Ester

Ester. Kirjoittanut Antti Mäkinen

I.

Hovissansa hohtavassa Kserkses

Istuu sankartensa keskustassa,

Ilojuhlaa viettävänä suurta.

Haman ylimpänä kaikkein, uljas

Ylpeänä istuu kuninkaansa

Lähimpänä neuvonantajana.

Hän se makealla kielellänsä

Ehdottaapi Juudaan suvun surman

Mordekain, tuon hänen vihattunsa,

Jok’ei häntä nousten kumartanut,

Kostoksi ja ikiturmioksi.

»Kuule, majesteetti, ajattele:

Kansa yksi muista erillainen,

Perin outo tavoiltaan ja jyrkkä

Käytöksessään muita kohtaan, yksin

Omat lakinsa ja uskontonsa

Pitää vahingoksi valtakunnan.

Jos Sa, suuri Kuningas, niin tahdot,

Punnitsen Sun valtarahastoosi

Sata miljoonaa nyt käypää kultaa,

Kun saan hävittää sen syöpäsuvun.»

Kserkses uljahasti liikahutti

Itseänsä istuimella, otti

Kädestänsä kantasormuksensa

Sinetillä kaunistetun kulta,

Jonka ojentaen Hamanille,

Lausui:»Pidä kulta omanasi,

Te’e kansalle, kuin itse tahdot.»

Nopeasti ratsut juoksevaiset

Sanan saatantahan Haman laittoi:

Päivä määrättihin, surmapäivä

Juutalaisten koko maailmassa.

II.

Ester ihanainen

Istuu suruissaan:

Vaippa purpurainen

Valuu varreltaan.

Rinta nousee, riehuu,

Päätä pyörryttää,

Sydämmestä viiltää,

Kieli änkyttää:

»Jehovah, oi suuri!

Mikä kohtalo!

Olit ennen kansas

Kilpi, aurinko.

Miksi kasvos peität,

Jätät sortumaan –

Pakanoille heität

Kansan sekä maan?»

Valju varsi horjuu,

Ääni värisee,

Mutta mieli tyyntyy,

Sydän rukoilee.

Nousten astahtaapi

Jonkun askelen,

Sitten lausahtaapi

Puoli-äänehen:

»Kallis kansa, sulle

Itsen’ uhrajan –

Jumalalle uskon

Elon’ armahan.

Rakkaus ei tunne

Rajaa uhrissaan:

Kaikki – itsensäkkin –

Antaa kokonaan.»

(Laulaa:)

»Aurinko ei noustessansa

Puhjetess’ ei ruusunen

Kaunihimpi, kuin on lempi

Sytytetty ihmisen.

Katselinhan aurinkoa

Nousevaista Jehovan –

Sytytti se povessani

Tulen sammumattoman.

Kastelinhan ruusuani

Aamuin, illoin itkien,

Kunnes puhkes rintanani

Täysi lemmen kukkanen.

Nouse lempi, liehu liekki

Polttavainen, puhtahin!

Kuluttele kuonat kaikki

Sydämmestä Esterin!»

III.

Äänetönnä Kserkses

Istuu mietteissään,

Kulta valtikkaansa

Nojaa päähyttään.

Silloin arka, valju

Ester ihana

Astuu ujostellen

Avo-ovesta.

»Kuningatar hurja!

Rientää kuolemaan!»

Hovipalvelija

Lausuu tuskissaan.

Mutta Kserkses heti

Kuningattaren

Puoleen valtikkansa

Ojens’ iloiten.

Lausui laukkeasti:

»Ester armahin!

Miksi tulit tänne,

Saliin sankarin?

»Jalo hallitsija!

Pitoihimme vaan

Pyydän tuloasi,

Armosi jos saan.»

IV.

Pidoiss’ uljahissa Kserkses

Istuu seurass’ Esterin,

Haman heidän rinnallansa

Istuu mielin synkehin.

Eilen hänt’ on onnettomuus

Ensimmäinen kohdannut –

Syystä hän ei viime yönä

Rahtuakaan nukkunut.

Mordekai, tuo Juutalainen,

Näet, suureen kunniaan

Tuli hänen neuvostansa –

Hirsipuuhun roikkumaan

Hän sen miehen olis suonut!

Nyt hän pelkää onneaan:

Kuningas jos suuttuis hälle,

Syöksis varmaan kuolemaan!

Silloin Ester ihanainen

Puhuu kansan puolesta:

»Minä olen Juutalainen,

Kuningas, heit’ armahda!

Älä salli kansakunnan

Kokonaisen kadota

Vihast’ yhden ainokaisen,

Ilkeästä kostosta!»

»Kuka heitä vainoaapi?»

Kserkses, valju vihasta,

Kysyy – Haman vavahtaapi,

Muoto kuollon kalpea.

»Tämä häjy Haman uros,»

Kuningatar vastasi –

Teloittaja Hamanin jo

Hirsipuuhun nostavi.

V.

Riemulaulut Israelin

Kaikuu Herran kiitosta –

Armosta Hän uudestansa

Päästi kansan kuollosta.

Kaikkialla viholliset

Surkeasti surmattiin –

Heille Herran liittokansan

Kärsimiset kostettiin.

»Suuri olet, Jumalamme,

Suuri on Sun nimes,

Kunniasi ijäinen ja

Verraton Sun väkes;

Viisautes määrätön ja

Armos loppumaton,

Rakkautes uskollinen,

Ikisammumaton!

Halleluja – halleluja

Jehovalle kaikukoon!

Yli maan ja taivahitten

Läpi kiitos sointukoon!

Elävä ja kaikkivoipa

Olet, Herra laupias,

Ihmeellinen tuomioissas,

Suuri armoneuvossas.»

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.