Erakon tuska

Erakon tuska Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Oi taivaan tähdet armiaat ja ainoat ystävät,

te yksin tiedätte, näitte sen,

miten monta jo luvutonta kertaa

loi silmänsä teihin ihminen,

kun tuskalla ollut ei vertaa.

Kun erämaihin mykkä on mennyt murheineen,

kun kivet huutavat hätää vaeltajan,

kun rutto kaivossa on yksin asuneen,

kun kädet hakatut ovat ammentajan,

kun liesi hyytyy,

ole tulta ei toista,

ja vaikka vähääkin vähempään tyytyy,

ei rinnasta polttoa vähän, ei paljon poista...

Kun kaikki mätäni, min piti itää.

Ja kaukana kauniissa kylissä

sinun askeltes verilampi-jälkiä

paha yksin käy, puhetta pitää.

Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.