Filosofi
| Filosofi. Kirjoittanut Kaarlo Uskela |
- Ol’ kerran mies, mi tietää saada tahtoi,
- kumpaako maailmassa olla mahtoi
- enemmän, viisasta vai tyhmää väkee.
- Hän kaupungilla paljon kansaa näkee.
- Hän alkaa huutaa: ”Kuulkaa, tulkaa tänne,
- te mailman nerot, viisaat, edessänne
- mä seison, tahdon teitä kunnioittaa
- ja teidän suuren suosionne voittaa.”
- Ei kukaan tule edes lähimainkaan,
- useimmat eivät häntä kuule lainkaan.
- Vain jotkut hymähtävät: ”Katsos houkkaa!”
- Vaan hänen sanansa ei ketään loukkaa.
- Hän tuumii itseksensä: ”Merkillistä,
- ettei oo tuhansista ihmisistä
- ainutta viisasta ja nerokasta!
- Löytyiskö niitä koko maailmasta?”
- Nyt huutaa hän: ”Te tomppelit ja houkat!
- Te tyhmät, hullut, järjettömät moukat!
- Jos haluatte ylösrakennusta,
- niin multa voitte saada opetusta.”
- Vaan jopas tuli hälinätä tuosta:
- Jok’ainoo alkoi häntä kohden juosta.
- Kun viisaita hän huus, ei ykskään tullut, –
- nyt sai hän kimppuhunsa kaikki hullut.
- He niinkuin villipedot elämöivät,
- he tyrkkivät ja potkivat ja löivät.
- He antoivat niin että korvat soivat
- ja silmäkulmat tulta salamoivat.
- Vähissä hengin kotiin pääsi miesi,
- vaan nyt hän suuren arvoituksen tiesi
- hän yksin oli maailmassa viisas,
- mutt’ hulluja ol’ kyllä että piisas.
Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.