Siirry sisältöön

Filosofiset mietelmät: Ateismista

Wikiaineistosta
Mellakoista ja rauhattomuuksista Ateismista.
Filosofiset mietelmät
Kirjoittanut Francis Bacon
Taikauskosta


Minä olisin taipuvainen ennemmin uskomaan tosiksi ”Kultaisen Legendan”[1], Talmudin[2] ja Alcoran[3] kuin että Kaikkeus on vailla sielua; ja senpä vuoksi Jumala ei ole tehnytkään yhtään ihmettä kumotakseen ateismin, sillä kaikki hänen tekonsa jo sellaisinaan sen tekevät. Totta on, että vähäinen määrä filosofiaa on omansa taivuttamaan ihmisen mielen ateismiin, mutta filosofiaan syventyminen palauttaa ihmisen takasin uskontoon[4], sillä kun ihminen tarkastelee toisarvoisia syitä hajallaan, niin hän joskus pysähtyy niihin eikä pyri kauvemmaksi, mutta kun hän näkee niiden yhdistyneen ketjun, näkee ne yhtenäisissä sarjoissa, niin hänen täytyy paeta kaitselmukseen ja Jumaluuteen. Niinpä yksin se koulukunta, jota enimmän syytetään ateismista, on antanut tukea uskonnolle. Minä tarkotan sitä koulukuntaa, jonka tunnetuimpia ajattelijoita ovat Leucippus[5], Democritus[6] ja Epicurus[7]. Minusta on tuhat kertaa uskottavampaa se, että neljä muuttuvaista alkuainetta ja viidentenä muuttumaton henki ijankaikkisesti paikoilleen sijotettuina eivät tarvitse Jumalaa, kuin se, että lukematon joukko pieniä hiukkasia tai siemeniä, ilman mitään järjestävää henkeä, olisi aikaansaanut tämän luomakunnan kaiken järjestyksen ja kauneuden.

Raamattu sanoo: ”Tyhmät sanovat sydämessänsä, ei Jumalata olekaan”; mutta siinä ei sanota, että tyhmät niin ajattelevat sydämessänsä, niin että sellaiset ihmiset näin puhuvat oikeastaan ulkopuolelta sydäntään eivätkä niin, että he sitä itsekään uskoisivat tai olisivat siitä täysin vakuutetut. Kukaan näet ei kiellä Jumalaa, paitsi ne, joille siitä on etua. Sitä, että ateismi on ihmisten huulilla enemmän kuin sydämellä, ei mikään ole niin omansa osottamaan kuin se, että ateistit pakkaavat alinomaa puhumaan mielipiteistään, ikäänkuin jos he itsekin olisivat horjuvalla kannalla ja etsisivät toisilta vahvistusta. Ja vieläpä kaiken lisäksi usein nähdään ateistien haalivan itselleen opetuslapsia niinkuin kaikellaiset lahkot yleensä tekevät. Mutta kaikista merkillisintä on se, että on sellaisiakin, jotka kärsivät ateisminsa tähden, mutta eivät silti pyörrä takaisin uraltaan, josta päättäen tuntuu kummalliselta, että he vaivaavat itseään, jos kerran ajattelevat, että sellaista kuin Jumalaa ei ole olemassa. Epicuruksen väitetään vain kujeilleen raha-asioittensa vuoksi silloin, kun hän myönsi, että on siunattuja luonteita, mutta sellaisia, jotka elävät onnellisina omaa elämäänsä välittämättä maailman hallituksesta, jota lausuessaan Epicuruksen sanotaan toimineen asianhaarojen pakottamana, vaikka muka hän sydämessään oli vakuutettu siitä, että Jumalaa ei ole. Mutta totisesti häntä on väärin tulkittu, sillä hänen omat sanansa ovat jalot ja jumalalliset: ”Non deos vulgi negare profanum; sed vulgi opiniones diis applicare profanum.”[8] Plato ei olisi voinut sanoa enempää. Hänellä ei ollut voimaa kieltää luontoa, vaikka hän olikin valmis kieltämään sen hallinnon. Lännen indiaaneilla on omat nimensä erinäisille jumalilleen, mutta mitään erityistä nimeä heillä ei ole Jumalalle – ikäänkuin jos pakanoilla olisi ollut nimitykset Jupiter, Apollo, Mars y. m., mutta ei sanaa Deus – mikä osottaa, että näillä luonnonkansoillakin on jonkillainen käsitys, vaikkakin siitä puuttuu koko sen varsinainen laajuus ja valtavuus, joten siis ateisteja vastaan nousevat yksin villitkin, käsi kädessä suurimpien ajattelijoiden kanssa. Harvoin todelliset ajattelijat ovat ateisteja. Saattaa kyllä olla joku Diagoras[9], Bion[10], Lucian[11] ja muutamia muita. Mutta heitä tuntuu olevan enemmän kuin todellisuudessa onkaan, syystä siitä, että kaikki ne, jotka vastustavat jotakin vallitsevaa uskontoa tai taikauskoa, leimataan vastustajain taholla ateisteiksi. Mutta suuret ateistit todellakin ovat teeskentelijöitä, jotka alinomaa vatkaavat pyhiä asioita, tunteettomasti, josta he ennen pitkää joutuvat ”kuumille raudoille”.

Ateismin syitä ovat: hajaantuminen uskonnollisella alalla, jos nimittäin sellaisia puolueita ilmestyy lukuisasti; toinen on pappien paheellinen elämä, kun sillä alalla on menty niin pitkälle kuin siihen aikaan, josta Bernard Clairvauxilainen sanoi: ”Meidän ei käy enää sanominen, että sellainen on seurakunta kuin on pappi, sillä kansa ei ole niin viheliäistä kuin ovat papit;” kolmantena syynä on pyhien asioiden joutuminen pilkallisten huomautusten esineiksi, jonka kautta uskonnon kunnioitus vähitellen murenee; sekä vihdoin opilliset, valistuneet ajat, vallankin jos rauha ja hyvinvointi vallitsee, sillä rettelöt ja vastoinkäymiset ovat omansa taivuttamaan ihmisten sydämiä uskontoon.

Ne, jotka kieltävät Jumalan, hävittävät ihmisen jalosukuisuuden, sillä eihän käy kieltäminen, että ihminen ruumiinsa kautta on eläimille sukua; ja jollei hän ole henkensä kautta Jumalalle sukua, niin hän on alhainen ja viheliäinen olio. Se hävittää samalla jalomielisyyden ja ehkäisee ihmisluonnon kohoamisen. Ottakaamme esimerkiksi koira, niin me huomaamme, miten suurta jalomielisyyttä ja rohkeutta se on valmis osottamaan sellaiselle miehelle, joka hänelle on Jumalan sijaisena, ja mikä rohkeus silminnähtävästi on mahdollinen ainoastaan sen vuoksi, että se näkee ihmisessä itseään korkeamman ja paremman olennon. Niinpä ihminen ikään, kun hän panee luottamuksensa ja turvansa jumalalliseen suojelukseen ja suosioon, saavuttaa sen kautta sellaisen voiman ja uskon, mitä ihmisluonto sellaisenaan ei voisi saavuttaa; joten ateismi on sitäkin hylättävämpi, kun se riistää ihmiseltä keinot, joiden avulla hänelle kävisi mahdolliseksi kohota mitättömyyden yläpuolelle. Ja sama kuin yksilöjen on kokonaisten kansakuntain laita. Ei ole koskaan ollut suurenmoisempaa valtiota kuin oli Rooma. Kuulkaahan mitä Cicero sanoi tästä valtakunnasta: ”Me saatamme ihailla itseämme miten paljo tahansa, me patres conscripti (senatorit); mutta varmaa on, että me emme suurella lukumäärällämme lannistaneet espanjalaisia, tahi gallialaisia ruumiillisella voimallamme, tahi kartagolaisia ovelalla taitavuudellamme, tahi kreikkalaisia taiteellamme, samoin kuin sekin, että me emme alistaneet valtamme alle italialaisia ja muita latinalaisia tämän meidän kansamme ja rotumme synnynnäisellä älykkyydellä, vaan hartaudellamme ja uskonnollisuudellamme; juuri tämä ainoa todellinen viisaus, nim. käsitys siitä, että kaikkea vallitsee ja järjestää kuolemattomain Jumalien Kaitselmus, on tehnyt meille mahdolliseksi pakottaa vallanalaisuuteemme kaikki kansakunnat ja rodut.”

  1. Kokoelma pyhimystaruja, kirj. Jacobus Varagine 13:nnella vuosisadalla.
  2. Juutalaisten pyhien kertomusten ja lakien kokoelma.
  3. Muhametin uskontunnustus- ja lakikirja.
  4. Nämä sanat nähtävästi sisältävät aiheen Popen kuuluisiin säkeisiin:

    : ”A little learning is a dangerous thing,
    : Drink deep, or taste not the Pierian spring.”

    (”Vähä tieto on vain vahingoksi, juo syvälti, tai elä lainkaan maista Pierian lähteestä.”)
  5. Abderalainen filosofi, joka ensimmäisenä opetti atomijärjestelmää, jota myöhemmin edelleen kehittivät Democritus ja Epicurus.
  6. Leucippuksen oppilas ja hengenheimolainen. Häntä nimitettiin aikoinaan nauravaksi filosofiksi.
  7. Epicurus, viimeksi mainitun oppilas ja aatetoveri. Hän kielsi sielun olemassaolon kuoleman jälkeen. Häntä pidetään kokeilevan filosofian isänä, ja hän se ensimmäisenä opetti sitä, minkä nyttemmin tiede on vahvistanut, nim. että n. s. Linnunrata on sarja tähtiä.
  8. ”Jumalien pilkkaamista ei ole alhaisten jumalien olemassaolon kieltäminen, mutta pilkkaamista on omistaa jumalille alhaison heistä saamia käsityksiä.”
  9. Ateenalainen filosofi, jonka Areopagi tuomitsi karkotettavaksi maanpakoon jumalien pilkkaamisesta.
  10. Skytialainen filosofi, tunnettu pilantekijä ja satirikko. Hänet tunnettiin ateistisista mielipiteistään, mutta siitä huolimatta hän ennen kuolemaansa tunnusti Kaitselmuksen olemassaolon ja voiman. Kuoli v. 241 e. Kr.
  11. Kreikkalainen kirjailija, kotoisin Samosatasta, keisari M. Aureliuksen suosikki. Hän ruoski sekä pakanuuden että kristinuskon taikauskoa.