Erinaceus europæus
| Erinaceus europæus Luonnonhistoriallinen tutkielma Kirjoittanut Otto Manninen |
- Se muistuttaa hyvin piikkisikaa,
- vain koossa on vika, ei sisussa vikaa.
- Hyv’ ei mennä silittämään sen selkää:
- se on peljättävin, kun se itse pelkää.
- Kuten aurinko paistaa hyville, pahoille,
- sen on piikit tanassa kaikille tahoille.
- Sano myyrälle: »Siinä on auringonkerä!»
- niin myyrä myöntää: »Voi olla perä!»
- Se edustaa meillä Europan faunaa,
- ei korpea, Lappia, kotaa ja saunaa.
- Se veisaa: »Kaikk’ oomm’ tääll’ tuonen kauhass’,
- mut pistinten takan’ on taatuss’ rauhass’.»
- Sitä sikäli verrata voi suurvaltaan,
- kuten aurinkoon kerä-kippuraltaan.
- Se kun pörhistää joka piikkisäteen,
- paha ottakoon hänet kintaatta käteen.
- Sen on harja pystyssä harin-hurin,
- kuin piikkitynnyrin kääntäisit nurin.
- Se on hyönteissyöjä, sen näkee suusta,
- sitä myöten sen tuomio ruoasta muusta.
- Se uurtaa ja puurtaa, sill on pihaheinässä
- sama virka kuin luteenmyrkyllä seinässä.
- Sit’ ei siis ole syy erikoisesti vieroa,
- jos ei ystävyyttä myös liioin hieroa.
- Se kun aina varoo: Jos joudun kukkiin!
- heti keräks se kiertyy ja turvaa piikkiin.
- Kerä kiukkuinen! Sama kuin kuristusnuora
- hädän hetkellä sille ois selkä suora.
- Mitäs teet, kun tuommoinen tuppaa eteen?
- Ota tikku ja sillä se vieritä veteen:
- suurvallan alta maa katoo vankka,
- se on avuton veessä kuin maalla ankka.
- Ala – myyränaurinko – potkia, sätkiä!
- Arat paikat paljastaa visu kätkijä.
- Käy ilmi, mi piikkilinnassa piili,
- kerän keskus, sentimentaalinen siili.
- Sinä ymmärrät Werthereitä ja Lottia,
- kun katselet uivaa iiliskottia.
- Mitä tunsi Napoleon Waterloossaan,
- sitä siili kylmässä qvi pro qvo:ssaan.
- Se huokaa: »Joudu, emo luonto, apuun,
- minun sieluni siirrä jo kalaan tai rapuun.
- Tee siilistä silli edes jonkinlainen, –
- se on puustavinmuutos vain pikkarainen!»
Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.