Siirry sisältöön

Erinaceus europæus

Wikiaineistosta
Erinaceus europæus
Luonnonhistoriallinen tutkielma
Kirjoittanut Otto Manninen


Se muistuttaa hyvin piikkisikaa,
vain koossa on vika, ei sisussa vikaa.
Hyv’ ei mennä silittämään sen selkää:
se on peljättävin, kun se itse pelkää.
Kuten aurinko paistaa hyville, pahoille,
sen on piikit tanassa kaikille tahoille.
Sano myyrälle: »Siinä on auringonkerä!»
niin myyrä myöntää: »Voi olla perä!»
Se edustaa meillä Europan faunaa,
ei korpea, Lappia, kotaa ja saunaa.
Se veisaa: »Kaikk’ oomm’ tääll’ tuonen kauhass’,
mut pistinten takan’ on taatuss’ rauhass’.»
Sitä sikäli verrata voi suurvaltaan,
kuten aurinkoon kerä-kippuraltaan.
Se kun pörhistää joka piikkisäteen,
paha ottakoon hänet kintaatta käteen.
Sen on harja pystyssä harin-hurin,
kuin piikkitynnyrin kääntäisit nurin.
Se on hyönteissyöjä, sen näkee suusta,
sitä myöten sen tuomio ruoasta muusta.
Se uurtaa ja puurtaa, sill on pihaheinässä
sama virka kuin luteenmyrkyllä seinässä.
Sit’ ei siis ole syy erikoisesti vieroa,
jos ei ystävyyttä myös liioin hieroa.
Se kun aina varoo: Jos joudun kukkiin!
heti keräks se kiertyy ja turvaa piikkiin.
Kerä kiukkuinen! Sama kuin kuristusnuora
hädän hetkellä sille ois selkä suora.
Mitäs teet, kun tuommoinen tuppaa eteen?
Ota tikku ja sillä se vieritä veteen:
suurvallan alta maa katoo vankka,
se on avuton veessä kuin maalla ankka.
Ala – myyränaurinko – potkia, sätkiä!
Arat paikat paljastaa visu kätkijä.
Käy ilmi, mi piikkilinnassa piili,
kerän keskus, sentimentaalinen siili.
Sinä ymmärrät Werthereitä ja Lottia,
kun katselet uivaa iiliskottia.
Mitä tunsi Napoleon Waterloossaan,
sitä siili kylmässä qvi pro qvo:ssaan.
Se huokaa: »Joudu, emo luonto, apuun,
minun sieluni siirrä jo kalaan tai rapuun.
Tee siilistä silli edes jonkinlainen, –
se on puustavinmuutos vain pikkarainen!»


Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.