Erehtyi äiti

Erehtyi äiti. Kirjoittanut Ludvig Gabriel Kiljander

Saarall’ on sorea tyttö,

mainittava Mannilassa,

Talvet kasvoi kammarissa,

kesät asteli kedolla,

jopa joutui neitoseksi,

jopa immeksi isoni.

Kuhta joutuvi kosija,

kohta sulho suoriavi,

jok’ on kaunis kasvoiltansa

sekä puhtaassa puvussa.

Puhemiespä, pulska poika,

antoi tiedoksi asian,

kihlat työnsi tyttärelle,

isot immelle hopeat.

Iso immelle sanovi,

sulhon puolesta puheli:

”Ompa sulla oiva onni,

tarjona hyvä tavara,

jos nyt arvaat asian,

oivan oivallat etusi!”

Tuohon tyttönen tytyvi,

immyt suostuvi ilolla;

otti kihlat kieltämättä,

kalut kauniit omisti.

Emo ei mailla ollutkana,

vanha Saara saapuvilla.

Kuluipa aikoa vähäisen,

viikkokausi vierähtävi,

Saara saapuvi kotihin,

emo vanha ennättävi.

Iso ilmoitti asian,

Saara-muorille saneli.

Siltä mustui Saaran muoto,

siitä sieramet sihahti.

”Nyt on turkanen tulossa,

paha juttu joutumassa,

kun on koijari kosissa,

vanha narri naimatiellä.

En sillen emo olisi

enkä vanhempi vakava,

jos ma antaisin asian

siten päästä päätöksehen!”

Vielä viikkoja kuluvi,

jääpi päiviä jälelle,

saipa sulho saapuville

emon ollessa kotona.

Saara alkavi sanoa

Kiukkuisesti kiljaddella:

”Mistä on lupa sinulla,

mistä oikeus otettu

meidän naista narraella,

meidän neitosta kosia?”

Työnsi kihlat sulhaselle,

kantoi kaunihit kalunsa.

Sulho suorivi uralle,

joutui paikalla polulle,

eikä enempi tullut

Saara-muorin saapuville.

Mikäs neuvo neitoselle,

mikäs immelle iloksi?

Ei sitä enempi naitu,

eikä konsana kosittu.

Kun tuli äitiksi halunsa,

kerran päästä maammoseksi,

löytävi lehosta lapsen,

saunasta sala-musikan,

kaula-kopsan karsinasta.

L[udvig]. G[abriel]. [Kiljander]

Lähde: Tapio 1.08.1888.