Faustin II osan alkukuorot

Faustin II osan alkukuorot. Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe

Suom. Aarni Kouta.

Ihana seutu.

Faust kukkanurmella väsyneenä, levottomana,

unta etsivänä leväten.

Henkiparvi leijuvana häilyen, suloisia pikkuolentoja.

Ariel.

Tuulikanteleitten säestämä laulu:

Konsa kaikkialla hohtaa

kukkain sade keväinen,

ihmislasten katseen kohtaa

vihree siunaus kenttien,

silloin keijut sinne rientää,

miss’ on apu tarpehen;

onnettuutta tahtoin lientää

hyvien ja pahojen.

Kun ympäröitte ilmavasti leijuin

tään urhon, tapa on se jaloin keijuin.

Sydämen tuima taisto hillitkää,

pois kilpistäkää tunnon-tuskan nuolet,

sisäinen sulattakaa rinnan jää.

Pois pyyhkikää yön hetkien huolet,

ne lieventäkää, kallistakaa pää

patjoille, jotka viileyttä valaa,

mies sitten kylpyyn viekää Lethen veen,

jäsenten jäykkäin notkeus pian palaa,

kun lepää vain hän päivän koitteeseen.

Ihanin velvollisuus täyttäkää:

taas hälle pyhä valkeus näyttäkää.

Kuoro

yksin, kaksin ja useammat yht’aikaa, vuorotellen ja yhdessä:

Konsa yli vehmaan tienoon

leyhyy ilma lempeä,

sulotuoksuun, usvaan hienoon

kaiken kietoo hämärä,

ikirauhan kuiske kulkee,

tuutii levon sydämeen,

päivän portti hiljaa sulkee

silmät urhon uupuneen.

Yö on tullut, pyhään paloon

puhkee taivaan tähtivyö,

kipinöihin pieniin, valoon

suureen syttyy ylhä yö,

ilman ääret kimaltaen

syviin vesiin kuvastuu,

valtiaana taivaanlaen

loistaa täysi, tumma kuu.

Haihtumistaan hetket haihtuu,

pois on onni, onnettuus,

tilas terveyteen vaihtuu,

kohta koittaa päivä uus.

Laaksot, kummut vihannoivat,

käyvät rauhan siimekseen,

peitoin hopeelaineet loivat

kypsyy heelmäin runsauteen.

Toiveet saavuttaakses tuonne

katso päivän koittohon!

Kevyt kahleittes on luonne:

uni pelkkää usvaa on!

Uskallukses siitä karttuu,

mikä laumaa kammottaa;

ymmärtäin kun toimeen tarttuu,

jalo kaiken aikaan saa.

Suunnaton melu julistaa auringon lähestyvää nousua.

Ariel:

Ulvoo Ilmatarten myrsky!

Hengen-korvaan lyö kuin tyrsky

päivän uuden synnyinhyrsky.

Paasiportit paukkaa, jyskää,

aamun rattaat pyörii, ryskää,

pauhun valo synnyttää!

Rummut räikkyy, torvet raikuu,

silmät vilkkuu, korvat kaikuu,

pakoon, keijut, kiitäkää

hiljaisuuteen kukkain umpuin,

kätköön vuorten, lehväin, kumpuin,

syvemmälle, syvempään;

kuuroks käy, ken kuulee tään.

Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.