sinelmäiset kasvot ja kädet. Vielä sanoi Olli, että Liisa oli hänen vaimoltaan pyytänyt hopeasormusta, jonka hän aikoi Helluntaina ripustaa lehmän kaulaan, mutta ei ollut sitä saanut.

Vappu Antintytärtä, Liisan tytärpuola, kehoitettiin puhumaan totuutta, sillä tavalla kuin hän valallaankin saattaisi vahvistaa, jos niin vaadittaisiin. Silloin hän valan nojalla kertoi äitipuolensa harjoitelleen yllämainittuja taikatemppuja ja noitumista ja viime Kiristuorstai-aamuna vieneen navettaan päreille kuivuneen lannan; jota Liisa ei enää voinutkaan kieltää, vaikka hän ennen oli sanonut päreillä olevan lannan vanhastaan olleen navetassa. Vappu kertoi lisäksi, että Liisan lehmä lypsää kolme kannua maitoa päivässä ja ettei mikään painajainen sitä vaivaa.

Ennen mainittu Sohvia Matintytär Renkolasta tiesi, että Liisa v. 1718 Marraskuussa tultuaan Renkolaan oli ottanut maata saunasta ja sillä hieronut hänen sinelmäisiä kasvojaan ja käsiään ja sitten heittänyt maan jälleen samaan paikkaan. Muutamia päiviä senjälkeen eräänä lauantaina noin klo 4:n aikaan iltapuolella oli hän ottanut puunoksia yhdeksää lajia, jotka hän oli keittänyt vedessä, ja pessyt haavan. Sitten hän (todistaja) oli vähitellen parantunut, joka voi olla luonnollisten keinojen vaikuttamaa ilman taikatemppujakin.

Vielä muisteli Olli Yrjänänpoika valansa mukaan, että kun Liisa ensi kerran keväällä laski lehmänsä laitumelle, niin oli paimenpoika kuullut Liisan käskevän nuorta poikaansa lähtemään mukaan ja tarkasti katsomaan, puskisiko lehmä jotakin puuta tai pensasta, jossa tapauksessa hänen piti ottaa oksa siitä ja tuoda se kotiin. Mutta olisiko sellaista tapahtunut, sitä hän ei tiennyt.

Heikki Martinpojalta, joka on sen talon isäntä, missä Liisa oleksii, kysyttiin tiesikö hän mitään tämän asian selvittämiseksi. Hän sanoi, että tullessaan muun talonväen kanssa kotiin oli kuullut Liisan kovalla äänellä talon aitassa juttelevan toisen henkilön kanssa, niinkuin luuli, jostakin lääkityskeinosta. Toinen kysyi: onko se vedestä? toinen oli vastannut: ei; onko se tulesta? toinen oli vastannut: ei; onko se maasta? toinen oli vastannut: ei. - Liisa sanoi, ettei ollut puhetta mistään lääkityskeinosta, vaan että hän Mustalaisilta oli oppinut semmoisen varkaiden tiedustustaian, että pannaan keritsimet, virsikirja, kehräspää ( t. kehrävarrenlumpio, "spinntens snåld") ja harja seulaan, jota kaksi henkeä pitelee: silloin mainitaan ne henkilöt, joita varkaudesta epäillään, ja kun varkauteen syyllinen arvataan, niin seula liikkuu. [Alaviite: Vrt Suomen Kansan Loitsurunot, Esipuhe s. VIII, jossa tämäntapainen arpomiskeino on esitettynä; lumpion asemesta siinä mainitaan vihkisormus. Liisa asiasta kuulusteltuna sanoi sen, joka hänen kanssaan piteli seulaa, olleen erään Maria-nimisen kerjäläisvaimon Kauhavalta, ja että hänen tytärpuolensa Vappu Antintytär oli käyttänyt samaa keinoa, kun häntä, Liisaa, epäiltiin varkaudesta. Vappu kielsi tämän, eikä Liisa voinut saada häntä sitä tunnustamaan. Kuitenkin tunnusti hän kerran äitipuolensa käskystä pidelleensä seulaa.

Vielä kertoi Heikki Martinpoika, että Liisa harjoittaa kirousta ja sadattelua. Erittäin tapahtui kerran kun viinaa poltettiin vasten Liisan tahtoa, niin hän (todistaja) Liisan pahoista toivomuksista oli saanut sellaisen vaivan ruumiisensa, ikään kuin olisi hän ollut tulessa. Liisa vastasi, Heikin ja hänen väkensä vihaavan ja kadehtivan häntä siinä määrässä, että hänen sentähden täytyy kärsiä paljon vastusta, ja ettei hänen viinaa poltettaissa annettu lämmitteleidä takan äärellä, vaan täytyi hänen viluissaan mennä levolle. Heikki väitti takan olleen uunin kohdalta tarpeeksi leveän hänenkin lämmitelläkseen, kunhan vaan olisi tahtonut.

Mitä tulee siihen oksaan, jonka Liisa oli käskenyt tuoda kotiin laitumelta, niin siihen sanoi Liisa, että se oli ollut vanhan kansan tapa, mutta miksikä hyödyksi niin oli tehty, hän ei tietänyt, eikä poika myöskään ollut tuonut oksaa, ja vielä kielsi hän lukemalla, laulamalla tai muulla taikomisella taikausta harjoitelleensa taikka myöskään ketään ihmistä tai eläintä vahingoittaneensa.

Vappu Antintyttäreltä, hänen tytärpuoleltansa, joka lapsesta asti oli ollut talossa, kysyttiin noista oksista. Hän ei sanonut niistä mitään sen varmempaa tietävänsä, mainitsi vaan että väki metsästä kotiin tullessaan oli tuonut oksia mukanaan, mutta miten ne oli otettu ja mitä varten, sitä hän ei tiennyt.

Sen enempää selvyyttä ei asiasta tällä kertaa voitu saada; jonka vuoksi julistettiin seuraava

Päätös.

Niistä monista taikauksista, jotka tutkinnossa ovat tulleet ilmi, tuomitaan Liisa Laurintytär 9:nnen kohdan mukaan asetuksessa kirouksista ja sapatinrikkomisesta maksamaan sakkoa 20 talaria hopeaa ja kahtena pyhänä kärsimään julkista kirkonrangaistusta sekä 3:nnen kohdan mukaan kirouksesta ja sadatuksesta vetämään sakkoa 5 talaria hopeaa taikka istumaan kahtena sunnuntaina jalkapuussa kirkonoven edustalla. Liisa ei sanonut itsellään olevan mitään rahoja sakkojen maksamiseen, sen vuoksi pitää hänen ruumiillansa sakkonsa suorittaman, ja samalla sijalla, missä rangaistus toimeenpannaan, pitää taikakapineetkin, jotka yllä mainitaan, poltettaman.

Kaisa Heikintyttären Minnilästä, jolta Liisa oli kuullut ristin käyttämiskeinon painajaisen poistamiseksi lehmästä, on ainoastaan yhtenä sunnuntaina istuminen jalkapuussa kirkonoven edessä, koska hänen tekonsa ei ole ollut mitään alituista opettamista, sen kuin vaan muilta kuulemiensa kertomista.

Samoin Mariankin, Kauhavalaisen, joka taikamaisessa tiedustelutempussa oli apuna seulaa pitelemässä, on istuminen yhtenä sunnuntaina jalkapuussa kirkonoven edessä.

Vappu Antintyttären, joka arpomisessa auttoi äitipuoltansa seulaa pitelemään, on niinikään istuminen yhtenä sunnuntaina jalkapuussa kirkonoven edessä.

Kaikki tämä alistetaan alamaisessa nöyryydessä Hänen Korkeakreivillisen Ylhäisyytensä, Hra Kenraali-Kuvernöörin, Korkeasukuisen Kreivin Kustavi Douglaksen lievennysoikeuden alaiseksi. Käytelty kuin yllä.

Kihlakunnan-oikeuden puolesta:

Jaakko Ross,
kihlakunnan-tuomari.
Vahvistus.

Se tuomio, joka ylläolevassa oikeuden tutkinnossa huomioon otetuista henkilöistä on julistettu, vahvistetaan kaikin puolin ja määrätään täytäntöön pantavaksi. Turusta, Kenraali-Kuvernöörin kansselista 5:nä p:nä Lokakuuta v:nna 1719.

Kustavi Douglas.

Että ylläoleva Korkean Esivallan tuomio on asianomaisesti täytäntöön pantu, todistetaan, Ison-Kyrön käräjäpaikassa 15 p. Lokakuuta v. 1719:

J. H. Rein.