Etäiselle ystävälle
| Etäiselle ystävälle. Runosikermä. Kirjoittanut Alois Jeitteles |
| Runosikermän saksankielinen alkuteos on An die ferne Geliebte. |
1. Lemmen valitus.
[muokkaa]- Kukkulalla seison, katson
- maahan mielen tenhotun,
- unten nuorten auermaahan,
- mistä, armas, löysin sun.
- Loitos saimme toisistamme,
- välillämme vuoret, veet,
- tuolla puolen rauha, onni,
- täällä murhe, kyyneleet.
- Ah, et nää sa silmäystä
- luokses kaihoin entävää,
- kuule et sa huokausta,
- taivaan tyhjyyteen mi jää.
- Mistä lemmen viesti vieno?
- Sanan eikö saattajaa?
- Laulaa tahdon, laulut laulan,
- jotka vaivan vaikertaa.
- Sillä lemmen äänen tieltä
- katoo aika, paikkakin,
- voittaa rakkaus rinnan puhtaan,
- minkä vihki kyynelin.
2. Lemmen kaiho.
[muokkaa]- Missä vuorien on
- sini loppumaton,
- olla ken vois!
- Missä auringon tie
- yli usmien vie,
- siellä ken ois!
- Laakson rauhallisen
- sieltä etsisin sen,
- lohdun mi tois.
- Tyynnä vaan puro soi,
- kukka vait unelmoi,
- siellä ken ois!
- Metsän uumenihin
- lemmen huolenakin
- hukkuisi pois.
- Illat näin ikävöin.
- Luona päivin ja öin
- armas jos ois!
3. Lemmen tervehdykset.
[muokkaa]- Purret nopsat taivon alla,
- pieni, vilkas virran vuo,
- tuhat multa kantakaatte
- tervehdystä kullan luo.
- Pilvi, jos näät kullan käyvän
- vitkaan laakson vieremää,
- kangastellos kaunihisti
- hälle kauko-ystävää.
- Seisahtuisko lehdon luokse,
- nyt jo syksyn ruhtoman,
- lintu, laula kohtaloni,
- kerro tuska kaipaavan.
- Kanna leuto länsituuli
- lemmitylle huokaus,
- hiipiväinen yöhön niinkuin
- päivän viime riutumus.
- Kuiski, virta, kullalleni
- lemmen pyhän pyytehet,
- heijastellos, heljä laine,
- kaikki kaihon kyynelet!
4. Lemmen viesti.
[muokkaa]- Pilvi pieni taivon alla
- sun, oi armas, nähdä saa,
- ilman lintu lentäväinen –
- ah, ma myötä ottakaa!
- Leikkivä on länsituuli
- kullan sulkku-suortuvin,
- kullan povin, kullan poskin
- ah, jos myötä leikkisin!
- Kiirehesti luokses kiitää
- kukkulalta virran vuo,
- kuvan jos näät kullastani,
- nopsaan tänne nouda tuo!
5. Lemmen murhe.
[muokkaa]- Taas kukkivat kentät, on toukojen kuu,
- kevättuulessa vienossa keinuvi puu,
- puro tietänsä riemuiten pauhaa.
- Kotiräystähän pääsky jo saapunut on;
- vie kultansa morsiuskammiohon,
- pesä täynnä on rakkautta, rauhaa.
- Moni pehmeä korsi jo koottuna lie,
- monen untuvan morsiusvuoteeksi vie,
- monen lämmöksi pienten hän laittaa.
- Nyt on sija siellä jo miekkosien;
- suvi yhtehen saa, suvi liittävi sen,
- mikä lempii ja talvi min taittaa.
- Taas kukkivat kentät, on toukojen kuu,
- kevättuulessa vienossa keinuvi puu,
- ma yksin en talvea voita.
- Mikä lempivi vaan, suvi liittävi sen,
- mut meidän on lempemme hallahinen,
- kevät meille ei konsana koita.
6. Omistus.
[muokkaa]- Ota, oi, nää virret vienot
- sulle, armas, laulamain!
- Laula illoin joskus niitä,
- luonas luuttu soipa vain.
- Koska vaipuu illan rusko
- kohti selkää siintävää,
- hehkuu yöstä himmeästä
- kaukokukkuloiden jää,
- ja sa laulat, min ma lauloin,
- minkä rinta täysi soi,
- virret, taiteen tahkomatta,
- jotka lemmen kaiho loi,
- silloin laulun tenhon tieltä
- aukee teljet, aidatkin,
- voittaa rakkaus rinnan puhtaan,
- minkä vihki kyynelin.
Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.