Eräsnä talvis-hetkenä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eräsnä talvis-hetkenä.

Kirjoittanut anonyymi


Oi, tuuli pohjoinen, mi vinkuilet
Kylmänä aivan täällä taas!
Ja surman virsiä vaan soittelet,
Lehdoissa näissä, tuullessas!
Oi, eipä lintuinen nyt lehvältä
Luoksensa kutsu kultoain!
Kai mennyt on hän meidän metsistä
Armaineen pesä-paikoiltain.
Ja Ahdin kauniit sini-aaltoiset
Ovat jo aikaa jäätyneet;
Ja niityn nurmet, ruusut, kultaiset
Ovat myös lumeen peittyneet.
Kas, päivä tuolta taivaan rannalta
Vaan pilvilöistä pilkistää;
Ei kumma siis, jos tuntuu kolkolta
Ja murheen lapsi laulahtaa:
Kun tässä kyynel’ silmin katselen
Surkastunutta luontoa,
Niin leimahtaa mun kurjan etehen
Kauheita Tuonen kuvia. –
Vaan joudu, joudu surma rintaani
Ja sydämeni seisauta,
Niinkuin tää talvi tuli Suomeeni
Ja kaateli sen kauneutta!
Kesää en nyt mä soisi nähdäkään,
Kuin kolkko näin on eloni
Kun tiedän aina kesän kestävän
Toisella puolen hautani!

Säynelä.


Lähde: Tapio 26.2.1876.