Fanny

Fanny. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Selmalle ennen aina

mä laulain soitin kanneltain,

kun povelleni painaa

hänt’ ystävänä sain.

Vaan vanhempana sitten

näin lapsen käyvän templihin.

Poiss’ maasta kuolevitten

sen sielu, katsekin.

Maan pääll’ on taivas varmaan,

niin luulin, kun mä Selman näin;

vaan kun näin Fannyn armaan,

hän mun nost’ ylöspäin.

Elolla – opin heistä –

on kauneus kaksinkertainen.

Niin näyttääpi se meistä;

vaan yks on alku sen.

Lähteellä, laakson puolla,

näen ihanaisen Eedenin:

kuvaansa Selma tuolla

hymyillen silmääkin.

Vaan ylös silmäellen

mä näen Fannyn vuorella.

Hän siellä rukoellen,

seisoopi kirkkaana.

He yhteen sopii aivan:

on Selman tytär Fanny tää;

vaan Fanny saa jo taivaan,

ja äiti suruun jää.

Hän vuoren alle istuu

ja nukkuin unta nähdä saa.

Kun kaikki täydellistyy,

niin yks on taivas, maa.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.