Ester

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ester.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


Sisällysluettelo

I.[muokkaa]

Hovissansa hohtavassa Kserkses
Istuu sankartensa keskustassa,
Ilojuhlaa viettävänä suurta.
Haman ylimpänä kaikkein, uljas
Ylpeänä istuu kuninkaansa
Lähimpänä neuvonantajana.
Hän se makealla kielellänsä
Ehdottaapi Juudaan suvun surman
Mordekain, tuon hänen vihattunsa,
Jok’ei häntä nousten kumartanut,
Kostoksi ja ikiturmioksi.
»Kuule, majesteetti, ajattele:
Kansa yksi muista erillainen,
Perin outo tavoiltaan ja jyrkkä
Käytöksessään muita kohtaan, yksin
Omat lakinsa ja uskontonsa
Pitää vahingoksi valtakunnan.
Jos Sa, suuri Kuningas, niin tahdot,
Punnitsen Sun valtarahastoosi
Sata miljoonaa nyt käypää kultaa,
Kun saan hävittää sen syöpäsuvun.»
Kserkses uljahasti liikahutti
Itseänsä istuimella, otti
Kädestänsä kantasormuksensa
Sinetillä kaunistetun kulta,
Jonka ojentaen Hamanille,
Lausui:»Pidä kulta omanasi,
Te’e kansalle, kuin itse tahdot.»
Nopeasti ratsut juoksevaiset
Sanan saatantahan Haman laittoi:
Päivä määrättihin, surmapäivä
Juutalaisten koko maailmassa.

II.[muokkaa]

Ester ihanainen
Istuu suruissaan:
Vaippa purpurainen
Valuu varreltaan.
Rinta nousee, riehuu,
Päätä pyörryttää,
Sydämmestä viiltää,
Kieli änkyttää:
»Jehovah, oi suuri!
Mikä kohtalo!
Olit ennen kansas
Kilpi, aurinko.
Miksi kasvos peität,
Jätät sortumaan –
Pakanoille heität
Kansan sekä maan?»
Valju varsi horjuu,
Ääni värisee,
Mutta mieli tyyntyy,
Sydän rukoilee.
Nousten astahtaapi
Jonkun askelen,
Sitten lausahtaapi
Puoli-äänehen:
»Kallis kansa, sulle
Itsen’ uhrajan –
Jumalalle uskon
Elon’ armahan.
Rakkaus ei tunne
Rajaa uhrissaan:
Kaikki – itsensäkkin –
Antaa kokonaan.»
(Laulaa:)
»Aurinko ei noustessansa
Puhjetess’ ei ruusunen
Kaunihimpi, kuin on lempi
Sytytetty ihmisen.
Katselinhan aurinkoa
Nousevaista Jehovan –
Sytytti se povessani
Tulen sammumattoman.
Kastelinhan ruusuani
Aamuin, illoin itkien,
Kunnes puhkes rintanani
Täysi lemmen kukkanen.
Nouse lempi, liehu liekki
Polttavainen, puhtahin!
Kuluttele kuonat kaikki
Sydämmestä Esterin!»

III.[muokkaa]

Äänetönnä Kserkses
Istuu mietteissään,
Kulta valtikkaansa
Nojaa päähyttään.
Silloin arka, valju
Ester ihana
Astuu ujostellen
Avo-ovesta.
»Kuningatar hurja!
Rientää kuolemaan!»
Hovipalvelija
Lausuu tuskissaan.
Mutta Kserkses heti
Kuningattaren
Puoleen valtikkansa
Ojens’ iloiten.
Lausui laukkeasti:
»Ester armahin!
Miksi tulit tänne,
Saliin sankarin?
»Jalo hallitsija!
Pitoihimme vaan
Pyydän tuloasi,
Armosi jos saan.»

IV.[muokkaa]

Pidoiss’ uljahissa Kserkses
Istuu seurass’ Esterin,
Haman heidän rinnallansa
Istuu mielin synkehin.
Eilen hänt’ on onnettomuus
Ensimmäinen kohdannut –
Syystä hän ei viime yönä
Rahtuakaan nukkunut.
Mordekai, tuo Juutalainen,
Näet, suureen kunniaan
Tuli hänen neuvostansa –
Hirsipuuhun roikkumaan
Hän sen miehen olis suonut!
Nyt hän pelkää onneaan:
Kuningas jos suuttuis hälle,
Syöksis varmaan kuolemaan!
Silloin Ester ihanainen
Puhuu kansan puolesta:
»Minä olen Juutalainen,
Kuningas, heit’ armahda!
Älä salli kansakunnan
Kokonaisen kadota
Vihast’ yhden ainokaisen,
Ilkeästä kostosta!»
»Kuka heitä vainoaapi?»
Kserkses, valju vihasta,
Kysyy – Haman vavahtaapi,
Muoto kuollon kalpea.
»Tämä häjy Haman uros,»
Kuningatar vastasi –
Teloittaja Hamanin jo
Hirsipuuhun nostavi.

V.[muokkaa]

Riemulaulut Israelin
Kaikuu Herran kiitosta –
Armosta Hän uudestansa
Päästi kansan kuollosta.
Kaikkialla viholliset
Surkeasti surmattiin –
Heille Herran liittokansan
Kärsimiset kostettiin.
»Suuri olet, Jumalamme,
Suuri on Sun nimes,
Kunniasi ijäinen ja
Verraton Sun väkes;
Viisautes määrätön ja
Armos loppumaton,
Rakkautes uskollinen,
Ikisammumaton!
Halleluja – halleluja
Jehovalle kaikukoon!
Yli maan ja taivahitten
Läpi kiitos sointukoon!
Elävä ja kaikkivoipa
Olet, Herra laupias,
Ihmeellinen tuomioissas,
Suuri armoneuvossas.»


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.