Faarao ja ilotyttö

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Faarao ja ilotyttö
Historiallinen taru
Kirjoittanut Jalmari Virtanen


Nitokris – ”Ruusuposki” –
Ilotyttönen tanssiva tuo
Hän helteessä Afrikan päivän
Taas sipsutti Niilin luo.
Hän riisuutui siellä kylpyyn,
Ja kasteli kutrit pään;
Sirot, kullatut sandaalit pienet
Jäi rannalle kiiltelemään.
Näki kotka ne, ilmoja kiitäin,
Alas maahan syöksyi tuo
Ja toisen sandaaleista
Ylös kiidätti pilven luo.
Erämaahan päin pois lensi,
Pesä, poikaset mielessään,
Putos’ sandaali kotkan suusta,
Kävi maahan liitelemään.
Vaan faarao, tuomari korkein
Alla taivahan siintelevän
Oli tuominnut syyttömät syyhyn...
Oli ankara tuomari hän.
Hänen helmaansa sandaali sattui
Siro, kullattu, pienoinen.
Kuninkaassa se synnytti hurmaa,
Sai rakkaus sydämehen.
Nyt käsky soi faaraon moinen:
”Tämän haltija löyttävä on
Ja palatsin hohtaviin suojiin
Hän, prinsessa, tuotakohon!”
Sadat kiiruhti käskyä kuullen
Eri puolille kiidättäen...
Vaan faarao kaihosta riutuu,
Sydän miehen on murheellinen.
Re’n pursi jo kolmas merta
Iki-aavojen kiitää pois,
Vaan vielä ei kallista tuoda...
Kuka kaihotta vuottaa vois?
Vaan ennenkuin neljäs ilta
Idän palmujen tummeta suo,
Nitokris – hehkeä ruusu –
Jo tuodaan faaraon luo.
Hän kuninkaan jalkojen juureen
Käy, nöyränä kuiskaellen:
”Sinun tyttäres’ pieni on maassa,
Oi mahtava suosikki Re’n!”
Ylös faarao ruususen nostaa,
Hänen huultensa hettehet juo:
Hovin seurassa nyt ilotyttö
Käy kuninkaan istuimen luo.
Hor itse sun toimitti mulle, –
Sanat faaraon kuuluvat noin. –
Nut suokoon siunauksensa;
Minä armoni sulle jo soin.”
Satu jatkuu: faarao saanut
Osiriksen on istuimen
Ja silloin hallitus joutui
Kätösiin tämän kaunottaren.

1912


Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.